Mene Etusivulle
Haku

Kannustajat-äänestys

Ketä sinä kannustat? Pirkanmaan Osuuskauppa järjestää kahdesti vuodessa Kannustajat-äänestyksen, jossa jaetaan 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Yhteensä vuodessa jaetaan siis 100 000 euroa. Vaikuta, miten tuki jaetaan.

Teemme yhdessä Pirkanmaasta paremman paikan elää

Yhdistykset tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten harrastusten ja hyvinvoinnin parissa. Me Pirkanmaan Osuuskaupassa haluamme tukea paikallisia yhdistyksiä yhdessä asiakasomistajiemme kanssa. Siksi Kannustajat-äänestys on pääsponsorointimuotomme. Järjestämme Kannustajat-äänestyksen toukokuussa ja marraskuussa. Koska olemme asiakkaidemme omistama yritys, asiakasomistajat pääsevät äänestämään tukipotin jakautumisesta paikallisten yhdistysten kesken.

Tuen jakautuminen

Äänestystuloksen perusteella 50 000 euron tukipotti jaetaan korkeintaan 34:lle eniten ääniä saaneelle yhdistykselle. Alueellisuutta pidetään silmällä Osuuskaupan asiakasomistajamäärän suhteessa: 50 % tuetuista yhdistyksistä on Tampereelta ja 50 % muualta Pirkanmaalta. Tuki jaetaan siis 17:lle eniten ääniä saaneelle tamperelaiselle yhdistykselle ja 17:lle eniten ääniä saaneelle pirkanmaalaiselle yhdistykselle, joiden kotipaikka on muualla kuin Tampereella. Kummassakin sarjassa jaetaan 25 000 €. Suurin jaettava tukisumma on 3 000 € ja pienin 1 000 €:
  • 3 000 x 1
  • 2 500 x 2
  • 2 000 x 2
  • 1 500 x 2
  • 1 000 x 10
Lisäksi kaikki äänestyksessä mukana olevat yhdistykset, jotka jäävät äänestyksessä tuen ulkopuolelle, osallistuvat yhden 1 000 € arvoisen tukisumman arvontaan.

Kaipaako yhdistyksesi tukea?

Kahdesti vuodessa Kannustajat-äänestyksessä jaetaan 50 000 euroa paikallisille yhdistyksille.Yhdistykset voivat hakea mukaan marraskuun äänestykseen 15.10.2026 mennessä. Äänestys järjestetään aina toukokuussa ja marraskuussa. Mukaan voivat hakea yhdistykset, jotka eivät ole saaneet tukea kahdessa edellisessä äänestyksessä. Näin pyrimme mahdollistamaan tuen yhä useammalle pirkanmaalaiselle yhdistykselle.

Miten yhdistys voi päästä kannustettavaksi?

    • Olette rekisteröity yhdistys.
    • Toimitte Pirkanmaan Osuuskaupan toimialueella.
    • Toimitte alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan tai lasten ja nuorten hyvinvointia edistävän toiminnan parissa.
    • Toimintanne ei ole uskonnollisesti tai puoluepoliittisesti vakaumuksellista.
    • Toimintanne on jatkuvaa, ei voittoa tavoittelevaa.
    • Ohjaatte tuen vähintään 50:lle.
    • Ohjaatte tuen harrastetoimintaan, ei liigatasolle.
    • Käytätte tuen vastuullisesti.
    • Ette ole saaneet Kannustajat-tukea toukokuun 2026 äänestyksessä ettekä marraskuun 2025 äänestyksessä.
    • Jos emoyhdistys on saanut tukea, se ei estä jaostoja hakemasta mukaan, tai toisin päin. Jos yhdistyksen yksi joukkue tai jaosto on saanut Kannustajat-tukea, tämä ei estä muita joukkueita tai jaostoja hakemasta seuraavaan äänestykseen. Jos jaosto on saanut tukea, siihen kuuluvat joukkueet eivät voi hakea tukea, tai toisin päin.
    • Keskitätte yhdistyksen hankinnat mahdollisuuksien mukaan Pirkanmaan Osuuskaupan toimipaikkoihin.
    • Teette tukisummalla hyvää omassa yhteisössänne. Kerrotte näistä sydänteoista ennen äänestystä ja raportoitte niistä äänestyksen jälkeen Pirkanmaan Osuuskaupalle ja omissa kanavissanne esim. somepostauksin ja artikkelein.
      • Jokainen mukana oleva yhdistys tekee 31.10.2026 mennessä valitsemassaan kanavassa ainakin yhden Kannustajat-äänestykseen liittyvän julkaisun ja lähettää siitä tiedon (linkki, kuva tms.) osoitteeseen viestinta.pirkanmaa@sok.fi
      • Tukipotista osalliseksi päässeet seurat ja yhdistykset tekevät 30.4.2027 mennessä julkaisun, jossa he kertovat, mitä hyvää potilla on saatu aikaan tai suunnitellaan tehtäväksi. Pirkanmaan Osuuskauppa voi käyttää näitä tarinoita Kannustajat-markkinoinnissa.
    Ilmoittautumalla mukaan Kannustajat-äänestykseen yhdistys hyväksyy nämä pelisäännöt. Kannustajat-hakemuksen tekee hallituksen jäsen / yhdistyksen muu vastuuhenkilö.

Äänestä suosikkiasi!

50 000 euron tukipotin jakautumisesta yhdistyksille äänestetään asiakasomistajien kesken jälleen toukokuussa.Seuraava äänestys on marraskuussa. Äänestyssähköposti lähetetään täysi-ikäisille Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajille ja asiakasomistajatalouteen kuuluville henkilöille:
  • joiden sähköpostiosoite on päivitettynä S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin 10.11.2026 mennessä. Sähköpostiosoitteen voi lisätä esim. kirjautuneena S-Etukortti.fi-sivulla, S-mobiilissa Omat tiedot -kohdassa tai asiakaspalvelupisteessämme (Lielahden ja Kalevan Prismat).
  • jotka asuvat Pirkanmaan talousalueella ja joiden pääasiallinen osuuskauppa on Pirkanmaan Osuuskauppa.
  • jotka eivät ole kieltäneet tutkimuskyselyä.

Olimme mukana toukokuun äänestyksessä:

Tampere

  • Tampereen Lastenklinikan Tuki ry, ääniä 2364 kpl, tukisumma 3000 €
  • Kehitysvammaisten Tukiliitto ry, ääniä 1701 kpl, tukisumma 2500 €
  • Luontoliiton Hämeen piiri ry, ääniä 988 kpl, tukisumma 2500 €
  • Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry, ääniä 533 kpl, tukisumma 2000 €
  • Tampereen Musiikkiluokkien Tuki ry, ääniä 391 kpl, tukisumma 2000 €
  • Manse PP ry, ääniä 385 kpl, tukisumma 1500 €
  • Diakonissalaitos sr. / Vamos Tampere, ääniä 359 kpl, tukisumma 1500 €
  • Kansalaistalo Mansikkapaikka ry, ääniä 347 kpl, tukisumma 1000 €
  • Ilves ry / U11 (2015), ääniä 330 kpl, tukisumma 1000 €
  • Tappara / Taitoluistelu, ääniä 313 kpl, tukisumma 1000 €
  • Tampereen Pyrintö ry / Suunnistusjaosto, ääniä 295 kpl, tukisumma 1000 €
  • Jalkapalloseura Tampere United ry, ääniä 263 kpl, tukisumma 1000 €
  • Ilves ry / Jalkapallo P8 (2018), ääniä 259 kpl, tukisumma 1000 €
  • Tampereen Pyrintö ry / Cheerleading-jaosto / PCT Lightnings ja PCT Sparks, ääniä 255 kpl, tukisumma 1000 €
  • Vimmart -yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry, ääniä 227 kpl, tukisumma 1000 €
  • Ilves-Kissat juniorit ry, ääniä 224 kpl, tukisumma 1000 €
  • Härmälän Haukat Ry, ääniä 197 kpl, tukisumma 1000 €
  • Elixiria Sport ry, ääniä 196 kpl
  • Leinolan koulun vanhempainyhdistys ry, ääniä 185 kpl
  • Tappara / U8, ääniä 184 kpl
  • Tappara / U9, ääniä 170 kpl
  • Rock Camp ry, ääniä 156 kpl
  • Tampereen Rullalautailijat ry, ääniä 134 kpl
  • Näsijärven Kipinät ry, ääniä 118 kpl
  • Kotae ry, ääniä 109 kpl
  • Varala-Tiimi Var-Ti ry, ääniä 100 kpl
  • Fista Parents' Association ry, ääniä 72 kpl
  • Tammer riders ry, ääniä 69 kpl
  • Clavis ry, ääniä 44 kpl
  • Pirkanmaan Nakertajat ry, ääniä 34 kpl

Muu Pirkanmaa

  • Sastamala: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tyrvään-Vammalan yhdistys ry, ääniä 531 kpl, tukisumma 3000 €
  • Kangasala: Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys ry, ääniä 441 kpl, tukisumma 2500 €
  • Ylöjärvi: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ylöjärven yhdistys ry, ääniä 394 kpl, tukisumma 2500 €
  • Nokia: Nokian Mammat ry, ääniä 348 kpl, tukisumma 2000 €
  • Valkeakoski: Walklandia ry, ääniä 321 kpl, tukisumma 2000 €
  • Ylöjärvi: Ylöjärven Ilves ry, ääniä 320 kpl, tukisumma 1500 €
  • Lempäälä: Lempäälän Kisa Yleisurheilu, ääniä 312 kpl, tukisumma 1500 €
  • Nokia: Basketball Club Nokia ry, ääniä 296 kpl, tukisumma 1000 €
  • Pirkkala: Pirkkalan Pingviinit ry / U9-joukkue/2017, ääniä 263 kpl, tukisumma 1000 €
  • Virrat: Virtain 4H-yhdistys ry, ääniä 254 kpl, tukisumma 1000 €
  • Valkeakoski: Fc Haka Juniorit P2014, ääniä 239 kpl, tukisumma 1000 €
  • Kangasala: Kangasalan Seudun 4H-yhdistys ry, ääniä 236 kpl, tukisumma 1000 €
  • Vesilahti: Vesilahden Visa ry, ääniä 233 kpl, tukisumma 1000 €
  • Pirkkala: Pirkkalan Pirkat ry / lentopallojaosto, ääniä 232 kpl, tukisumma 1000 €
  • Orivesi: Me Erityiset ry, ääniä 230 kpl, tukisumma 1000 €
  • Ylöjärvi: Uplakers ry / Jääkiekkojaosto, ääniä 227 kpl, tukisumma 1000 €
  • Juupajoki: Juupajoen 4H-yhdistys ry, ääniä 220 kpl, tukisumma 1000 €
  • Orivesi: Fortuna ry, ääniä 213 kpl
  • Nokia: Nokian Palloseura / jp2017, ääniä 209 kpl
  • Pälkäne: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pälkäneen yhdistys ry, ääniä 207 kpl
  • Urjala: Urjalan Urheilijat ry, yleisurheilujaosto, ääniä 206 kpl
  • Parkano: Parkanon 4H-yhdistys ry, ääniä 205 kpl
  • Kangasala: Kangasala SK, ääniä 204 kpl
  • Akaa: Akaa Futsal ry, ääniä 203 kpl
  • Hämeenkyrö: Mannerheimin Lastensuojeluliitto Hämeenkyrön yhdistys ry, ääniä 200 kpl
  • Akaa: Viialan Kulttuuriklubi ry, ääniä 193 kpl
  • Kangasala: Kangasalan Voitto / Easyhockey, ääniä 180 kpl
  • Lempäälä: Kyynärön Kiertäjät ry, ääniä 174 kpl
  • Hämeenkyrö: Parkunmäen Apassit ry, ääniä 173 kpl
  • Hämeenkyrö: Voimisteluseura Kyrön Kieppi, ääniä 164 kpl
  • Lempäälä: Lempäälän Voimisteluseura ry, ääniä 159 kpl
  • Akaa: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Viialan yhdistys ry, ääniä 155 kpl
  • Hämeenkyrö: Räpsä ry, ääniä 150 kpl
  • Akaa: Akaan Vanhemmat ry, ääniä 144 kpl
  • Kangasala: Sahalahden Sinisudet ry, ääniä 143 kpl
  • Kangasala: Kangasalan lukion vanhempainyhdistys ry, ääniä 142 kpl
  • Valkeakoski: Valkeakosken Katukulttuuri ry, ääniä 135 kpl
  • Kangasala: Kuhmalahden KISA r.y., ääniä 134 kpl
  • Virrat: Virtain Syke ry, ääniä 124 kpl
  • Lempäälä: Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry, ääniä 122 kpl
  • Sastamala: Toukolan koulun vanhempainyhdistys ry, ääniä 118 kpl
  • Kihniö: Kihniön Urheilijat Ry, ääniä 113 kpl
  • Ylöjärvi: Takamaan kyläyhdistys ry, ääniä 111 kpl
  • Lempäälä: Lempäälän Pandat ry, ääniä 101 kpl
  • Akaa: Viialan Peli-Veikot ry, ääniä 99 kpl
  • Hämeenkyrö: Tallitiimi ry, ääniä 96 kpl
  • Ylöjärvi: Mutalan koulun vanhempainyhdistys ry, ääniä 82 kpl
  • Ylöjärvi: Taistelijan talo -palveluyhdistys ry, ääniä 65 kpl
Bonustonni arvottiin kaikkien niiden kesken, jotka eivät yltäneet äänestetyimpien joukkoon:
  • Nokia: Football Club Nokia ry, ääniä 186 kpl, tukisumma 1000 €

Kannustettavat yhdistykset

  • Lue, mihin kannustettavat yhdistykset aikovat tukisummansa käyttää:

    Tampere

    Yhdistykset järjestetty aakkosjärjestykseen yhdistyksen nimen mukaan.Yhdistyksen virallinen nimi Diakonissalaitos sr. / Vamos Tampere Nettisivut, somekanavat www.diakonissalaitos.fi/vamos/tampere Instagram: @vamostampere Kuvaus Vamos Tampere tukee 16–29-vuotiaita nuoria, joilla on opinnot keskeytynyt tai jotka ovat muuten vaarassa syrjäytyä. Vamoksen toiminnan keskiössä on kiireetön kohtaaminen. Meillä nuori saa oman työntekijän, jolla on aikaa tutustua nuoreen ja tukea nuorta oman arjen ja tulevaisuuden suunnittelussa. Vamoksessa nuori voi osallistua yksilövalmennukseen, erilaisiin tapahtumiin tai toiminnallisiin ryhmiin. Tuen käyttötarkoitus Tukisumma käytetään nuorten hyvinvointia tukevaan toimintaan, minkä keskiössä on luonto ja kiireetön yhdessäolo. Tukisummalla pyritään mahdollistamaan mielekästä vapaa-ajan toimintaa sekä luomaan osallistumisen mahdollisuuksia myös taloudellisesti kaikista heikoimmassa asemassa oleville nuorille.Yhdistyksen virallinen nimi Härmälän Haukat Ry Nettisivut, somekanavat www.haukat.net Instagram: @harmalanhaukat Kuvaus Kuvittele yhteisö, jossa lapset ja nuoret eivät vain kysy “Miks mun pitäis?”, vaan löytävät itse vastauksen tekemällä, yrittämällä ja oivaltamalla – tämä on Härmälän Haukat. Härmälän Haukat on aktiivinen ja kasvava partiolippukunta Tampereen Härmälästä. Tarjoamme Härmälän, Peltolammin ja Koivistonkylän alueen lapsille ja nuorille mahdollisuuden viikottaiseen, monipuoliseen ja innostavaan harrastukseen. Haukat on vastaus nykyajan passiivisuudelle ja “ei kuulu mulle” -asenteille. Meillä tehdään yhdessä, välitetään toisistamme ja muutetaan sanat konkreettisiksi teoiksi ympäri vuoden. Haukoissa jokainen saa kasvaa omaksi itsekseen, kokeilla uusia taitoja ja oppia johtajuutta tekemisen kautta. Haukkojen ylpeyden aihe on oma partiokämppä, luonnon keskellä kaukana Orivedellä. Kämppä ja sen ympäristö tarjoaa tukikohdan, jossa opitaan asioita tiskaamisesta tulentekoon. Tuen käyttötarkoitus Tuki käytettäisiin lasten leiri- ja retkitoiminnan vahvistamiseen, erityisesti osallistumismaksujen tukemiseen, jotta kaikilla olisi yhdenvertainen mahdollisuus osallistua. Lisäksi yhteiskäyttöön on tarkoitus uusia talvimajoittumisvarusteita, kuten puolijoukkueteltta ja kamiina, jotta retket pysyvät turvallisina ja toimivina myös talviolosuhteissa. Tavoitteena on kehittää toimintaa kokonaisvaltaisesti ja mahdollistaa nuorille laadukasta johtamiskoulutusta. Näillä panostuksilla voimme tukea lasten ja nuorten kasvua. Yhdistyksen virallinen nimi Ilves ry / U11 (2015) Nettisivut, somekanavat Instagram: @Ilvespelurit2015 Kuvaus Tavoitteena on edistää jääkiekon harrastamista sekä tukea lasten liikunnallista kehitystä ja sosiaalista kasvua. Tarjoamme pelaajille turvallisen ja kannustavan ympäristön kehittyä jääkiekossa omalla tasollaan. Toimintaamme kuuluvat säännölliset harjoittelut, sarjapelit sekä turnaukset/pelireissut. Joukkueessamme on 80 pelaajaa, ja toiminnassamme korostuvat liikunnan ilo, yhdessä tekeminen ja reilu peli. Tuen käyttötarkoitus Tukisumman tulisimme käyttämään uusiin harjoituspaitoihin ja pelireissuihin. Yhdistyksen virallinen nimi Ilves ry / Jalkapallo P8 (2018) Nettisivut, somekanavat www.ilvesjalkapallo.fi/ilves-p8-2018 Instagram: @ ilvesp2018 Kuvaus Ilves P8 on syksyllä 2025 perustettu Ilveksen poikien nuorin junioriedustusjoukkue. Joukkueen pelaajat harrastavat jalkapalloa tavoitteellisesti, haluavat kehittyä pelaajana ja voittaa pelejä. Joukkueena haluamme antaa jokaiselle pelaajalle mahdollisuuden kehittää omia taitojaan ja tavoitella unelmiaan jalkapallon osalta. Tuen käyttötarkoitus Tukisummalla katettaisiin joukkueen yhteisiä kuluja, esim. kenttävuokria, sarjamaksuja ja valmennustarvikkeita sekä mahdollistettaisiin joukkueen yhteiset kauden lopettajaiset syksyllä 2026. Yhdistyksen virallinen nimi Ilves-Kissat juniorit ry Nettisivut, somekanavat www.ilveskissatjuniorit.fi Kuvaus Tavoitteenamme on tarjota laadukasta, kilpailullista ja kohtuuhintaista jalkapalloa tytöille ja pojille Tampereen seudulla. Tuen käyttötarkoitus Haemme tukea Ilves-Kissojen 2012 ja 2014 syntyneiden junioreiden ikimuistoiselle turnausmatkalle Viron Pärnu Summer Cupiin kesällä 2026. Matkaan on lähdössä useita innokkaita tyttöjä ja poikia huoltajineen, vieden mukanaan runsaasti palloilun iloa ja positiivista asennetta. Tuen avulla voimme tarjota lapsille unohtumattoman kokemuksen yhteisestä bussimatkasta ja kansainvälisestä turnaushuumasta aina kotimaan rajojen ulkopuolella saakka. Yhdistyksen virallinen nimi Jalkapalloseura Tampere United ry Nettisivut, somekanavat www.tampereunited.fi www.tampereunited.fi/juniorit Instagram ja Facebook: @tampereunited Instagram: @tamujuniorit Kuvaus Tampere United ry on Tampereen alueella toimiva kannattajiensa omistama kasvava ja kehittyvä jalkapalloseura, joka tarjoaa toimintaa kaikenikäisille lapsille, nuorille ja aikuisille niin jalkapallokentällä kuin sen laidalla ja ulkopuolella. Toiminta-ajatuksenamme on kasvattaa sinivihreää yhteisöä, tarjota jäsenillemme sisältöä kaikkiin elämänvaiheisiin, ja toimia kilpailullisesti ja tavoitteellisesti arvoistaan tinkimättä. Toimintaamme ohjaa arvomme, eli yhteisöllisyys, seuraylpeys, luotettavuus ja kunnioitus, jotka näkyvät tekemisemme kaikilla osa-alueilla. Tuen käyttötarkoitus Tukisumma on tarkoitus käyttää nuorten palkkaamiseen pallokoulujen ja lasten joukkueiden ohjaajiksi. Haluamme tarjota nuorille työllistymismahdollisuuksia sekä väyliä kasvaa ja kehittyä jalkapallon parissa vastuuta ottaviksi ja sitä kantaviksi täysipainoisiksi seuran ja yhteiskunnan jäseniksi. Tehtävässä aloittaville nuorille tarjoamme koulutusta ja tukea, joten aiempaa kokemusta jalkapallosta ei välttämättä tarvita. Tärkeintä on hyvä asenne sekä oppimishalukkuus. Yhdistyksen virallinen nimi Kansalaistalo Mansikkapaikka ry Nettisivut, somekanavat www.mansikkapaikka.net Facebook: Kansalaistalo Mansikkapaikka Instagram: @kansalaistalo_mansikkapaikka Kuvaus Kansalaistalo Mansikkapaikka on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, joka tarjoaa tukea sekä monipuolista, kaikille avointa ja maksutonta toimintaa vauvasta vaariin, mukulasta mummuun. Luomme puitteet sosiaaliselle kanssakäymiselle ja poikkisukupolvellisille kohtaamisille. Pikkulapsiperheille järjestämme avointa perhekerhotoimintaa, myös loma-aikoina. Toimintamme ytimessä ovat:
    • Yhdessä: Yhdessäolo ja tekemisen ilo.
    • Kohtaaminen: Kohtaamispaikka rinnallasi elämän eri vaiheissa.
    • Vertaisuus: Välittävää ja ohjattua vertaistukea.
    Tuen käyttötarkoitus Käyttäisimme tukisumman perheen yhteisen perhekerhoharrastuksen toimintakuluihin: mm. kahvi- ja välipalakuluihin, askartelu-, retki-, tapahtuma-, esiintyjä- ja esim. päiväleirikuluihin. Tukisumma muodostaisi osallistuvan budjetoinnin potin, jonka avulla yhteisö itse suunnittelee, ideoi ja valitsee toimintaa äänestämällä. Yhdistyksen virallinen nimi Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Nettisivut, somekanavat www.tukiliitto.fi/malike Kuvaus Malike edistää vaikeasti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia osallistua ja saada kokemuksia erilaisista asioista toimintavälineitä hyödyntäen. Malike edistää lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia päästä osallistumaan samaan toimintaan kuin muutkin ikätoverit. Järjestämme retkiä, kursseja ja toimintavälineiden kokeilumahdollisuuksia sekä välineiden lainaustoimintaa. Vaikeasti vammaisilla lapsilla tarkoitamme kehitys- ja liikuntavammaisia sekä sairastumisen tai vammautumisen myötä apuvälineitä tarvitsevia lapsia. Heillä ei ole samanlaista mahdollisuutta päästä laskettelemaan kuin vammattomilla lapsilla. Malike vaikuttaa toiminnallaan heidän oikeuksiensa toteutumiseen. Tuen käyttötarkoitus Tukisumma käytetään vaikeasti vammaisille lapsille tarkoitetun laskettelukelkan hankintaan. Väline mahdollistaa apuvälineitä liikkumisessaan tarvitsevien lasten laskettelelumhadollisuuskia laskettelukeksuksissa, yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa ja osallisena perheen yhteisessä harrastuksessa. Laskettelukelkkaa lainataan Malike-toiminnan kautta. Väline antaa vuosien ilon monille lapsille. Hyvinvointialueen Terveydenhuolto ja vammaispalvelut eivät tue laskettelukelkkojen hankintaa ja ne ovat hankintahinnaltaan niin kalliita, että perheet eivät pysty niitä itse hankkimaan. Laskettelukeskukissa ei ole lasten kelkkoja. Laskettelukelkka maksaa noin 5000 €. Yhdistyksen virallinen nimi Luontoliiton Hämeen piiri ry Nettisivut, somekanavat www.luontoliitto.fi/piiri/lhp www.instagram.com/luontoliitto_hame www.facebook.com/luontoliitonhameenpiiri Kuvaus Luontoliitto on lasten ja nuorten oma luonto- ja ympäristöjärjestö. Yhdistyksemme toimii lasten ja nuorten ympäristökasvatuksen ja ympäristötoiminnan sekä luonnonharrastuksen tukemiseksi ja lisäämiseksi. Tarjoamme eri ikäisille lapsille, nuorille ja perheille luontokerho- ja leiritoimintaa, kursseja, retkiä, tapahtumia ja tempauksia. Pienetkin luontohetket saavat oivalluksia aikaan, kasvattavat luonnon kunnioitusta ja rikastuttavat lasten ja nuorten elämää. Tavoitteenamme on tukea positiivisen luontosuhteen kehittymistä ja luonnon sekä ihmisten hyvinvointia. Tuen käyttötarkoitus Tukisumma käytetään lasten ja nuorten luontoleirien ja -kerhojen sekä ryhmätoiminnan järjestämiseen (mm. materiaalihankintoihin, tilavuokriin ja palkkakustannuksiin). Toiminta tarjoaa mielekästä yhteisöllistä tekemistä vapaa-aikaan, tukee osallistujien luontosuhdetta ja vahvistaa luontoyhteyttä sekä antaa nuorille mahdollisuuksia keskustelulle ja vertaistukeen. Toiminta on kaikille avointa ja kerho- sekä ryhmätoiminta maksutonta. Yhdistyksen virallinen nimi Manse PP ry Nettisivut, somekanavat www.manseppjuniorit.fi Kuvaus Manse PP ry pyrkii mahdollistamaan pesäpalloharrastuksen kaikille tamperelaisille nuorille. Järjestämme sekä matalankynnyksen harrastustoimintaa vauvasta vaariin että huippu-urheiluun tähtäävää kilpailullista toimintaa. Pyrimme olemaan junioripuolella Suomen menestyvin pesäpalloseura. Manse PPn ajatuksena on mahdollistaa yhdenvertaisuus pesäpallon harrastamisessa. Jokaisella perheellä tulee olla mahdollisuus harrastamiseen tulotasosta riippumatta. Tuen käyttötarkoitus Haemme kannustajien kautta varoja vähävaraisten perheiden tukirahastolle, mahdollistamaan liikuntaharrastus Manse PPssä perheen tulotasosta riippumatta. Tukirahastosta maksetaan perheiden suoraan harrastamiseen liittyviä kustannuksia kuten kausimaksuja, leiripasseja ja muita toiminnasta aiheutuvia kuluja. Yhdistyksen virallinen nimi Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry Nettisivut, somekanavat www.sorjanleirit.net Facebook: Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry Instagram: @Sorjanleirit Kuvaus Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry järjestää Sorjan leirejä peruskouluikäisille lapsille ja nuorille. Yhdistys tarjoaa lapsille ja nuorille edullisia, turvallisia ja ohjattuja kesäleirejä luonnonläheisessä Sorjan kesäsiirtolassa. Tavoitteena on edistää lasten hyvinvointia, ehkäistä syrjäytymistä ja mahdollistaa myönteiset kesäkokemukset mahdollisimman monelle. Tuen käyttötarkoitus Leirimaksut kattavat noin puolet Sorjan leirien kustannuksista, ja loput tarvittavat varat kerätään erilaisten avustusten, lahjoitusten ja tukien kautta vuosittain. Tästä äänestyksestä mahdollinen tukisumma käytetään kokonaisuudessaan tulevan kesän Sorjan leirien järjestämiseen, jotta leirit voidaan toteuttaa turvallisesti, laadukkaasti ja mahdollisimman monelle lapselle saavutettavasti. Yhdistyksen virallinen nimi Tampereen Lastenklinikan Tuki ry Nettisivut, somekanavat www.tampereenlastenklinikantuki.fi Instagram: @pienetpotilaat @sairaalahuvipuisto @kivaatekemistä Facebook ja LinkedIn: Tampereen Lastenklinikan Tuki Kuvaus Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n tavoitteena on lisätä lapsipotilaiden ja heidän perheidensä hyvinvointia sairaalahoitojen aikana ja niiden lomassa. Järjestämme lapsipotilaille heidän toivomaansa toimintaa, johon kaikki lapsipotilaat voivat tulla perheineen tekemään kivoja asioita yhdessä joko sairaalaosastoilla tai sairaalan ulkopuolella. Toiminta on samalla vertaistukea ja auttaa perheitä pysymään elämän rattailla lapsen sairaalahoidosta huolimatta. Toiminta on monipuolista ja potilasperheet ovat hyvin kiitollisia tästä toiminnasta. Tuen käyttötarkoitus Kannustajat -tuki käytettäisiin lasten hevostoimintaan, jossa hevosten hoitaminen, ratsastus ja kärryajo antavat lapselle onnistumisen kokemuksia ja tuottaa suurta iloa. Onnistuminen ison eläimen kanssa on erityisen tärkeätä silloin, kun jokin pitkäaikainen ja vaikea sairaus rajoittaa elämää. Samalla potilashuone vaihtuu talliin, maneesiin tai ulkoilmaan. Sekin on ihanaa ja auttaa paranemaan. Yhdistyksen virallinen nimi Tampereen Musiikkiluokkien Tuki ry Nettisivut, somekanavat www.tampereenmusiikkiluokkientuki.yhdistysavain.fi Instagram: tampereenmusiikkiluokkientuki Facebook: Tampereen musiikkiluokkient Tuki ry Kuvaus Edistämme Tampereen alueen musiikkiluokkatoimintaa ja varmistamme, että luokilla olevilla lapsilla on mahdollisuus monipuoliseen ja yhteisölliseen musiikin oppimisiin eri tavoin. Yhdistys toteuttaa tätä tukea järjestämällä konsertteja, avustamalla musiikkihankinnoissa ja tukemalla musiikkiluokkia muilla tarvittavilla keinoilla. Yhdessä harjoitettu musiikki; tekeminen ja laulaminen, on tutkimusperustaisesti hyödyllistä terveydelle. Musisoinnista saatavat pysyvät hyödyt vaikuttavat positiivisesti lasten elämään myös kouluajan päätyttyä. Tuen käyttötarkoitus Mahdollinen tukisumma käytetään edistämään oppilaiden musiikillista kiinnostusta ja mahdollistamaan heille esittävää musiikkitoimintaa. Tämän myötä lasten keskinäinen ilo musiikista syvenee ja leviää heidän ympäristöönsä. Yhdistyksen virallinen nimi Tampereen Pyrintö ry / Cheerleading-jaosto / PCT Lightnings ja PCT Sparks Nettisivut, somekanavat www.tampereenpyrinto.fi/cheerleading Instagram ja TikTok: pctlightnings Instagram: pctsparks Kuvaus Tampereen Pyrinnön Cheerleading-jaoston junioreiden edustusjoukkueet Lightnings ja Sparks liikuttaa vuosittain youth- ja juniori-ikäisiä tyttöjä kilpacheerleadingissä. Joukkueet harjoittelevat 4 kertaa viikossa Tampereen Nekalassa tehden cheerleadingin lajitaitoja, fysiikkaa ja akrobatiaa, tämän lisäksi joukkueen nuoret urheilijat panostavat omatoimiseen harjoitteluun. Harjoitusten lisäksi joukkueella on kauden aikana useita viikonloppuleirejä, sekä kilpailuja eri puolella Suomea. Tämän lisäksi Lightnings joukkue on lunastanut paikan edustaa Suomea vuoden 2026 EM-kilpailuissa Prahassa, joten joukkueella tulee tällä kaudella myös yksi ulkomaan kilpailumatka. Joukkueiden tavoitteina on olla omien sarjojensa kärjessä kauden pääkilpailuissa. Tuen käyttötarkoitus Joukkueet käyttäisivät tukisumman osana joukkueen talkookassaa, jonka kautta maksaisimme leiri- ja kilpailukuluja, kuten bussimatkoja ja majoituksia. Yhdistyksen virallinen nimi Tampereen Pyrintö ry / Suunnistusjaosto Nettisivut, somekanavat www.tampereenpyrinto.fi/suunnistus Instagram: @tpsuunnistus Kuvaus Tampereen Pyrinnön suunnistusjaoston Oravapolkukoulu- ja Punajunnut tarjoavat suunnistusharrastusta niin tavoitteellisesti urheileville kuin harrastustasolla liikkuville lapsille ja nuorille. Viikottain harjoituksissa kesäkaudella käy liki 200 lasta ja nuorta. Tuen käyttötarkoitus Tukisumma käytettäisiin kesäkauden leiripäivien mahdollistamiseen. Leiripäivissä meillä on ohjelmassa niin suunnistusharjoituksia kuin leikkejä ja pelejä. Leiripäivät mahdollistavat ystävyyssuhteiden syntymisen ja syventymisen, joka puolestaan sitouttaa lapsia ja nuoria jatkamaan liikuntaharrastuksen parissa. Yhdistyksen virallinen nimi Tappara / Taitoluistelu Nettisivut, somekanavat www.taitoluistelu.tapparary.fi Kuvaus Tapparan Taitoluistelijoiden sm-kilpapolun joukkueissa luistelee kaudella 26-27 yhteensä noin aktiivista 75 lasta ja nuorta. Joukkueiden kilpailevat tavoitteellisesti kotimaassa minorit, sm-noviisit ja sm-juniorit sarjoissa. Tuen käyttötarkoitus Muodostelmaluistelun SM- ja minorijoukkueiden leiritystoiminnan kuluihin. Joukkueet leireilevät kesätauon jälkeen Piispalassa ja tuki käytetään leirin kuluihin. Yhdistyksen virallinen nimi Vimmart -yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry Nettisivut, somekanavat www.vimmart.fi Instagram: @vimm_art www.facebook.com/vimmart Kuvaus Vimmart – yhdenvertaisen taiteen oppilaitos tarjoaa yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta musiikissa Tampereella. Lisäksi oppilaitos järjestää vapaamuotoista musiikinopetusta, konsertteja sekä lyhytkursseja ja työpajoja eri taiteenlajeissa. Toimintaa kehitetään aktiivisesti sekä paikallisesti että kansainvälisesti erilaisten hankkeiden kautta, ja mukaan kuuluu myös inklusiiviseen taiteeseen ja taidekasvatukseen liittyviä koulutuksia, seminaareja ja tapahtumia. Toiminnan tavoitteena on edistää yhdenvertaista taide- ja kulttuurikoulutusta. Oppilaitos on avoin kaikenlaisille oppijoille, mutta sen keskeisenä kohderyhmänä ovat eri tavoin tukea tarvitsevat ihmiset. Lähtökohtana on, että jokaisella on oikeus osallistua taiteeseen ja kulttuuriin sekä tulla kohdatuksi omana itsenään. Opetuksessa hyödynnetään inkluusiota tukevia menetelmiä, ja työskentely suunnitellaan yksilöllisesti oppijan tarpeet huomioiden. Musiikin opetuksessa käytetään esimerkiksi kuvionuotteja® perinteisen nuottikirjoituksen rinnalla. Toiminnan kautta tarjotaan mahdollisuuksia luovaan itseilmaisuun sekä yksin että yhdessä, ja samalla vahvistetaan osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Vimmart – yhdenvertaisen taiteen oppilaitoksen tuki ry ylläpitää oppilaitosta ja vastaa sen toiminnan kehittämisestä. Tuen käyttötarkoitus Käyttäisimme tukisumman yhdenvertaisen ja saavutettavan taideopetuksen mahdollistamiseen sekä kehittämiseen omassa yhteisössämme. Tuki kohdistuisi erityisesti oppijoihin, joilla on oppimisen, toimintakyvyn tai osallistumisen haasteita, ja joille harrastamisen esteet voivat olla tavallista suurempia. Käytännössä tukisummaa hyödynnettäisiin opetuksen saavutettavuuden vahvistamiseen ja yksilöllisen tuen lisäämiseen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi pienryhmäopetuksen mahdollistamista, riittävän ohjaajaresurssin turvaamista sekä sellaisten opetusmenetelmien ja materiaalien käyttöä ja kehittämistä, jotka tukevat erilaisia oppijoita. Musiikin opetuksessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi kuvionuottien hyödyntämistä perinteisen nuottikirjoituksen rinnalla. Lisäksi tukea käytettäisiin osallistumisen esteiden madaltamiseen, kuten lukukausimaksujen kohtuullistamiseen tai vapaaoppilaspaikkojen tarjoamiseen. Näin mahdollistetaan harrastaminen myös niille, joille taloudelliset syyt voisivat muuten olla esteenä. Tukisumma mahdollistaisi myös yhteisöllisten projektien, työpajojen ja esitysten toteuttamisen, joissa oppijat pääsevät kokemaan osallisuutta, onnistumista ja yhdessä tekemisen iloa. Samalla vahvistetaan yhteisöä, jossa jokainen voi tulla kohdatuksi omana itsenään. 20 toimintavuotensa aikana Vimmart on rakentanut vahvan osaamisen inklusiivisessa taidekasvatuksessa ja kehittänyt toimintamalleja, jotka tukevat moninaisten oppijoiden osallistumista. Tuen avulla voimme jatkaa ja laajentaa tätä työtä sekä vahvistaa entisestään yhdenvertaisen taideopetuksen mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Tuen avulla voimme jatkaa työtämme sen eteen, että taide ja kulttuuri kuuluvat aidosti kaikille – ja että jokaisella on mahdollisuus oppia, osallistua ja ilmaista itseään omista lähtökohdistaan käsin.

    Muu Pirkanmaa

    Yhdistykset järjestetty aakkosjärjestykseen kotipaikkakunnan mukaanKotipaikkakunta Juupajoki Yhdistyksen virallinen nimi Juupajoen 4H-yhdistys ry Nettisivut, somekanavat www.juupajoki.4h.fi  www.facebook.com/juupajoki4hyhdistys  www.instagram.com/juupajoki4h Kuvaus Juupajoen 4H-yhdistys on paikallinen yhdistys ja osa valtakunnallista 4H-järjestöä. Meidän tavoitteena on tarjota edullista harrastustoimintaa, ensimmäisiä työkokemuksia sekä yrittäjyystaitoja nuorille sekä tukea heidän hyvinvointiaan ja arjen taitojaan.  Toimimme aktiivisesti Juupajoella ja järjestämme monipuolista tekemistä lapsille ja nuorille. Tarjolla on esimerkiksi kerhoja, koulutuksia, tapahtumia, työmahdollisuuksia ja yrittäjyyteen liittyvää toimintaa.  Toimintamme perustuu 4H:n arvoihin: harkintaan, harjaannukseen, hyvyyteen ja hyvinvointiin. Kannustamme nuoria kokeilemaan uutta, ottamaan vastuuta ja löytämään omat vahvuutensa tekemällä oppimisen kautta.  Teemme tiivistä yhteistyötä koulujen, kunnan, yritysten ja muiden yhdistysten kanssa. Pienellä paikkakunnalla tämä työ on erityisen tärkeää – yhdessä voimme tarjota lapsille ja nuorille turvallisen ja kannustavan kasvuympäristön.  Vuonna 2025 yhdistyksessä oli yhteensä 132 nuorisojäsentä, työllistimme 14 nuorta ja 4H-yrityksiä oli 28 kpl. 4H-harrastekerhoja oli yhteensä 10 kpl ja kerhokäyntien määrä oli yhteensä 791. Tuen käyttötarkoitus Ohjaisimme tuen paikalliseen harrastustoimintaan, nuorten työllistämiseen ja nuorten 4H-yrittäjien kouluttamiseen ja tukemiseen Juupajoella.  Kerhotoimintamme on monipuolista ja mahdollistaa monille lapsille harrastamisen omalla paikkakunnalla. Tarkoituksemme on aloittaa uusi luonto- ja eräkerho, jonka harrastusvälineisiin käyttäisimme tukea. Lisäksi järjestäisimme liikuntapäiväleirin kesällä.  Työllistämme pääasiassa alaikäisiä nuoria, joille ensimmäiset työkokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Työtehtäviä, joita tarjoamme nuorille ovat esimerkiksi tapahtuma-avustaja, kerhonohjaaja ja leiriavustaja. 4H-yrittäjänuoret Juupajoella toimivat esimerkiksi lastenhoitajina, pihatöissä tai catering-palveluissa omien kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti. Kotipaikkakunta Kangasala Yhdistyksen virallinen nimi Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys ry Nettisivut, somekanavat www.pikkuteatteri.fi  www.instagram.com/kangasalanpikkuteatteri  www.facebook.com/kangasalanpikkuteatteri Kuvaus Kangasalan Pikkuteatteri on vapaaehtoisvoimin toimiva lasten- ja nuortenteatteri. Vuosittain teatterissamme harrastaa 80-90 lasta ja nuorta. Näytelmiä tehdään kolmessa eri ikäryhmässä. Esityksiä on kesäisin kesäteatterinäyttämöllä ja talvikaudella Pikkuteatterin omassa teatteritilassa. Toiminnan keskeisiä arvoja ovat yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja saavutettavuus. Harrastemaksut ja lipunhinnat on pidetty matalina, jotta osallistuminen olisi mahdollista perheiden taloudellisesta tai sosiaalisesta taustasta riippumatta. Tuen käyttötarkoitus Tukisumma käytettäisiin oman teatteritilan kunnostamiseen ja viihtyvyyden parantamiseen. Tavoitteena on tehdä tiloista toimivammat ja viihtyisämmät lapsille ja nuorille sekä varmistaa sujuva harjoitus- ja esitystoiminta. Kotipaikkakunta Kangasala Yhdistyksen virallinen nimi Kangasalan Seudun 4H-yhdistys ry Nettisivut, somekanavat www.kangasala.4h.fi Kuvaus Olemme nuorisotyötä ja varhaiskasvatusta edistävä yleishyödyllinen yhdistys. 4H on monipuolinen harrastus: yhdistys tarjoaa 6-28 -vuotiaille lapsille ja nuorille kerhoja, retkiä, leirejä sekä koulutuksia ja kursseja erilaisiin työtehtäviin. Yhdistys edistää nuorten työllistymistä tarjoamalla ja välittämällä nuorille työtehtäviä. Mahdollisuus työllistyä esim. kerhonohjaajaksi, 4H-kotipalveluun, piha-/puutarhatöihin tai lastenhoitajaksi. Tuen käyttötarkoitus Tukisummaa käytettäisiin lasten ja nuorten kerho- ja leiritoiminnan tarvikkeisiin, kuten askartelu- ja kokkausmateriaaleihin. Näin voimme tarjota lapsille ja nuorille hauskoja, luovia ja mielekkäitä hetkiä yhdessä, oppien ja kokeillen uutta turvallisesti. Kotipaikkakunta Lempäälä Yhdistyksen virallinen nimi Lempäälän Kisa Yleisurheilu Nettisivut, somekanavat www.lekiyu.fi  Instagram ja Facebook: @lekiyleisurheilu Kuvaus Lempäälän Kisa Yleisurheilu on Olympiakomitean laatuohjelman mukainen Tähtiseura, joka järjestää ohjattua yleisurheilutoimintaa Lempäälässä. Seuran keskeisimmät toimintamuodot ovat lasten ja nuorten ympärivuotiset liikunta- ja harrastusryhmät, yleisurheilun valmennustoiminta sekä paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten kilpailu- ja muiden tapahtumien järjestäminen. Seuran kaikessa toiminnassa näkyvät arvomme; lasten ja nuorten urheilu on meille sydämen asia, teemme seuratyötä yhdessä hyvässä hengessä sekä haluamme seurana ja yksilöinä kehittyä pitkäjänteisesti. Teemme vastuullista toimintaa, jossa keskeisintä on turvallisen toimintaympäristön varmistaminen kaikille lapsille ja nuorille. Seuran jäsenmäärä on 660 ja harrastusryhmien toiminta tavoittaa vuoden aikana noin 500 lasta ja nuorta. Meidän kanssamme voi kasvaa harrastajasta huipuksi ja uskomme, että seura tekee kaltaisekseen. Tavoitteet saavutetaan yhdessä kasvaen - radalla ja rinnalla! Tuen käyttötarkoitus Tukisumma käytetään 8–15-vuotiaden lasten ja nuorten harrastusryhmiemme yhteisten leiritapahtumien, kilpailumatkojen ja seuraottelujen järjestämiseen sekä nuorten ohjaajien työllistämiseen. Kotipaikkakunta Nokia Yhdistyksen virallinen nimi Basketball Club Nokia ry Nettisivut, somekanavat www.bcnokiajuniorit.fi  www.instagram.com/bcnokiajuniorit  www.facebook.com/bcnokiajuniorit www.x.com/bcnokiajuniorit?lang=en Kuvaus BC Nokia ry:n tavoitteena on tarjota laadukasta ja matalan kynnyksen koripallotoimintaa kaikenikäisille. Seura edistää lasten ja nuorten liikunnallista elämäntapaa, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä tukee osallisuutta tarjoamalla mahdollisuuden tulla mukaan toimintaan taustasta ja taitotasosta riippumatta. Toiminta ehkäisee syrjäytymistä tarjoamalla mielekästä ja säännöllistä tekemistä.  Koripalloseura on tärkeä osa paikallista yhteisöä ja lasten sekä nuorten arkea. Se tarjoaa turvallisen ja kannustavan ympäristön, jossa 5–17-vuotiaat voivat harrastaa liikuntaa, oppia sosiaalisia taitoja ja kokea yhteenkuuluvuutta. Harjoitusten, pelien ja tapahtumien ympärille muodostuu yhteisö, jossa syntyy ystävyyssuhteita ja opitaan yhteistyötä, vastuuta sekä toisten kunnioittamista.  Seura kokoaa yhteen lapsia, nuoria, perheitä ja vapaaehtoisia. Järjestämme harjoitusten ja joukkuetoiminnan lisäksi tapahtumia, kuten Pirkka Street Basket -katukoristapahtumia, kesäleirejä ja kouluvierailuja, joiden kautta tavoitamme myös uusia harrastajia ja vahvistamme paikallista yhteisöllisyyttä.  Toimintamme perustuu tasa-arvoon ja saavutettavuuteen: pidämme harrastusmaksut kohtuullisina ja tarjoamme tukea tarvittaessa, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori voi osallistua. Samalla edistämme liikunnan iloa, itsetuntoa ja hyvinvointia sekä tarjoamme turvallisen yhteisön, jossa jokainen voi kasvaa ja kehittyä.  Yhteenvetona seura ei ole vain urheilutoimintaa, vaan merkittävä paikallinen yhteisö, joka lisää hyvinvointia, osallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tuen käyttötarkoitus Tuen avulla edistäisimme lasten ja nuorten liikunnan harrastamista monipuolisesti vahvistamalla sekä harrastustoiminnan laatua että saavutettavuutta. Seurassamme toimii 5–17-vuotiaita junioreita eri tasoryhmissä, aina aloittelijoista joukkuepelaajiin.Tuki käytettäisiin erityisesti seuraaviin toimenpiteisiin: 
    • Varusteiden ja välineiden hankinta  Pienemmille ikäryhmille tarvitaan erikokoisia palloja ja harjoitusvälineitä, jotka tukevat taitojen oppimista ja onnistumisen kokemuksia. Laadukkaat välineet lisäävät turvallisuutta ja tekevät harjoittelusta sujuvaa ja innostavaa. 
    • Laadukkaan ja innostavan valmennuksen kehittäminen  Osa tuesta käytettäisiin valmentajien koulutukseen ja nuorten ohjaajien perehdyttämiseen. Tämä varmistaa turvallisen, kannustavan ja ikätasolle sopivan harjoitusympäristön. 
    • Uusien harrastajien tavoittaminen  Tuen avulla järjestäisimme maksuttomia kokeilukertoja ja avoimia liikuntatapahtumia, joissa lapset ja nuoret voivat tutustua koripalloon matalalla kynnyksellä. 
    • Yhteisöllisyyden vahvistaminen  Seurassa panostetaan yhteishenkeen järjestämällä tapahtumia ja toimintaa, joka lisää sitoutumista ja hyvinvointia liikunnan kautta. 
    Tuen avulla voisimme parantaa harrastamisen laatua ja tavoittaa uusia lapsia ja nuoria mukaan toimintaan. Tavoitteenamme on, että jokainen lapsi ja nuori löytää koripallon kautta liikunnan ilon, yhteisön ja mahdollisuuden kasvaa sekä liikkujina että ihmisinä. Bonustonni:Kotipaikkakunta Nokia Yhdistyksen virallinen nimi Football Club Nokia ry Nettisivut, somekanavat www.fcnokia.fi Kuvaus FC Nokia on ns. monitasoseura, joka tarjoaa mahdollisuuden tytöille ja naisille jalkapallon ja futsalin harrastamiselle. Meidän seurassa jokainen on matkalla kohti omaa huippuaan ja haluamme tarjota siihen parhaat mahdolliset edellytykset tuloksellisista tavoitteista huolimatta. Liikunta on ennen kaikkea positiivinen ja iloinen energian lähde. Tuen käyttötarkoitus Seuramme pelaajat kaipaavat harjoittelun tueksi pienikokoisia siirrettäviä maaleja, jotka mahdollistavat pienpelien mielekkään pelaamisen harjoittelun yhteydessä ja takaavat näin enemmän pallokosketuksia, osallistumista, onnistumisia ja merkityksellisyyttä jokaiselle osallistujalle harjoituksissa. Meillä on hyvät olosuhteet kenttien puolesta, mutta maalien riittämättömyys monella kentällä on haaste ja haluaisimme parantaa tätä olosuhdetta. Kotipaikkakunta Nokia Yhdistyksen virallinen nimi Nokian Mammat ry Nettisivut, somekanavat www.nokianmammat.net  www.instagram.com/nokianmammat   www.facebook.com/NokianMammat Kuvaus Nokian Mammat ry toimii aktiivisesti lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseksi Nokian seudulla. Järjestämme lapsiperheille säännöllisesti vertaistapaamisia, juhlia ja muita tapahtumia sekä mahdollistamme perheille mukavaa yhdessäoloa liikkareiden, puistoilun, metsäretkien ja askartelupajojen muodossa. Pyrimme myös toimimaan yhteiskunnallisena vaikuttajana lapsiperheiden eduksi ja tuemme paikallista lapsiperhe- ja nuorisotyötä eri tavoin.  Yhdistyksemme tapahtumat ovat kaikille avoimia ja niitä on lähes viikottaisista parinkymmenen hengen liikkareista ja askartelupajoista isompiin, vuosittain järjestettäviin tapahtumiin (mm. joulu-/itsenäisyyspäivän juhlat, vappu- ja laskiaistapahtumat, konsertit ja kirpputorit), jotka keräävät parhaimmillaan satojakin kävijöitä ympäri Pirkanmaata. Osallistuminen tapahtumiin on pääsääntöisesti maksutonta ja jokainen myös järjestetään täysin vapaaehtoisvoimin. Tuen käyttötarkoitus Avustuksen turvin pystyisimme pienenä yhdistyksenä jatkossakin tarjoamaan säännöllistä, maksutonta toimintaa matalalla kynnyksellä kaikille perheille taloustilanteesta riippumatta. Vapaaehtoistoiminnan johdosta avustus myös kohdistuisi suoraan tapahtumien järjestelyihin ilman välikuluja. Kotipaikkakunta Orivesi Yhdistyksen virallinen nimi Me Erityiset ry Nettisivut, somekanavat IG ja FB; Me ErityisetKuvaus Yhdistys tarjoaa sekä järjestää toimintaa erityistä tukea tarvitseville lapsille, nuorille sekä aikuisille mukaan lukien myös heidän läheisilleen. Tällä hetkellä toimintaa järjestetään klubi-iltoina kerran viikossa erityisille alkaen 13-vuodesta eteenpäin, kaverisynttärit erityisille, osallistutaan Eskarista Ekalle tapahtumaan (lapset ja nuoret), vapputapahtumaan (lapset ja nuoret), retkiä sekä vertaistukitoimintaa. Näillä kaikilla on tavoitteena järjestää mielekästä vapaa-ajan toimintaa erityisille. Yritämme osaltamme vaikuttaa myönteisten asenteiden luomisessa ja edistää erityistä tukea tarvitsevien yhdenvertaisuutta.Tuen käyttötarkoitus Käyttäisimme tukisumman tulevaan syysretkeen, vertaistukitoimintaan ja erityisille kustannettuun uimahallikertaan.Kotipaikkakunta Pirkkala Yhdistyksen virallinen nimi Pirkkalan Pingviinit ry / U9-joukkue/2017Nettisivut, somekanavat www.pirkkalanpingviinit.fi/joukkueet/9986  www.instagram.com/pirkkalanpingviinit_2017 Kuvaus Pirkkalan Pingviinien U9-jääkiekkojoukkueessa pelaa tällä hetkellä 17 lasta. Harjoittelemme kolmesti viikossa ja pelaamme Jääkiekkoliiton Leijonaliigaa sekä muita otteluita alueen seurojen kesken ja osallistumme turnauksiin.  Vanhemmat toimivat joukkueessa valmentajina, huoltajina ja muissa toimihenkilörooleissa.  Haemme Kannustajat-tukea, joka auttaisi meitä alentamaan joukkueen harrastusmaksua. Harrastuksen kuluista valtaosa muodostuu jäävuoromaksuista. Lahjoitus olisi erittäin tärkeä taloudellinen tuki joukkueellemme, jotta pystymme tarjoamaan 2017-syntyneille lapsille lapsille yhdenvertaisen mahdollisuuden harrastaa ja liikkua jääkiekon parissa, paikallisessa seurassa mahdollisimman pitkään. Pystymme pienempänä seurana kohtaamaan jokaisen lapsen yksilöllisesti ja tarjoamaan onnistumisen kokemuksia. U9-joukkueeseemme pääsee mukaan matalalla kynnyksellä ja tarjoamme mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä pelaajapolulla.  Pirkkalan Pingviinit on ollut vuosien varrella monen nuoren erinomainen kasvattajaseura ja haluamme myös jatkossa antaa lapsille saman hyvän pohjan ponnistaa lajissa eteenpäin. Seuramme on tehnyt ansiokasta työtä lasten ja nuorten jääkiekon hyväksi jo pitkään ja saimmekin viime kaudella Olympiakomitean ja lajiliiton Tähtiseura-tunnustuksen. Se osoittaa toimintamme laatua, tavoitteellisuutta ja yhteisöllisyyttä ja myös sitouttaa meitä jatkuvaan kehitystyöhön. Tuen käyttötarkoitus Haemme Kannustajat-tukea, joka auttaisi meitä alentamaan joukkueen harrastusmaksua.  Harrastuksen kuluista valtaosa muodostuu jäävuoromaksuista. Lahjoitus olisi erittäin tärkeä taloudellinen tuki joukkueellemme, jotta pystymme tarjoamaan 2017-syntyneille lapsille lapsille yhdenvertaisen mahdollisuuden harrastaa ja liikkua jääkiekon parissa, paikallisessa seurassa mahdollisimman pitkään. Pystymme pienempänä seurana kohtaamaan jokaisen lapsen yksilöllisesti ja tarjoamaan onnistumisen kokemuksia. U9-joukkueeseemme pääsee mukaan matalalla kynnyksellä ja tarjoamme mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä pelaajapolulla.  Joukkueeseemme voit käydä tutustumassa Instagram-tilillämme: www.instagram.com/pirkkalanpingviinit_2017.Kotipaikkakunta Pirkkala Yhdistyksen virallinen nimi Pirkkalan Pirkat ry / lentopallojaosto Nettisivut, somekanavat www.pirkkalanpirkat.fi Kuvaus Pirkkalan Pirkat on pirkkalalainen monilajiseura, jolla on lajeina salibandy, lentopallo, koripallo, pesäpallo ja yleisurheilu. Lentopallon parissa toimii n. 250 pelaajaa ja 80 toimihenkilöä valmentajina ja joukkueenjohtajina. Lisenssimäärissä olemme Suomen 3. suurin lentopalloseura. Meillä on sekä lasten ja nuorten että aikuisten Tähtimerkit. Tuen käyttötarkoitus Tukisummalla koulutamme lentopallovalmentajiamme ja muita toimihenkilöitä tuki- ja liikuntaelinvammojen ennaltaehkäisyyn ja mahdollisten vammojen ensiapuun ja teippaamiseen. Valmentajille suunnatut koulutukset ovat tärkeä osa Pirkkain toimintaa ja laadukasta seuratyötä. Kotipaikkakunta Sastamala Yhdistyksen virallinen nimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tyrvään-Vammalan yhdistys ry Nettisivut, somekanavat www.mlltyrvaavammala.fi  www.instagram.com/mlltyrvaavammala  www.facebook.com/mlltyrvaavammala Kuvaus Tyrvään-Vammalan yhdistys edistää sastamalalaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Järjestämme vapaaehtoisvoimin monimuotoista toimintaa lasten ja lapsiperheiden iloksi sekä toimimme heidän puolestapuhujanaan. Jatkuvaa toimintaamme ovat tällä hetkellä perhekahvilat, isä-lapsikerho, perheiden avoin liikuntavuoro Säpinäsunnuntai ja Taidetreffit. Kesäisin kun nämä ovat tauolla järjestämme Puistotreffejä, kouluikäisille lapsille taideleirin yhteistyössä seurakunnan kanssa ja Ilo irti -leiripäivän yhdessä muiden paikallisten sote-järjestöjen kanssa. Lisäksi järjestämme erilaisia retkiä ja järjestämme/osallistumme erilaisten lasten- ja koko perheen tapahtumien järjestämiseen sekä keräämme ja jaamme Sastamalan Joulukeräyksen kautta paikallisille vähävaraisten perheiden lapsille joululahjoja ja Hyvä joulumieli keräyksen kautta ruokalahjakortteja. Tuen käyttötarkoitus Kannustajat-tuella pystyisimme edelleen järjestämään maksutonta tai hyvin edullista toimintaa paikallisille lapsiperheille. Tukisumman käyttäisimme mm. perhekahviloiden, Isä-lapsikerhon ja Taidetreffien tarjoiluihin sekä askartelu- ja taidemateriaaleihin, koko perheen retkien järjestämiseen ja perheiden ja äitien saunailtoihin. Kotipaikkakunta Valkeakoski Yhdistyksen virallinen nimi Fc Haka Juniorit P2014 Nettisivut, somekanavat www.fchakajuniorit.fi/joukkueet/pojat-2014  Instagram: @fchakap2014 Kuvaus Olemme vuonna 2014 syntyneiden poikien jalkapallojoukkue Valkeakoskelta. Pelaamme Palloliiton järjestämiä P12-ikäluokan sarjoja neljällä eri tasolla. Käymme myös erilaisissa ja eritasoisissa turnauksissa ympäri Suomen. Tavoitteenamme on pelaajien henkilökohtaisten taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen sekä liikunnallisen elämänasenteen rakentaminen. Pyrimme tarjoamaan eritasoisillle pelaajille sopivia harjoituksia ja pelejä. Tuen käyttötarkoitus Joukkueemme käyttäsi osan tukisummasta kausimaksujen pienentämiseen, jotta pystymme mahdollistamaan kaikkien pelaajien jatkon lajin parissa. Mikäli saisimme isomman tukisumman, haluaisimme tehdä koko joukkueen yhteisen turnausmatkan ja näin antaa pelaajille upeita muistoja ja ikimuistoisia kokemuksia. Kotipaikkakunta Valkeakoski Yhdistyksen virallinen nimi Walklandia ry Nettisivut, somekanavat www.walklandia.fi Kuvaus Walklandia ry:n tavoitteena on mahdollistaa ja tarjota lapsille ja nuorille maksuttomia elämyksiä ja kokemuksia liikunnan ja yhdessäolon parissa. Walklandia tarjoaa maksuttomia harrastusmahdollisuuksia ja pyrkii täten ehkäisemään lasten ja nuorten eriarvoistamista ja syrjäytymistä. Tuen käyttötarkoitus Kesällä 2026 on Walklandian hauskanpitopuistoon rakentumassa uusi alue, parkour-puisto. Haemme tukea puiston toteutukseen sekä sisältöjen tuottamiseen koko puistoalueelle, kattaen pumptrackin, skeittipuiston, kepparimaan ja parkour-puiston. Puistossa järjestetään erilaisia lajileirejä ja kilpailuja sekä liikunnallisia tapahtumia. Kotipaikkakunta Vesilahti Yhdistyksen virallinen nimi Vesilahden Visa ry Nettisivut, somekanavat www.vesvi.sporttisaitti.com  Instagram: @vesilahden_visa  Facebook: Vesilahden Visa Kuvaus Paikkakunnan ainoana urheiluseurana haluamme tarjota kaikille vesilahtelaisille mahdollisuuden harrastaa eri urheilulajeja, erityiseti lapsille mahdollisuutta osallistua matalalla kynnyksellä toimintaan. Tuen käyttötarkoitus Hankisimme summalla lasten välineitä eri lajeihin ja kouluttaisimme lasten ohjaajia ja valmentajia. Kotipaikkakunta Virrat Yhdistyksen virallinen nimi Virtain 4H-yhdistys ry Nettisivut, somekanavat www.virrat.4h.fi  Instagram: @virtain4hyhdistys Kuvaus 4H Virrat on paikallinen 4H-yhdistys, joka toimii Virtain laajalla alueella, tarjoten lapsille ja nuorille monipuolista tekemistä sekä mahdollisuuksia oppia käytännön taitoja.  Toimintamme ytimessä on 4H:n arvot: harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi. Yhdistyksen perustoimintaa ovat kerhot, kurssit ja leirit, sekä työelämä-ja yrittäjyyskasvatus, joissa kaikissa toimintamenetelmänä on itse tekemällä oppiminen. Lisäksi 4H Virrat tukee nuorten työllistymistä tarjoamalla mahdollisuuksia kokeilla yrittäjyyttä ja saada ensimmäisiä työkokemuksia, esimerkiksi kerhonohjaajana. 4H Virrat auttaa lapsia ja nuoria kasvamaan aktiivisiksi, osaaviksi ja vastuullisiksi yhteisön jäseniksi. Tuen käyttötarkoitus 4H Virrat käyttäisi Kannustajat rahoituksen suoraan lasten ja nuorten hyväksi paikallisesti. Rahoituksen avulla voisimme tarjota nuorille lisää tekemistä, mahdollisuuksia ja onnistumisen kokemuksia Virroilla.    Rahoituksella toteutetaan: 
    • Lasten ja nuorten omia ideoita Tuemme nuorten itse suunnittelemia projekteja, kuten pieniä tapahtumia, tempauksia ja kerhojen omia kehitysideoita. Tavoitteena on antaa nuorille kokemus: “Minun ideani voi toteutua.” Rahalla mahdollistettaisiin lasten/nuorten oman projektin toteutuminen. 
    • Harrastus- ja kerhotoiminnan kehittämistä  Voimme perustaa uusia kerhoja, hankkia materiaaleja ja järjestää retkiä. Tavoitteena on tarjota monipuolista ja kaikkien saavutettavissa olevaa tekemistä virtolaisille lapsille ja nuorille. 
    Kannustajat-rahoitus muuttuisi Virroilla konkreettisiksi teoiksi: lisää harrastuksia, enemmän mahdollisuuksia ja vahvempia tulevaisuustaitoja nuorille. Rahoitus menee suoraan sinne, missä se vaikuttaa eniten — nuorten arkeen ja hyvinvointiin. Kotipaikkakunta Ylöjärvi Yhdistyksen virallinen nimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ylöjärven yhdistys ry Nettisivut, somekanavat www.ylojarvi.mll.fi  www.instagram.com/mll.ylojarvi  www.facebook.com/mllylojarvi Kuvaus MLL Ylöjärvi on matalan kynnyksen järjestö, joka tukee toiminnallaan lapsiperheiden ja nuorten hyvinvointia. Teemme työtä vertaistoiminnan ja vaikuttamistyön saralla, lisäksi järjestämme tapahtumia ja toimintaa ylöjärveläisille lapsiperheille.  Vakiintuneita tapahtumiamme ovat keväisin ja syksyisin järjestettävät kirpputorit. Kesällä järjestämme leikkipuistotreffejä ympäri kaupunkia, syksyisin tarjolla on kauhunväristyksiä Halloweenpolulla. Joulun alla järjestämme joululahjakeräyksen, jolla keräämme joululahjoja ylöjärveläisille vähävaraisten perheiden lapsille.  Näiden ohella pyöritämme perhekahviloita, tuemme yläkoulujen tukioppilastoimintaa ja järjestämme luontoretkiä, koulutuksia sekä muita tapahtumia mahdollisuuksien mukaan. Tuen käyttötarkoitus Järjestäisimme kaikille ylöjärveläisille avoimen koko perheen tapahtuman ja tukisimme yläkoulujen tukioppilastoimintaa. Osan rahoista käyttäisimme vauvakasseihimme. Vauvakassi on kaikkein tuoreiden ylöjärveläisten vauvaperheiden kotiin jaettava tervetulokassi tuotelahjoineen Kotipaikkakunta Ylöjärvi Yhdistyksen virallinen nimi Uplakers ry / Jääkiekkojaosto Nettisivut, somekanavat www.jaakiekko-uplakers-fi.sporttisaitti.com  Instagram: @uplakers_offial  Facebook: UPLAKERS official Kuvaus Toiminnan tavoitteena on tarjota harrastajille sekä fyysistä että henkistä kehittymistä edistävä harrastus. Korkeatasoinen valmennus antaa mahdollisuuden edetä hyvän harrastuksen parissa mahdollisimman korkealle.Tasokkaan ohjauksen ja valmennuksen takeena jääkiekossa ovat valmennuspäällikkö ja junioripäällikkö sekä eri ikäluokkien koulutetut ja motivoituneet vastuuvalmentajat. Tuen käyttötarkoitus Käyttäisimme tukisumman oheisharjoittelutilamme varusteluun sekä uusien oheisharjoitteluvälineiden hankintaan. Näin pystymme parantamaan harrastajiemme monipuolista oheisharjoittelua. Kotipaikkakunta Ylöjärvi Yhdistyksen virallinen nimi Ylöjärven Ilves ry Nettisivut, somekanavat www.ylojarvenilves.fi  Instagram ja Facebook: @ylojarvenilves Kuvaus Ylöjärven Ilves ry:n tavoitteena on tarjota laadukasta, innostavaa sekä matalan kynnyksen liikuntatoimintaa kaikenikäisille, erityisesti lapsille ja nuorille. Haluamme edistää terveitä elämäntapoja, liikunnan iloa sekä yhteisöllisyyttä Ylöjärvellä.  Seuramme toiminta kattaa monipuolisesti harjoituksia, joukkue- ja harrasteryhmiä sekä tapahtumia, joissa jokainen voi liikkua omalla tasollaan – tavoitteellisesti tai rennosti.  Toimintamme keskiössä ovat turvallinen kasvuympäristö, osaavat ohjaajat ja valmentajat sekä hyvä yhteishenki. Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja olemme aktiivinen osa Ylöjärven yhteisöä. Tuen käyttötarkoitus Käyttäisimme tuen futsalvalmennuksen osaamisen vahvistamiseen sekä salibandytoiminnan maalivahtivalmennuksen kehittämiseen. Tuen avulla voimme tarjota maalivahdeille laadukkaampaa ja säännöllisempää erikoisvalmennusta, joka tukee yksilöllistä kehittymistä.  Futsalissa panostaisimme erityisesti valmentajien osaamisen kehittämiseen esimerkiksi koulutusten ja valmennuksen tukemisen kautta. Tämä näkyy suoraan harjoitusten laadussa ja harrastajien kokemuksessa.  Tuen avulla pystymme tarjoamaan entistä laadukkaampaa toimintaa sekä pitämään harrastamisen kustannukset kohtuullisina, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsee mukaan.