Edullisilla ostoksilla on nyt osoite – uusi S-market rakennettiin tesomalaisten toiveista


22.1.2020

Tesoman S-marketin huomiset avajaiset tuntuvat erityisen palkitsevilta. Vaikka kaupan ensimmäiset suunnitelmat piirtyivät jo alkuvuonna 2011, alueen kaavoittaminen ottikin pidemmän ajan. Projekti sai viime vuonna kunnon sysäyksen, kun rakennustyöt uuden kerrostalon kivijalassa aloitettiin. Jotta tesomalaisille saatiin heidän näköisensä S-market, rakennuksen kohotessa oli aika selvittää, mitä uuteen lähikauppaan oikeasti halutaan. Alueen asukkailta kerättiin sähköpostikyselyllä ja somessa toiveita paitsi tulevan myymälän valikoimasta ja palveluista, myös avajaisten ohjelmasta.

– Paikallistoiveissa selkeäksi ykköseksi nousi edullinen hintataso, mikä meidän on helppo toteuttaa – jo Tesoman S-marketin perusajatuksena on olla pysyvästi edullinen ruokakauppa. Valikoimatoiveissa korostui etenkin kasvissyönti ja monipuolisen hevi-osaston tarve. Tähän tartuimme esimerkiksi ottamalla valikoimaan Muu-sarjan kasvispyöryköitä ja -pihvejä sekä Beyond-pihvejä, marketpäällikkö Maria Niemi kertoo.

Myymälän avajaisiin monet toivoivat tunnettuja tamperelaisista esiintyjiä ja purtavaa aina hernekeitosta ja mustastamakkarasta neulamuikkuihin ja perinteiseen täytekakkuun. Erottuvimmassa paikallistoiveessa avajaisiin haluttiin paljasta kankkua.

– Voin paljastaa, että tämä toive jää kyllä toteuttamatta. Alusvaatemalleja emme tähän hätään saaneet buukattua, mutta Riku Suokas on kyllä tulossa, Maria nikkaa.

Kaikki palvelut aamuvarhaisesta iltamyöhään

Tesoman tulokas on Tampereen ensimmäinen uuden konseptin mukainen S-market. Raikkaan visuaalisen ilmeen lisäksi tämä näkyy esimerkiksi modernien kylmäkalusteiden energiatehokkuudessa. Asiakkaiden arkea helpotetaan piristävillä lisäpalveluilla ja laajoilla aukioloajoilla: kauppa palvelee maanantaista lauantaihin kello 7­–23 ja sunnuntaisin 9–23. Myymälän yhteydessä on myös Veikkauksen palvelut, Nosto-automaatti sekä Postin pakettiautomaatti.

– Mehukoneella pääsee pullottamaan oman appelsiinimehun tuoreeltaan ja ananaskoneella viipaloimaan purkkiin energiset eväät. Lisäksi meiltä löytyy monipuolinen paistopiste, kahvikone ja värikäs salaattibaari. Asioinnin nopeuttamiseksi käytössä on kolme itsepalvelukassaa. Meiltä toivottiin myös hyviä pysäköintimahdollisuuksia, ja vastaamme toiveeseen isolla parkkihallilla ja itsepalveluautopesupaikalla, Maria listaa.

Korttelin kiinnostavin jo ennen ensimmäistä päivää

Paikallistoiveita sähköpostikyselyn kautta jättäessään tesomalaiset pääsivät halutessaan ilmoittautumaan myös uuden S-marketin etkoille. Listalle ropisi tasan 150 nimeä ja hyväntuulista tapahtumaa vietettiin maanantaina.

– Alun perin myymälään oli tulossa tutustumaan etukäteen parisenkymmentä ihmistä, mutta muistutuskutsun jälkeen tapahtumasta innostui yhtäkkiä yli sata henkeä. Etkoilla oli iloinen tunnelma: kilistelimme kuplivalla, tutustuimme kauppaan ja vaihdoimme kuulumisia. Lähikaupan tuttu ja helposti lähestyttävä henkilökunta on tärkeä osa asioimiskokemusta, Maria kuvailee.

Avajaisissa nauretaan arjelle

Suomalaisten suosioon itsensä tarinoinut stand up -koomikko ja teatterinjohtaja Riku Suokas viihdyttää huomisissa avajaisissa stand upilla. Suokas on tunnettu taidostaan nostaa esityksissä esille kaikille arjesta tuttuja teemoja. Suokkaan lisäksi huomisen ohjelmassa on muun muassa Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajan puhe, kakkukahvit, Soma-nallen esityksiä, hodaritarjoilu ja valoshow. Perjantaina herkutellaan grillimakkaroilla ja lauantaina viihdytään lasten kasvomaalauspisteen ja musiikkiesitysten parissa.

­– Arjessa nauretaan ja siitä nautitaan meidän kaupassa myös jatkossa. Kiva päästä osaksi tesomalaisten arkea, Maria hymyilee.

S-market Tesoma: Vanamonkatu 4

Avajaisohjelma

Torstaina 23.1.
klo 9 Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakon avajaispuhe
klo 9–18 kakkukahvit 2 000 ensimmäiselle
klo 9–14 ilmapalloja 500 ensimmäiselle
klo 9–14 Soma-nalle esiintyy tasatunnein
klo 9–18 bonusneuvoja paikalla, luvassa liittymisetu
klo 11–13 ja 16–18 hodaritarjoilu
klo 17–17.20 koomikko Riku Suokkaan stand up -show
klo 18 ja 19 IXU-valoshow

Perjantaina 24.1.
klo 11–18 Grillissä paistuu päivän aikana 2 000 Tampereen Lihajalosteen Ripa-makkaraa, tervetuloa syömään!
klo 10–18 Aamulehti paikan päällä, luvassa avajaistarjous

Lauantaina 25.1.
klo 10–14 Tähtikartta-yhtyeen tähtiduo esiintyy tasatunnein
klo 11–16 lapsille Keijukaisen kasvomaalauspiste
klo 10–18 Aamulehti paikan päällä, luvassa avajaistarjous

Lisätietoja:

Marketkaupan toimialajohtaja Mirkka Saikanmäki, mirkka.saikanmaki@sok.fi, 010 76 70081
Ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro, sami.hieta-aro@sok.fi, 010 76 70085

Kuvat: Jukka Salminen