Pirkanmaan Osuuskauppa tuki SPR:n toimintaa vuonna 2008


4.2.2009

Pirkanmaan Osuuskauppa ja SPR Hämeen piiri ovat tehneet monipuolista yhteistyötä vuodesta 2003 lähtien osana S-ryhmän valtakunnallista yhteistyösopimusta.

Vuoden 2008 aikana osuuskaupan toimipaikoissa on edelleen ollut esillä SPR:n keräyslippaita, joilla on aktivoitu asiakkaita tukemaan SPR:n alueellista toimintaa. Pirkanmaan Osuuskaupan ja asiakkaiden lahjoituksista kertyi vuoden 2008 aikana varoja yhteensä noin 25 700 euroa. Kertyneet varat on lahjoitettu lyhentämättöminä SPR:lle.

Kerätyt rahat käytetään kokonaisuudessaan Suomen Punaisen Ristin kotimaan toimintaan Hämeen piirin alueella. Varoilla mm. perustetaan ala-asteen kouluihin Reddie Kids -iltapäiväkerhoja, koulutetaan kerho-ohjaajia, järjestetään kesä- ja talvileirejä lapsille ja nuorille sekä järjestetään päihteiden vastaista valistusta.

Osuuskauppa on ollut myös mukana SPR:n kassikampanjassa myymällä Prismoissa ja S-marketeissa ympäristöystävällisiä, tekokuituisia ostoskasseja noin 8 200 kappaletta. Jokaisesta myydystä kassista on mennyt euro kotimaan avustustyöhön.

SPR-yhteistyö jatkuu vuonna 2009.

Lisätietoja: 

asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Lea Suuripää, puh. 010 767 0020