Pirkanmaan Osuuskaupalla on muutamia suurempia yhteistyökumppaneita, kuten SOS-Lapsikylä, SPR ja MLL. Pienimuotoisempi yhteistyö korvattiin vuonna 2014 uudella Kannustajat-ohjelmalla. – Halusimme tehdä vastuullisuusyhteistyötämme läpinäkyvämmäksi. Kannustajat-ohjelma tarjoaa asiakasomistajille myös hienon mahdollisuuden vaikuttaa toimintaamme, ovathan he osuuskaupan omistajia, yrityskuvavastaava Viivi Pärssinen kertoo.
Ensimmäinen Kannustajat-ohjelma käynnistyi tammikuussa 2014. Osuuskauppa valitsee enintään kymmenen kannustettavaa yhdistystä puolen vuoden kannatusjaksolle. Asiakasomistaja voi rekisteröityä Kannustajaksi Omalla S-kanavalla. Mitä enemmän asiakasomistajatalous kerryttää itselleen Bonusta sitä enemmän heidän kannattamansa yhdistyksen tukipotti kasvaa. – Yhdistyksille maksettava tuki ei ole kuitenkaan pois asiakasomistajille maksettavasta Bonuksesta, vaan kyseessä on kannustamis- ja vaikuttamismahdollisuus, Pärssinen selventää.
Vuonna 2014 ohjelmassa mukana olleet 20 yhdistystä saivat yhteensä 30 000 euron potin.
Vuonna 2014 kannustettiin lähinnä urheiluseuroja
Osuuskauppa valitsee kriteerit täyttävistä yhdistyksistä kannustettavien joukon. Urheiluseurat ovat löytäneet ohjelman paremmin, mutta Kannustajiin valitaan myös yhdistyksiä kulttuurin ja yhteiskunnallisen toiminnan saralta. Ohjelmaan on saatu mukavasti toimijoita ympäri Pirkanmaata. – Taloudellinen tuki tulee tarpeeseen, erityisesti jos yhdistyksen resurssit ovat muuten pienentyneet. Kannustajat-ohjelman yhdistykselle tuoma näkyvyys on myös saanut kiitosta, ja toivottavasti moni yhdistys on saanut lisää jäseniä, Pärssinen kertoo.
Lisätietoja:
yrityskuvavastaava Viivi Pärssinen, 010 7670038