Rikkaampana työyhteisönä vuodesta 2017 alkaen
Pirkanmaan Osuuskaupassa haluamme kehittää omaa työllistämistoimintaamme ja edistää erityistä tukea tarvitsevien työllistymismahdollisuuksia sekä rikastaa näin työtiimiemme monimuotoisuutta. Erityistä tukea tarvitsevilla työntekijöillä tarkoitamme henkilöitä, joilla on neurodiversiteetin eri muotoja tai kehitysvamma.Pisimmät erityistä tukea tarvitsevien työntekijöiden työsuhteet ovat jo 1990-luvulta, ja olemme tehneet pitkäjänteistä työtä tämän asian parissa osana vastuullista toimintaamme hyvinvoivan Pirkanmaan eteen. Tällä hetkellä Pirkanmaan Osuuskaupassa työskentelee useita kymmeniä erityistä tukea tarvitsevia työntekijöitä eri toimipaikoissa joko määräaikaisissa tai vakituisissa työsuhteissa.Täsmätyötehtävät on suunniteltu aina yksilöllisesti työntekijän vahvuuksien mukaisesti.Paras muisto tai hetki töissä
Jokainen tekee töitä omien vahvuuksien mukaan
Kun aloitimme laajemman työllistämisen täsmätyötehtäviin, teimme työtä yksin. Varsin nopeasti huomasimme edistävämme hyvin monitahoista asiaa, johon tarvitsemme yhteistyökumppaneita tueksi. Yhdessä pystymme tarjoamaan esimerkiksityöharjoittelujaksoja ja rekrytointi ja työllistyminen saadaan tehtyä laadukkaasti, kohti hyvää työntekijäkokemusta.
Yhteistyökumppanimme
Luovi
Kiipu!a
Paek
Tukena
Rekrytointi ja tukihenkilön rooli
Seuraavasta täsmätyöhausta ilmoitamme tällä sivulla.Olet tervetullut hakemaan meille täsmätyöhaun kautta, jos sinulla on esimerkiksi kehitysvamma, neurologinen sairaus tai pitkittynyt mielenterveyden sairaus ja sinun on erityisen vaikea työllistyä nykypäivän työelämään niin sanottua normaalia tietä pitkin. Haku on avoinna pokrekry.fi -sivulla aivan, kuten muutkin avoimet työtehtävämme. Kutsumme soveltuvat ehdokkaat rekrytoijan haastatteluun Pirkanmaan Osuuskaupan konttorille.Avoimia paikkoja ei ole valmiiksi räätälöityinä, sillä kartoitamme jokaisen ehdokkaan kohdalla tehtävänkuvan yksilöllisesti. Otamme huomioon mm. toimintaympäristön, työpaikan sijainnin ja sen, millaiset työtehtävät soveltuvat parhaiten ehdokkaan vahvuuksille. Meillä on käytössä PAEK:n "Minä työntekijänä -lomake", jonka kautta saamme arvokasta tietoa mm. ehdokkaan vahvuuksista, oppimiseen liittyvistä haasteista tai mahdollisista rajoitteista.Toivomme, että ehdokkaalla on tukihenkilö mukana haastattelussa, työn aloituksessa, työelämän pelisääntöjen opettelussa sekä työn ja arjen rutiinien yhteensovittamisessa. Tukihenkilön tärkein tehtävä on auttaa ehdokasta onnistumaan haastattelussa. Hän on tukena myös työn aloituksen eri käänteissä.- Täytä hakemus haun avauduttua osoitteessa pokrekry.fi
- Jos sinut valitaan haastatteluun, on hyvä ottaa tukihenkilö sinne mukaan
- Aloitamme mahdollisen työpaikan kartoittamisen ja viestimme sinulle rekrytoinnin edetessä.
Työn hakeminen ja haastattelu
Millaisia tehtäviä ovat täsmätyötehtävät?
Täsmätyötehtävät ovat tärkeitä tehtäviä, jotka ovat osa onnistunutta asiakaskokemusta!Täsmätyötehtävät Pirkanmaan Osuuskaupassa
Täsmätyötehtävät Sale-, S-market- ja Prisma- työympäristössä
Hyllytys | Korien kerääminen |
Siistimistehtävät, kuten pahvien ja roskien vienti | Henkareiden lajittelu |
Hyllytyspäätyjen siistiminen | Henkareiden/hälyboxien osastolle vienti |
Pullokoneen pesu sekä pullohuoneen järjestyksen ylläpito | Kassoille jääneiden sekä myymälässä eksyneiden tuotteiden palauttaminen hyllyyn |
Kassaroskiksien tyhjentäminen | Kassasaarekkeiden imurointi |
Kuittirullien ym. täyttäminen kassoille | Muovikassien täyttäminen |
Kassahihnojen pyyhkiminen | Taukohuoneen siistiminen |
Pikakassojen siistiminen ja pyyhkiminen | Pyykkihuolto pyykinpesukoneella |
Kukkien kastelu kastelu kesäpihalla | Verkkokaupan työympäristössä: Pahvilaatikoiden kokoaminen ja muovilaatikoiden pesu |
Ruokatorin työympäristössä: Salaattien kokoaminen ja patonkien täyttäminen | Ruokatorin työympäristössä: Asiakassalin siistiminen |
Täsmätyötehtävät ravintola ja ABC-liikennemyymälän työympäristössä
Ravintolan pöytien pyyhkiminen | Astioiden täyttäminen linjastoon |
Tiskikärryjen vienti tiskihuoneeseen | Patonkien ja sämpylöiden täyttäminen |
Taukohuoneen siistiminen | Avustavat keittiön tehtävät, kuten tuotteiden pilkkominen |
Astiahuolto | Asiakassalin siistiminen |
Hesen salaattien kokoaminen | Pyykkihuolto pyykinpesukoneella |
Sitaatteja täsmätyöntekijöiltä:
"Työpaikka on minulle jopa elämän tarkoitus, yhteisö johon haluaa kuulua ja kuuluu""Minulle on tullut tunne, että kuulun tähän porukkaan ja aina saa apua""Työ tuo arkeen rytmiä ja rutiinia"Sitaatteja esihenkilöiltä ja työntekijöiltä:
"Todella kaivattu lisäapu ja oma persoona, hänestä pidetään ja häntä arvostetaan""Emme luovu omista täsmätyöntekijöistä, emme pärjäisi ilman heitä""Suuri apu keittiön avustavissa tehtävissä ja hän on saanut kiitosta hyvin tehdystä työstä”Usein kysyttyä:
Miksi tukihenkilö mukaan haastatteluun?
Miksi tukihenkilö mukaan haastatteluun?
Haastattelu järjestetään kasvokkain, jotta saadaan todellinen kuva ehdokkaasta. Ehdokkaan tukena on hyvä olla tukihenkilö, joka rohkaisee ehdokasta kertomaan avoimesti itsestään. Tukihenkilö auttaa myös löytämään ehdokkaan työn kannalta tärkeät ominaisuudet ja vahvuudet sekä ne asiat, joissa ehdokas tarvitsee tukea. Näin tiedot saadaan varmasti oikein ja tarvittavat toimenpiteet voidaan laittaa alulle tai hoitaa. Lisäksi tukihenkilö auttaa sopivan työympäristön tai toimipaikan kartoituksessa.
Miksi minun tulee täyttää 'Minä työntekijänä' -lomake?
Miksi minun tulee täyttää 'Minä työntekijänä' -lomake?
Ennen haastatteluun saapumista pyydetään täyttämään ‘Minä työntekijänä’ -lomake. Tämä mahdollistaa ehdokkaan erityistarpeiden huomioimisen ja oikeanlaisen työympäristön kartoittamisen. Lomakkeen täyttämisessä voi olla hyödyllistä käyttää tukihenkilön apua, jotta ehdokas osaa kertoa työn kannalta tarpeelliset asiat.
Mikä on todistus suurtyönantajalle osatyökykyisyydestä?
Mikä on todistus suurtyönantajalle osatyökykyisyydestä?
Todistuksen voi saada, kun esittää TE-toimistolle lääkärinlausunnon tai -todistuksen sairaudesta tai vammasta, joka vaikuttaa mahdollisuuksiin saada työtä. TE-toimisto antaa todistuksen työllistyvälle työnhakijalle ja työnhakija toimittaa todistuksen työnantajalle työsuhteen alussa. Työnantaja säilyttää saamansa todistuksen ja toimittaa sen tarvittaessa työeläkevakuutusyhtiölle. Jos osatyökykyinen tulee työkyvyttömäksi työssäolon viiden ensimmäisen vuoden aikana, ei työkyvyttömyyseläke vaikuta suurtyönantajan työeläkemaksuluokkaan. Lisätietoa voit lukea täältä Todistus osatyökykyiselle työnhakijalle - Lisätietoa palveluista - Työmarkkinatori
Millaista palkkaa täsmätyöstä saa?
Millaista palkkaa täsmätyöstä saa?
Pirkanmaan Osuuskaupalla on käytössä sekä kaupan- että majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimus. Täsmätyötehtävän palkka on harjoittelijan palkka eli 80% taulukkopalkasta ja palkka voi kehittyä työsuhteen aikana mm. osaamisen, itsenäisen työskentelyn, työssä suoriutumisen ja kokemuksen kautta.
Millainen perehdytys täsmätyötehtäviin on?
Millainen perehdytys täsmätyötehtäviin on?
Perehdytys on yksilöllinen ja perustuu niihin työtehtäviin, jotka työntekijälle on suunniteltu. Työtehtävien mahdollisesti monipuolistuessa, uusiin tehtäviin perehdytetään yksilöllisesti. Jokaiselle uudelle täsmätyöntekijälle on työsuhteen alussa myös perusperehdytys Pirkanmaan Osuuskauppaan sekä työelämän pelisääntöihin.
Millainen työsuhde voi olla?
Millainen työsuhde voi olla?
Kokemuksemme perusteella ensimmäinen täsmätyösuhde on hyvä olla määräaikainen, 3-4 kuukauden mittainen. Työtunnit suunnitellaan jokaisen työntekijän kohdalla yksilöllisesti huomioiden jaksaminen sekä työn sovittaminen muuhun arkeen. Useimmiten työtunnit on 15h/vko, mutta tunnit voi olla myös vähemmän tai jopa hieman enemmän.
Minä pokkilaisena
Missionamme on:
Teemme yhdessä Pirkanmaasta paremman paikan elää. Tässä onnistumme pienillä teoilla ja suurella sydämellä. Pokkilaisilla on pokkaa ja sydäntä!Kutsumme Pirkanmaan Osuuskaupan strategiaa reseptiksi.
Arvomme ovat:
- Ihmiset ensin
- Tänään paremmin kuin eilen
- Voitamme kisan asiakkaiden fiiliksestä
- Toimimme tuloksellisesti.