Pirkanmaan Osuuskaupalla yli 150 000 asiakasomistajaa


5.11.2010

Pirkanmaan Osuuskauppaan on tammi-lokakuun aikana vuonna 2010 liittynyt jo lähes 13 000 uutta jäsentä. Viimeisten vuosien aikana osuuskaupan jäsenmäärä on kasvanut noin 10 000 vuosittain ja tänä vuonna jo ennätysmäärän. Alueelliset ja valtakunnalliset asiakasomistajaedut sekä toimipaikkaverkoston kasvu ja monipuolistuminen ovat vauhdittaneet asiakkaiden kiinnostusta liittyä alueosuuskaupan omistajiksi.

Kuluvan vuoden aikana asiakasomistajuuden vetovoimaisuutta Pirkanmaalla ovat lisänneet muun muassa uudet hypermarketit Prisma Ideapark ja Prisma Koivistonkylä, asumisen tavaratalo Kodin Terra ja lähimyymäläverkoston kehittyminen.

Pirkanmaan Osuuskauppaan liittyi 150 000. asiakasomistaja Kangasalan Prismassa alkusyksystä. Tapausta juhlistettiin nuoren kangasalalaisen naisen kanssa nauttimalla illallinen Koskipuiston Rossossa. Hänelle lahjoitettiin osuuskaupan osuusmaksun eli sadan euron arvoinen lahjakortti Pirkanmaan Osuuskaupan toimipaikkoihin.

Osuuskaupalla on tällä hetkellä jäseniä noin 153 000, ja asiakasomistajuuden eduista hyötyy 63 prosenttia pirkanmaalaisista talouksista. Pirkanmaan Osuuskaupalla on S-ryhmän alueosuuskaupoista toiseksi eniten jäseniä; edellä on vain HOK-Elanto pääkaupunkiseudulla. Koko S-ryhmässä on yli 1,9 miljoonaa asiakasomistajaa valtakunnallisesti.

Syyskuun loppuun 2010 mennessä Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajille on maksettu Bonusta yli 19 miljoonaa euroa, maksutapaetua 0,3 miljoonaa euroa, osuuspääoman korkoa yli miljoona euroa ja ylijäämänpalausta lähes viisi miljoonaa euroa. Rahana maksettavat edut ovat jäsenistölle lisätukea taloudenpitoon perusedullisten kauppapalveluiden lisäksi.

Lisätietoja:
asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Lea Suuripää, puh. 010 767 0020