Jenni voi töissä huonosti ja lopulta irtisanoutui – uusi urapolku löytyi yllättävästä paikasta

Espoosta kotoisin oleva Jenni Luoko on aina ollut kova tekemään töitä. Ensimmäinen TET-harjoittelu poiki aikoinaan sisustusliikkeessä kesätyön, eikä aikaakaan, kun 19-vuotias nuori nainen oli kivunnut myymäläpäälliköksi. Myöhemmin toisessa työyhteisössä Jenni huomasi voivansa huonosti ja irtisanoutui. Henkisesti raskaan prosessin jälkeen uusi mielekäs urapolku löytyi yllättävästä paikasta.

− Oli huojentavaa saada uusi mahdollisuus. Se tunne oli sanoin kuvaamaton: että joku uskoi minuun ja kykyihini, eikä takertunut menneeseen, Jenni muistelee pääsyään Helsingin Sokokselle työhaastatteluun.

− Haastattelun piti Sokoksen henkilöstöresurssipäällikkö Jenni-Mari Ahola, joka halusi selvästi löytää oikealla asenteella varustetun tekijän – hän kohtasi minut omana itsenäni. Jos Jenni-Maria ei olisi ollut, en tiedä missä olisin nyt. Hakuprosessi myyjäksi oli pitkä, mutta mittasi motivaatiota ja persoonaa varmasti juuri oikealla tavalla. Saatuani paikan minulla oli tunne, että minusta voi tulla mitä ikinä haluan. Iso talo toi myös uudella tavalla turvaa.

Uusien alkujen edessä

Mutta palataanpas ajassa vielä taaksepäin. Neljä vuotta takaperin Jennistä välittyvä fiilis tuskin olisi ollut yhtä pirskahteleva ja positiivinen kuin nyt. Hän huomasi silloisessa työpaikassaan ison ongelman.

− Moni voi siellä huonosti ja oli työpaikkakiusaamistakin. Olen aina ollut sellainen, että puolustan muita ja vääryyttä kohdatessa avaan suuni. Lopulta minä ja muutama kollegani päätimme irtisanoutua, hän sanoo.

Jenni hankki muualta uuden myyjän paikan ja toivoi puhdasta alkua. Edeltävä esimies kuitenkin soitti Jennin uudelle työnantajalle ja puhui Jennistä ikävään sävyyn. Tapahtuneen jälkeen Jenni irtisanottiin uudesta tehtävästään koeajalla.

− Se tuntui kamalalta. Onneksi minulla oli kuitenkin voimaa laittaa samana keväänä Haaga-Heliaan paperit vetämään, minne sitten pääsinkin. Halusin hankkia koulun ohelle myös töitä ja bongasin, että HOK-Elanto etsii Sokokselle myyjää. Olin niin onnellinen, kun tulin valituksi sinnekin. Joustavat työvuorot mahdollistivat tradenomiopintojen edistämisen ja tein Sokokselle myös opinnäytetyöni, jota on sittemmin hyödynnetty esimerkiksi perehdytyksessä.

”Kaikki muu käy paitsi ruokakauppa”

Jenni viihtyi Sokoksella monta vuotta ja sai lisää vastuuta. Saavutettuaan kodin ja miestenosaston apulaismyyntipäällikön tittelin hän tiesi, että seuraavalle portaalle nousu edellyttäisi lisäopintoja. Esimies Jenni-Mari ehdotti Jennille S-Päällikkö-valmennusta, jossa kouluttaudutaan S-ryhmän sisällä esimieheksi työn ohella. Jenni haki neljän eri osuuskaupan S-Päällikkö-ohjelmaan, joista vihreää valoa väläytettiin kahdesta.

− Valitsin Pirkanmaan Osuuskaupan, sillä tämä on iso organisaatio ja tarjoaa paljon etenemismahdollisuuksia. Aikoinani Sokokselle hakiessani sanoin, että kaikki muu työ käy, paitsi ruokakauppa. Ja missäs minä nykyään olen: Korkeakosken Salessa ja tämä on minulle nyt juuri oikea paikka, Jenni virnistää.

Ennen Korkeakoskea Jenni kartutti työkokemusta POK:lla muun muassa Sääksjärven, Tesoman ja Pendoliinon S-marketeissa sekä Linnainmaan Prismassa.

− Vaikka olen itse tosi tavoitteellinen tyyppi, osuuskauppa on työnantajana joustava ja eri elämäntilanteisiin järjestyy takuulla sopiva homma. Kaikkien ei myöskään tarvitse haalia jatkuvasti lisävastuuta ja itseni tapaan kurotella ylöspäin, vaan oma paikka voi löytyä yli toimiala- tai jopa osuuskaupparajojen, kuten minulle kävi. Muistan vieläkin ensimmäisen S-Päällikkö-päivän esityksestä tekstin: ”Meillä asiakas on toinen”. Dialla viitattiin henkilöstön hyvinvointiin ja siihen panostamiseen. Ja pakko sanoa, ettei se ollut vain korulause.

”Valmis ihan mihin vain”

Johtajuus on virrannut Jennin suonissa aina. Seitsenvuotinen nousujohteinen polku sisustusmaailmassa ja sittemmin osuuskaupalla ovat vahvistaneet tunnetta.

− Otan luonnostani eri tilanteissa johtajan roolin ja nautin siitä. Mielestäni hyvä esimies ymmärtää ruohonjuuritason tekemisen täysin ja käy aktiivista vuoropuhelua alaistensa kanssa koko ajan. Pitää myös olla kova tiedonjano. Kaupan ala on hieno ja sillä on valoisa tulevaisuus. Välillä kaupan työtä vähätellään tai yksinkertaistetaan, mutta totuus on, että kaikista ei tähän ole. Tärkeintä on oikea asenne, sillä työvuoroista ei vauhtia puutu ja meillä on koko ajan monta rautaa tulessa. Kukaan ei ole ”vain myyjä” tai ”pelkkä kassatyöntekijä”. Esimerkiksi koronakeväänä meidän ammattiryhmämme oli yhtäkkiä se porukka, jonka vastuulla oli taata ruoan riittävyys hyllyissä – se on aika merkittävä juttu.

Alun perin Jennin oli määrä työskennellä S-Päällikkö-valmennettavana myös Kalevan Prismassa, mutta sitten eteen tuli ohittamaton tarjous Salen punaisissa. Häntä pyydettiin poikkeuksellisesti jo kesken S-Päällikkö-valmennuksen hyppäämään Juupajoen Korkeakoskelle myymäläpäälliköksi.

− Minulle tarjottu paikka oli niin iso mahdollisuus, että olin valmis lähtemään ihan minne vain saavuttaakseni sen. Jo pääkaupunkiseudulta Tampereelle muutto oli jännä, mutta pienelle paikkakunnalle asettuminen oli ihan oma juttunsa. Eli kaikki ei mennyt ilman kipuilua, mutta nyt olen jo kotiutunut. Minut otettiin todella lämpimästi vastaan ja viihdyn hyvin – olen onnellinen, Jenni hymyilee.

− Pidän siitä, että saan olla mukana kehittämässä toimintaamme ja olla oma itseni. Koitankin ajatella positiivisesti, että ilman aiempia vastoinkäymisiäni en olisi tässä. Enkä takuulla näin sisukas, hän sanoo nauraen.

Töihin Pirkanmaan Osuuskauppaan? Katso avoimet paikat täältä.