Pirkanmaan Osuuskauppa laskee paikallisten tuotteiden hintoja


11.5.2016

Vuoden 2015 alusta lähtien on S-ryhmässä ja Pirkanmaan Osuuskaupassa halpuutettu erityisesti kotimaisia tuotteita. Halpuuttaminen etenee uuteen vaiheeseen, kun Pirkanmaan Osuuskauppa laskee paikallisten tuotteiden myyntihintoja.

Halpuuttaminen aloitettiin reilu vuosi sitten vastaamaan suomalaisten aitoon tarpeeseen laskea ruoan hintaa. Kuluttajat ovat löytäneet entistä edullisemmat tuotteet ja halpuutettujen tuotteiden myyntivolyymi on kasvanut merkittävästi. Asiakkaiden erittäin positiivinen suhtautuminen hintojen alentamiseen kannustaa jatkamaan halpuuttamista.

 

Halpuutamme pirkanmaalaisten omia tuotteita

Pirkanmaalaisten tuotteiden halpuuttaminen on Pirkanmaan Osuuskaupan oma panos ruoan hinnan alentamiseen. Halpuuttamisessa ei ole kyse hetkellisestä kampanjasta tai hintojen heilahtelusta markkinoilla, vaan se on pitkäaikainen linjaus, jonka eteen tehdään työtä jatkuvasti.

Osuuskaupan oman toiminnan tehostamisella aikaan saadut säästöt ja ylijäämän palautuksen ohjaus suoraan hintoihin mahdollistavat halpuuttamisen. – Toimimme arvojemme mukaisesti tekemällä vastuullisia valintoja. Halpuuttamalla paikallisia tuotteita edistämme toimialueemme ihmisten hyvinvointia tarjoamalla ruokaa entistä kilpailukykyisempään hintaan ja mahdollistamme näin laadukkaiden, paikallisten tuotteiden volyymin kasvun, kertoo päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Saikanmäki.

Paikalliseen halpuuttamiseen on valittu erilaisia pirkanmaalaisille tuttuja tuotteita; sellaisia, joita löytyy vain muutamasta toimipaikasta ja sellaisia, joita on myynnissä kaikissa Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöissä.  Halpuutettujen tuotteiden joukossa on mm. leipiä, makkaroita, salaatinkastiketta, jogurttia ja suklaata. – Valitsemalla näitä suosikkituotteita ostoskoriin, on vaikutus nelihenkisen perheen kauppalaskuun helposti yli 200 euroa vuodessa, kertoo valikoimapäällikkö Jenni Keskinen.

 

Lisätietoja:

Päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Saikanmäki, 010 7670081
Valikoimapäällikkö Jenni Keskinen, 010 7670084