HOK-Elanto, Sokotel ja SOK yhdistävät voimiaan


30.3.2016

Osa HOK-Elannon kiinteistötoimintojen, ravintolatoimialan ja riskienhallinnan sekä Sokotel Oy:n myynnin, myyntipalvelujen ja markkinoinnin henkilöstöä siirtyy SOK:n palvelukseen 1.5.2016 tapahtuvassa S-ryhmän sisäisessä liikkeen luovutuksessa. Liikkeen luovutuksen piirissä on yhteensä noin 100 henkilöä.

Keskittämällä SOK:n, Sokotelin ja HOK-Elannon resursseja yhteen S-ryhmä vahvistaa SOK:n keskitettyjen tuki- ja ketjuohjauspalvelujen tuotantoa kaupan ja palvelualan kiristyvässä kilpailussa.

– Uudella toimintamallilla kykenemme tuottamaan entistä laadukkaampia ja kustannustehokkaampia palveluita. Kaikki S-ryhmän toimijat hyötyvät tästä järjestelystä liiketoiminnan parempana tukena, CFO Jari Annala SOK:sta toteaa.

SOK:lle siirtyvät työntekijät sijoittuvat ns. vanhoina työntekijöinä SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaukseen, SOK Hallintopalvelut ja riskienhallinta -yksikköön sekä SOK:n perustamaan uuteen Kiinteistöässä-palveluyksikköön.

Kiinteistöässän johtajaksi on nimitetty 1.4. alkaen Otto Oksanen, joka on aiemmin toiminut SOK Kiinteistötoiminnoissa ylläpitopalveluiden johtajana.

Liikkeen luovutuksen kohteena olevissa toiminnoissa siirrytään jatkossa tilaaja-tuottaja-malliin. Tässä mallissa operatiiviseen liiketoimintaan liittyvät tehtävät jäävät HOK-Elantoon ja Sokoteliin kun taas perus- ja asiantuntijapalvelut keskittyvät yhä enemmän SOK:lle.

Liikkeen luovutus ei koske muita SOK:n, Sokotel Oy:n tai HOK-Elannon toimintoja eikä muita alueosuuskauppoja, niiden myymälöitä tai toimipaikkoja. Alueosuuskauppojen asiakasomistajilleen tarjoamat palvelut säilyvät ennallaan