Pirkanmaan Osuuskauppa keskittää S-Pankin asiakaspalvelupisteet Prisma Kalevaan, Prisma Lielahteen ja Tampereen Sokokseen


3.10.2018

Suuremmat palvelupisteet mahdollistavat paremman palvelun ja henkilökunnan osaamisen syventämisen. Siksi Pirkanmaan Osuuskauppa keskittää S-Pankin asiakaspalvelupisteet Prisma Kalevaan, Prisma Lielahteen ja Tampereen Sokokseen tammikuusta 2019 alkaen. – Asiakaspalvelupaikkoja on jatkossa yhdessä pisteessä enemmän ja niihin on tulevaisuudessa mahdollista etukäteen varata aika pankkipalveluiden hoitamista varten itselle sopivaan ajankohtaan.  Paikan päälle voi tulla myös ilman ajanvarausta, talousjohtaja Jani Virtanen kertoo.

Tarve kehittää toimintaa syntyi pienempien pankkipisteiden vähentyneestä asiakasmäärästä, johon ei ole odotettavissa kasvua. Pirkanmaan Osuuskaupan S-Pankki-toiminta nykyisellä mallilla ja verkostolla on ollut tappiollista. – Kaikille S-Pankin asiakaspalvelupisteissä työskennelleille pyritään tarjoamaan töitä säilyvistä asiakaspalvelupisteistä tai muista osuuskaupan toimipisteistä, Virtanen jatkaa.

Pankkiasiat hoidetaan yhä useammin verkossa tai puhelimella

Moni asiakaspalvelupisteillä asioineista on tehnyt nostoja tai talletuksia. S-Pankin asiakkaat voivat jatkossakin nostaa ja tallettaa käteistä kassalla maksutta S-Pankin kortilla kaikissa S-ryhmän marketeissa ja liikennemyymälöissä.

Pankkiasioita hoidetaan yhä useammin verkossa ja mobiilissa. S-Pankkikin panostaa vahvasti näiden kanavien kehittämiseen. Tavoitteena on tarjota jokaiselle mahdollisuus hoitaa pankkiasioita missä ja milloin itselle parhaiten sopii – esimerkiksi kotisohvalta tai kauppareissulla.

Asiakaspalvelupisteiden lisäksi S-Pankki palveleekin asiakkaitaan verkossa, puhelimitse, sosiaalisen median kanavissa sekä pankin ja kaupan palvelut kätevästi yhdistävässä S-mobiilissa. Asuntolaina-asioissa palvelevat ajanvarauksella S-Pankin laina-asiantuntijat eli S-Pankkiirit.
 

Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskaupan talousjohtaja Jani Virtanen, 010 767 0035.