Lisää lähikaupan palveluja Tampereelle


4.2.2009

Pirkanmaan Osuuskauppa avaa Tampereen Järvensivulle uuden Salen

keskiviikkona 30. tammikuuta 2008 kello 10.00 osoitteessa Järvensivuntie

15. Uusi Sale laajentaa osuuskaupan palvelutarjonnan nyt myös Järvensivulle,

jossa on pitkään odotettu Bonusta myöntävän lähikaupan palveluja.

Tampereen Järvensivun entinen teollisuus- ja varastoalue on rakentunut nopeasti

asuinalueeksi. Alueelle on rakennettu kerrostalokeskittymä, jonka viimeisiä

kerrostaloja vielä rakennetaan. Aluetta on rakentanut kolme isoa

rakennusliikettä; Pohjola, Skanska ja YIT.

Sale Järvensivu toimii YIT:n rakentamassa, Tampereen seudun

opiskelija-asuntosäätiön omistaman kerrostalon kivijalassa. Salen

kokonaispinta-ala on noin 330 m2 ja myyntipinta-ala noin 240 m2.

Salen lähialueella asuu noin 3 000 asukasta, joilla ei ole tähän asti ollut

asuinalueellaan kunnon kaupan tarjontaa. Asukkaat ovat käyneet

päivittäistavaraostoksilla mm. Kalevan, Koivistonkylän ja Tullintorin

alueilla.

Salessa panostetaan erityisesti pysyvästi edulliseen hintatasoon, ostamisen

helppouteen ja tuoreuteen. Lisäksi Salesta saa Bonusta S-Etukortilla jopa viisi

prosenttia ja maksutapaetua 0,5 prosenttia S-Etukortilla maksetuista

ostoista.

Sale työllistää yhdeksän henkilöä, ja myymäläpäällikkönä toimii Mari Junnila,

joka on siirtynyt Järvensivulle Sale Hatanpään vastaavista tehtävistä. Sale on

avoinna viikon jokaisena päivänä palvellen arkisin kello 7-21, lauantaisin

kello 7-18 ja sunnuntaisin kello 12-21. Salesta saa myös Veikkauksen

palvelut.

Osuuskauppa on panostanut viime vuosina lähikaupan palveluiden parantamiseen.

Vuonna 2006 osuuskauppa avasi kaksi uutta S-marketia (Kangasala ja Ylöjärvi) ja

kolme uutta Salea (Tampere Annala, Valkeakoski ja Ylöjärvi). Lisäksi

osuuskauppa rakensi uudet, entiset korvaavat kaupat kahdelle paikkakunnalle;

Salen Eräjärvelle ja S-marketin Viialaan.

Vuoden 2007 aikana osuuskauppa rakensi uuden, entisen myymälän korvaavan

S-marketin Virroille, avasi Tampereella uudet S-marketit Hervantaan ja

Kaukajärvelle, laajensi S-market Valkeakosken sekä remontoi Kurun Salen

sisätilat. Lisäksi S-market Tullintori muutti uuteen

Pendoliino-liikerakennukseen ja uuden S-market Vammalan rakennustyöt

aloitettiin.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko

puh. 03-259 6600, gsm 0500-735 195