7.4.2011
Pirkanmaan Osuuskauppa on yksi suurimmista kesätyöpaikkojen tarjoajista Pirkanmaalla:
Kesäharjoitteluohjelmaan nuoria jo 13. kerran
Pirkanmaan Osuuskauppa osallistuu Suomen Kaupan Liiton ja Palvelualojen ammattiliiton sopimaan peruskoululaisten ja lukiolaisten kesäharjoitteluohjelmaan kesällä 2011 jo kolmattatoista kertaa peräkkäin. Ohjelma on toteutettu samanlaisena valtakunnassa jo vuosina 1998-2010.
Aiempina kesinä osuuskauppa on tarjonnut kesäharjoittelupaikan noin 3 500 nuorelle. Tulevana kesänä tullaan työllistämään noin 500 uutta nuorta. Pirkanmaan Osuuskauppa haluaa olla edelleen mukana tukemassa paikallisesti nuorten työnsaantia ja tutustumista työelämään.
Kesäharjoittelu koskee 14-17-vuotiaita, tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttäviä, peruskoululaisia ja lukiolaisia. Sopimuksen piiriin kuuluvat ne nuoret, jotka eivät aiemmin ole olleet töissä kaupan tai ravintola-alalla. Kesäharjoitteluohjelma kestää kaksi viikkoa, ja työsuhde voidaan sijoittaa kesä-elokuun väliselle ajalle. Tutustumisjaksoja voi samalla henkilöllä olla vuoden aikana vain yksi samassa yrityksessä.
Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelman suorittamisesta kesällä 2011 osuuskauppa maksaa nuorelle kertakaikkisena palkkana 320 euroa.
Pirkanmaan Osuuskauppa laatii nuorten kesäharjoitteluohjelman siten, että koululainen saa mahdollisimman kattavan kuvan kaupan alan yritysten toiminnasta. Harjoittelupaikkoja tarjotaan osuuskaupan Prismoista, S-marketeista, Saleista, Kodin Terrasta, Tampereen Sokokselta, Emotioneista, ruokaravintoloista ja ABC-liikennemyymälöistä ympäri Pirkanmaata. Nuori hakee suoraan haluamaansa harjoittelupaikkaan. Hakuaika päättyy 30.4.2011, ja valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Valittujen nimet julkaistaan näillä sivuilla 26.5.2011 alkaen. Harjoitteluun valituille nuorille pidetään yhteinen perehdyttämistilaisuus 6.6.2011.
Pirkanmaan Osuuskauppa on toimialueellaan suurin vähittäiskaupan työllistäjä. Osuuskaupan palveluksessa on noin 2 600 työntekijää.
Lisätietoja:
Henkilöstöjohtaja Tero Hassinen, puh. 010 767 0028
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat