Miksi investoimme? Tavoitteena paremmat palvelut pirkanmaalaisille.


19.5.2018

Pirkanmaan Osuuskaupan on tehtävä tulosta, sillä se mahdollistaa edessä olevat suuret investoinnit. Käytämme koko S-ryhmässä
tulosta esimerkiksi logistiikan tehostamiseen, muihin mittaviin digitaalisiin taustahankkeisiin ja palveluiden kehittämiseen. Investointien ansiosta edelleen parantuva suorituskykymme mahdollistaa hintojen laskemisen ja vie meitä kohti visiotamme ”ylivoimaista hyötyä ja helppoutta omasta kaupasta”.
 
S-ryhmän sisällä on alueellisia eroja ja juuri Pirkanmaan Osuuskaupan toimialueella väestönkasvu on voimakasta. – Talousalueemme on kasvussa ja Pirkanmaalle rakennetaan jatkuvasti täysin uusia asuinalueita. Me tuomme palvelut sinne,
missä asiakkaammekin ovat, senior advisor Jouni Uusi-Seppä hymyilee. – Tässä on kyse myöskin kilpailukyvyn säilyttämisestä. Loistavat kilpailijamme pitävät mielen virkeänä, hän jatkaa.
 
– Lisäksi meillä on paljon vanhempia asuinalueita, joilta puuttuvat kattavat palvelut. Tällöin asiakasomistajien pitää lähteä kauemmas kauppaan saadakseen edut käyttöönsä. Näitä alueita kartoitamme ja parannamme palveluverkostoamme jatkuvasti. On tärkeää, että jokaisella asiakasomistajalla on tasapuolinen mahdollisuus hyötyä jäsenyydestään ja pysyvästi edullisista hinnoistamme, talousjohtaja Jani Virtanen jatkaa.
 
Juuri tasapuolisuus ja palveluverkoston kattavuus on erittäin tärkeää. Helpotamme asiakasomistajiemme arkea, missä he asuvatkin. Halpuuttaminen eli hintojen pysyvä laskeminen mahdollistuu kun hankinnat tehdään tehokkaasti ja suurissa volyymeissä. Tällöin kaikilla asiakasomistajilla on käytössään edullisimmat hinnat sekä tasapuolisesti palkitseva bonusjärjestelmä. Tehokkuus ja tuloksellisuus kaikessa toiminnassa mahdollistavat laajan toimipaikkaverkoston ylläpitämisen.
 

Takana suurien investointien vuosi

 
Vuonna 2017 Pirkanmaan Osuuskaupan investointitahti oli huima. Osuuskaupassa avattiin useita uusia yksiköitä, remontoitiin mittavasti olemassa olevaa verkostoa, perustettiin ainutlaatuisia konsepteja ja osallistettiin asiakkaita kehittämiseen mittavasti. Supervuoden taustalla on paitsi paljon suunnittelua ja kasvavan talousalueen kehittymistä, myös ripaus sattumaa. Esimerkiksi Prisma Nokian avausta ei alun perin oltu suunniteltu juuri tälle vuodelle, mutta niin vain hartaasti odotettu uusi hypermarket avasi ovensa joulukauppaan 2017.
 
– Kaikilla kauppapaikoillamme on ylläpitosuunnitelma, jonka mukaan etenemme. Tasaisin väliajoin uudistamme pinnat, kalusteet
ja tekniikan. Kylmäkalusteiden uusiminen tuo myös pitkällä aikavälillä säästöjä parantuneena energiatehokkuutena. Hienoista
suunnitelmista huolimatta aina tulee myös yllätyksiä ja sattumankauppoja, Uusi- Seppä hymyilee. – Näihin tilaisuuksiin meillä
on mahdollisuus tarttua, kun toimintamme on tuloksellista ja tehokasta, hän jatkaa.
 
Virtanen mainitsee vuoden 2017 yllättäjistä toisen esimerkin, Sale Suupan. Tämä Pirkkalan keskustassa sijaitseva kauppapaikka siirtyi Pirkanmaan Osuuskaupalle kesäkuussa sen jälkeen kun Kilpailuvirasto edellytti Keskon luopuvan osasta liikepaikkoja liian määräävän markkina-aseman välttämiseksi. – Tämä ei ollut suunniteltu investointi, mutta onneksi meillä oli mahdollisuus tarttua tilaisuuteen. Sale Suuppa on otettu erittäin lämpimästi vastaan alueen asukkaiden keskuudessa ja se täydentää hienosti palvelutarjontaamme Pirkkalassa, Virtanen iloitsee.
 
– Lähivuosina ylläpitoinvestoinnit jatkuvat. Olemme hereillä ja tutkimme uusia asuinalueita sekä koko Pirkanmaan kehitystä. Ja varmasti tartumme jatkossakin myös eteen tuleviin yllättäviin tilaisuuksiin – asiakkaidemme arjen helpottamiseksi, miehet lupaavat