Mitä löytyy 300 metrin syvyydestä Kalevan Prisman alta?


20.5.2019

Voit Kalevan Prismaan saapuessasi hurauttaa kätevästi parkkihalliin. Hyödyt tästä erityisesti paukkupakkasilla, kun voit sulattaa autoasi ikiroudasta asiointireissun ajan. Arkea helpottava asia, eikö totta! Tämä edellyttää tietysti sitä, että ajoluiska ei ole jäässä ja parkkihallissa on riittävän lämmin. Lauhdelämpöä hyödynnetään esimerkiksi tällaiseen tarkoitukseen.

Tonit tehostavat asiakkaan eduksi ja ympäristön hyväksi

Energiamanageri Toni Laine (vas.) ja tekninen kiinteistönhoitaja Toni Koskinen tekevät saumatonta yhteistyötä energiansäästön ja sujuvan asiakaskokemuksen eteen.

– Hybridijärjestelmässä on älykkäästi yhdistetty maa-, lauhde- ja kaukolämpö, joita käytetään kiinteistön lämmitykseen tai jäähdytykseen. Ensisijaisesti käytössä ovat maalämpö ja lauhdelämpö. Varalähteenä hyödynnetään kaukolämpöä tarpeen mukaan, Laine kertoo.

Prisman alla on parisenkymmentä kolmensadan metrin syvyyteen ulottuvaa porakaivoa. Energia varastoituu kallioon, lämmönsiirtonesteenä veden ja etanolin sekoitus. Esimerkiksi myymälässä hurisevan jätskialtaan tuottama lauhdelämpö ohjataan ensijaisesti suoraan kiinteistön lämmitysverkostoon ja jos ylimääräistä energiaa jää ladataan se kaivoihin, joista sitä voidaan ottaa myymälän lämmitykseen talvisaikaan.

Peruskesänä myymälän jäähdytys sen sijaan sujuu pitkälti kaivoihin ladattavalla energialla. Lämpöenergiaa siis luovutetaan kallioon, jolloin myymälään saadaan jäähdytystä. Kesäaikana järjestelmä hoitaa jäähdytyksestä 80–90%. Ei mikään turha systeemi!

Järjestelmän tuottamalla energialla lämmittäisi 130 omakotitaloa

Kokonaisuus vaikuttaa maallikosta monimutkaiselta, mutta on hyvinkin looginen. – On tärkeää, että järjestelmän kaikki alueet pelaavat yhteen, eikä esimerkiksi talvella mikään osa jäädy, Koskinen selventää. Vaikka automaatio on vahvassa roolissa, Koskinen on skarppina. Säännölliset tarkastukset ja havainnointi pitävät systeemin toiminnassa.

Prisma Kalevan lämpöpumppu- ja lauhdelämpöjärjestelmä tuottaa vuodessa noin 75 % koko kiinteistön lämmityksestä.  Tällä lämpömäärällä lämmittäisi noin 130 omakotitaloa tai vastaavasti 260 passiivitaloa vuodessa. Merkittävä energiansäästö siis!

Mitä asiakas sitten tästä hyötyy?

– Kehitämme jatkuvasti toimintamme tehokkuutta, jotta asiakas saa maksimaalisen hyödyn. Yli 50 000 m²:n Kalevan Prismakeskuksessa energiansäästö ei ole ihan pikkujuttu. Lisäksi tarkat tilausjärjestelmät ja osuva työvuorosuunnittelu ovat esimerkkejä toimintamme optimoinnista. Omia kustannuksia karsimalla ja säästöjä saavuttamalla pystymme ylläpitämään kattavaa palvelutarjontaamme ja tarjoamaan asiakasomistajillemme pysyvästi edullisen ruokakorin, Prisma Kalevasta vastaava ryhmäpäällikkö Mikko Mäki kiteyttää.