Original by Sokos Hotels -hotellien aamiaishenkilökunnan uudet essut tulevat Finlaysonilta


6.7.2018

Sokos Hotellit ja Finlayson aloittivat juhannuksena uudenlaisen yhteistyön. Original by Sokos Hotels -hotellien aamiaistarjoilijat asustetaan jatkossa Finlaysonin essuilla. Käyttöön tulee kaksi kuosia: Finlaysonin klassikkokuosi Coronna pitkäaikaiseen käyttöön sekä kesäsesongin ajaksi myös suomalaista kesää kuvaava Kesäkuu-essu.

”Kesäkuu-kuosi on kaunis ja herkkä, jonka vuoksi osa hotelleistamme halusi sen käyttöönsä kesän ajaksi”, kertoo Sokos Hotellien kehityspäällikkö Jukka Kaartinen.

Yhteistyö Finlaysonin kanssa on jatkoa Sokos Hotellien vastuullisuustyöskentelylle. Tärkeimpänä asiana on kiertotalouden hyödyntäminen. ”Finlaysonin toiminta sopii mainiosti yhteen omien arvojemme kanssa ja heidän kankaiden kiertotalousmallinsa sopi omaan Paras paikka elää -vastuullisuusohjelmaamme mainiosti”, jatkaa Kaartinen.

Loppuun käytetyt essut palautetaan aikanaan Finlaysonille ja kierrätetään heidän kauttaan uusiomateriaaliksi Hollantiin.

”Yhteispelillä saamme enemmän aikaan. On liian helppoa olla välittämättä. Pienet vastuullisuusteot kasvavat suuriksi ja suuret vastuullisuusteot alkavat muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi olla ja elää” kertoo Finlaysonin Jukka Kurttila.

”Haluamme ottaa vastuun siitä, mitä tuotteillemme tapahtuu käytöstä poistamisen jälkeen. Kiertotalous on asia, jota edistämme kaikilla tuotannon sektoreillamme koko ajan. Olemme ylpeitä esimerkiksi siitä, että muutaman viime vuoden aikana olemme pystyneet keräämään kotitalouksista kymmeniä tonneja käytöstä poistettuja kodintekstiilejä ja hyödyntäneet niitä uusiomateriaalina räsytuotteisiin ja pyyhkeisiin”, Kurttila summaa.