Pirkanmaan Osuuskaupalla on ilo isännöidä kaksi Tapparan jääkiekko-ottelua Nokia Arenalla. Isännöinnin kunniaksi tarjoamme asiakasomistajille edun – S-Etukortilla saat normaalihintaiset liput puoleen hintaan! Ostoista ei kerry Bonusta.

POK:n isännöimät ottelut:

Osta liput osoitteesta lippu.fi (lippujen hinnoista on valmiiksi vähennetty 50 %). Nähdään peleissä!

Bright Friday -tapahtuma pirkanmaalaisille seiskaluokkalaisille järjestetään nyt toista kertaa, jotta kukaan nuori ei jäisi yksin ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin löytyisi.

Viime vuonna pohdimme, mitä Pirkanmaan Osuuskauppa voi tehdä nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin tukemiseksi. Osuuskaupan idea on aina perustunut yhdessä tekemiseen. Niin tälläkin kertaa. Yhdessä Tampereen kaupungin Nuorisopalveluiden kanssa syntyi pirkanmaalaisten seiskaluokkalaisten ilmaistapahtuma, jota nyt vietetään toista kertaa.

– Viime marraskuun tapahtumassa kerättiin nuorilta palautetta ja 84 % oli erittäin tyytyväisiä iltaan. Se oli meille järjestäjille paras kiitos ja signaali sille, että tilausta nuorten yhteiselle illalle todella oli, Pirkanmaan Osuuskaupan viestintäpäällikkö Viivi Pärssinen iloitsee.

Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella 11.11.2023 pidetään tänäkin vuonna hauskaa ja pohditaan mieltä askarruttavia kysymyksiä. Tapahtuman teema on ”Et ole yksin. Yhdessä olemme enemmän”.

– Yhteistyöllä saadaan aina enemmän aikaan kuin yksin puurtamalla. Siksi onkin hienoa tehdä tämän kaltaista tärkeää tapahtumaa yhdessä ison alueellisen toimijan kanssa. Seiskaluokkalaiset ovat juuri meidän kohderyhmäämme ja tapahtuman teema on erittäin ajankohtainen ja tärkeä. Nuoret tarvitsevat toisiaan sekä turvallisia aikuisia, Tampereen kaupungin vs. nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti kuvaa.

Musiikki on myös monelle voimaannuttavaa ja olennainen osaa elämää, niin tässäkin tapahtumassa. DJ soittaa toivebiisejä ja lavalle nousevat tamperelainen räppäri Kupari (kuvassa) ja illan huipennuksena Etta.

Ronit puhuvat omasta kokemuksesta

– Muistan kesäloman alun, kun tajusin, ettei minulla ole ketään kenelle laittaa viestiä, että nähtäisiinkö. Tai niin minä ainakin kuvittelin. Se tuntui todella ahdistavalta, tubettaja Roni Bäck muistelee nuoruusvuosiaan.

Tapahtumassa räppäävä 16-vuotias Kuparikin on kokenut yksinäisyyttä:
– Mullakin on omakohtaisia kokemuksia yksinäisyydestä. Mulla oli seiskalla aika paha koulukiusaaminen, joka meni jopa väkivallan puolelle. Hain apua kuraattorilta, sain apua ja kiusaaminen loppui, Roni Kauppinen kertoo.

Nuoret saavat anonyymisti chatissa esittää mieltä askarruttavia kysymyksiä, joihin nuoriso-ohjaajat vastaavat. Kysymyksiä käsitellään myös Roni Bäckin ja tamperelaisen nuoriso-ohjaajan Mari-Katri Lempisen lava-keskusteluissa (kuvassa).

Mari-Katri kohtaa nuoria työssään niin livenä kuin chatin kautta:

– Yksinäisyys todella näkyy netissä nuorten kanssa viestiteltäessä. Saattaa olla, että nuorella on koulussa kavereita, mutta vapaa-ajalla niitä ei ole – tai toisin päin. Se on totta kai haaste, johon me aikuiset haluamme tarjota apua.

Tiina-Liisan mukaan nuorten ongelmat ovat viime vuosina moninaistuneet, pitkittyneet ja vaikeutuneet:

– Tämä näkyy muun muassa siinä, että nuoret eivät saa oikea-aikaista palvelua esimerkiksi päihde- tai mielenterveyshaasteissa, ja ongelmat ehtivät kasaantua ja kroonistua ennen avun saamista. Nuoriso-ohjaaja on vierellä kulkija ja kuuntelija, mutta nuori tarvitsee usein samaan aikaan myös muiden ammattilaisten palveluja.

Ongelmien nostaessa päätään keskusteluapu ja eteenpäin ohjaaminen on tärkeää, sillä yksinäisyyden haittavaikutukset kertautuvat, mitä pidemmälle tilanne etenee. Pahimmillaan yksinäisyys voi johtaa syrjäytymiseen ja eristäytymiseen kaikista järjestelmistä ja yhteisöistä.

– Yksinäisyys haavoittaa ja hajottaa, ei anna toivoa eikä valoa tulevaisuudelle. Elämä voi tuntua merkityksettömältä ja oma olo arvottomalta. Elämä alkaa näyttäytyä kaikin tavoin juuri yksinäisyyden tematiikan kautta. Yksinäisyys voi aiheuttaa erilaisia mielenterveyden ongelmia ja pitkään jatkuessaan jopa fyysisiä sairauksia, Tiina-Liisa summaa.

Mari-Katri kannustaakin kaikkia pirkanmaalaisia seiskoja mukaan Bright Fridayhin, jossa kukaan ei jää yksin:

– Tämähän on ihan ainutkertainen mahdollisuus. Tapahtumassa on törkeän hyvät esiintyjät, ja sieltäkin voi löytää niitä uusia kavereita.

Huikean esiintyjäkaartinkin puolesta fiilis on taattu:

Se, mitä koin lavalla, oli jotain uskomatonta. Monta sataa ihmistä katsomassa, kun esiinnyn. Yleisö oli mukana koko esityksen ajan. Se todisti itselle ja muille, jotka ei välttämättä uskonu muhun musiikin suhteen, että kova työ palkitaan, Kupari kiteyttää.

 

Lisätietoja: brightfriday.fi

Asiakasomistajat pääsevät heinäkuussa Ihmiset suviyössä -oopperaan 5 euroa edullisemmin (lipun hinta S-Etukortilla 62 €, norm. 67 €)! Etu on voimassa heinäkuun loppuun saakka.

Ihmiset suviyössä -teos perustuu F.E. Sillanpään Nobel-palkittuun romaaniin. Esityspaikkana on Myllykolun katettu kesäteatteri Hämeenkyrössä.  Oopperan libreton on kirjoittanut Elina Snicker, säveltänyt Paavo Korpijaakko ja sen ohjaa Riikka Oksanen. Päärooleissa loistavat Johanna Rusanen, Waltteri Torikka, Tuomas  Miettola, Päivi Nisula ja Ilkka Hämäläinen.

Teos kertoo kesäisistä päivistä ja öistä, joiden aikana rakastetaan ja vihataan – koetaan koko elämän tunnekirjo. Sillanpään ihmisten kesätunnelma on maaseutuluonnon sinfoniaa järvimaisemien ja viattomuuden ajalta, joka ei koskaan palaa.

Lisätietoa: Ihmiset Suviyössä – Ihmiset Suviyössä-ooppera (festiwaalit.com)

Pokkilaiset kokoontuivat maaliskuussa TähtiAreenalle viettämään vuosijuhlia. Illan aikana juhlittiin viime vuoden onnistumisia ja nautittiin upeista esiintyjistä sekä hyvästä ruoasta ja juomasta.

Tapahtuman juonsi Jaakko Saariluoma.

Useat toimipaikat ja työntekijät palkittiin vuoden 2022 onnistumisista.

Illan ensimmäisen musiikkiesityksen tarjosi S-ryhmäläisistä koostuva yhtye Green Card!

Green Cardin mukaan lavalle pääsi esiintymään myös pokkilaisia, kuten toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko…

…ja marketpäällikkö Joonas Mäkinen!

Illan huipensi energinen Portion Boys.

Osana Tampereen Sokoksen kokonaisuudistusta ostospaikan katutasoon aukesi loppuvuodesta venetsialaistyylinen kahvila Bacaro Doppio ja neljänteen kerrokseen Sokos 4 -ravintolamaailma, joka kattaa alleen kolme konseptia: kahvila Kaffen, salaatteihin erikoistuneen Saladin sekä filippiiniläiseen makumaailmaan pohjaavan Filpan.

Uusien ravintoloiden avajaisia juhlittiin joulukuussa yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa – katso alta säihkyvä kuvakooste.

 


Hämeenkyrön vehreissä maisemissa nelisenkymmentä vuotta toiminut Frantsila on yksi Sokos-ravintoloiden kumppaneista. Yhteistyö maistuu niin uusissa salaateissa kuin Sokokselle varta vasten suunnitellussa omassa mansikkaisessa Terve!-makuvedessäkin.

 


Avajaisissa herkuteltiin muun muassa Bacaro Doppio -kahvilan antipastoilla.

 


Bacaro Doppion ravintolapäällikkö Arto Nikumatti on ilahtunut kahvilan sijainnista Hämeenkadun ja Kuninkaankadun kulmassa: valoa ja avaruutta piisaa.

 


Toimialajohtaja Mikko Hautasaari toivotti median tervetulleeksi ja kertoi neljästä uudesta Sokos4-konseptista.

 

Valtteri Hakkarainen toimii keittiöpäällikkönä Sokoksen neljännen kerroksen ravintoloissa.

 

Tilasuunittelusta vastasi tamperelainen Tilako.

 

Hämeenkyrön vehreissä maisemissa nelisenkymmentä vuotta toiminut Frantsila on myös yksi Sokos-ravintoloiden kumppaneista. Virpi Raipala-Cormier oli aktiivisesti mukana myös Saladin ja katutason Salad take awayn tuotekehityksessä.

 

Lempääläläinen Gluteeniton leipomo ILONA Oy on tunnettu käsinleivotuista gluteenittomista herkuistaan. Kuvassa hankepäällikkö Mikko Korpela haastattelee Ilonan perustajaa Mira Lindqvist.

 

 

 

More than Makkaran Patrick ja Roslyn Raffertyn valmistamaa raakamakkaraa käytetään Filppa-ravintolan annoksissa. Pariskunta pyörittää raakamakkarayritystään Sausages Finland Oy:tä Ikurin teollisuusalueella kompaktin kokoisessa tehdasrakennuksessa.

 

Kuvassa oikealla Sokos-raatilaisissa mukana ollut Jaakko Sudenniemi. Sokoslaisista muodostettu raati jatkojalosti asiakastoiveita edelleen toteutukseen.

 

Ostospaikan kokonaisuudistus etenee

Ravintoloiden lisäksi Sokoksen uudet muodin ja kodin osastot kerroksissa 2 ja 3 ovat valmiita. Alkuvuodesta 2023 Kukittamo-kukkakauppa muuttaa alakerrasta entisen Caffe Pation tiloihin kauppahallin kainaloon. Samoin aikoihin käynnistyy myös kaksikerroksisen Prisman rakentaminen kiinteistön kerroksiin –1 ja –2.

Lue lisää Sokoksen uusista ravintoloista.

 

 

 

Seiskaluokkalaisille suunnattu Bright Friday tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Tullikamarin Pakkahuoneella 25.11.2022. Lähes kolmesataa nuorta saapui paikalle esiintyjien, juontajien ja aktiviteettien innoittamana. Illan teema, yksinäisyys, herätti nuorissa paljon ajatuksia, ja jättinäytöillä näkynyt chat täyttyi hyvistä kysymyksistä.

Helpompia hetkiä ja hyvinvointia 

Pirkanmaan Osuuskaupan 120-vuotisen taipaleen kunniaksi haluttiin järjestää jotakin kakkukahveja ainutlaatuisempaa. Tapahtuman järjestäminen nuorille tuntui oikealta, sillä yhdessä tekeminen ja hyvinvoinnin luominen on Osuuskaupan ydintekemistä.  

Bright Friday -tapahtuman kohderyhmää ja sisältöä pohdittiin yhdessä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden ja tamperelaisten nuorten kanssa. Kohderyhmäksi valittiin lopulta Pirkanmaan seiskaluokkalaiset ja teemaksi ”Et ole yksin. Yhdessä olemme enemmän”. Valinta oli onnistunut, sillä tapahtumaan saapui lähes kolmesataa seiskaluokkalaista, jotka touhusivat innoissaan aktiviteettien parissa, nauttivat esiintyjistä ja saivat eväitä elämään. 

Bright Friday 2022 Pinja

Bright Fridayta oli suunnittelemassa Pirkanmaan Osuuskaupan ja Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden lisäksi myös seiskaluokkalaiset. Yksi ideoijista oli Vuoreksessa koulua käyvä Pinja. Hän päätti lähteä Pakkahuoneelle, koska tapahtuma vaikutti kivalta. Pinja odotti innoissaan Roni Bäckin juontoa ja artistien esityksiä.

”Täällä oli kaikenlaista kivaa” 

Miksi Bright Friday sitten kiinnosti nuoria? Jimi lähti artistien takia. Eniten hän odotti Costin esitystä. Onnia taas kiinnosti nähdä Suomen suosituimpiin tubettajiin kuuluva Roni Bäck juontamassa tapahtumaa.  

Miko kertoi kiinnostuneensa Bright Fridaysta monestakin syystä. 

– Äiti tekee töitä S-ryhmän kaupoissa ja vähän vinkkaili mulle, että tällainen tapahtuma on. Sitten perehdyin itsekin tapahtumaan ja täällä oli kaikenlaista kivaa. Teemakin vähän kiinnosti, että et ole yksin. 

Mikon mielestä oli myös kiva, että tapahtumassa on paljon esiintyjiä, vaikka Roni Bäck oli hänelle esiintyjäkaartista ainoa tuttu. 

Tuulian kaveri pyysi häntä mukaan tapahtumaan. Hän oli oikein mielissään illan esiintyjistä ja juontajista ja odottikin niitä eniten. Roni Bäck oli hänen suosikkinsa. 

Bright Friday 2022 pöytäjalkapallo

Tapahtumassa oli monipuolinen musiikin ja aktiviteettien täyteinen ohjelma.

Pakkahuone täyttyi aktiviteettipisteistä 

Tapahtumassa oli esiintyjien ja naposteltavien lisäksi paljon erilaisia aktiviteetteja bingosta glitter-pisteeseen. Tuulian lempiaktiviteetti oli reaktiopeliseinä, jota pelataan kaksin kaverin kanssa. Pinja taas nautti eniten bingosta, jonka tarkoitus oli tutustuttaa nuoria toisiinsa.  

Jimille, Onnille ja Mikolle yksi aktiviteetti oli ylitse muiden.  

– Lemppariaktiviteetti on flipperi. Sain siinä justiin yksitoistamiljoonaa pistettä. 

Onni pyrki illan aikana parantamaan omaa flipperipiste-ennätystään useampaan otteeseen. 

Bright Friday 2022 Onni ja Miko

Onni (vasemmalla) ja Miko (oikealla) innostuivat flipperin pelaamisesta.

”Jos joku on yksin, se saisi varmaan kavereita täältä” 

Moni Bright Fridayn haastatteluihin osallistuneista nuorista oli joskus tuntenut olonsa yksinäiseksi tai nähnyt kaverinsa yksinäisenä. Haastateltavat pitivät tapahtuman järjestämistä ja sen teemaa tärkeinä. Myös tapahtumaan osallistunut Jimi tuntee olonsa joskus yksinäiseksi. 

– Se ei tunnu kauhean kivalta. Jos joku on yksin, se saisi varmaan kavereita täältä. 

Tapahtuman juontajana toimi tubettaja Roni Bäck. Hän vastasi Tampereen kaupungin nuorisotyöntekijän, Mari-Katrin Lempisen, kanssa paikalla olleiden nuorten kysymyksiin, joita jätettiin chatin kautta yhteensä 708 kappaletta. Onnin mielestä oli kivaa, että Roni oli mukana lukemassa nuorten chat-kysymyksiä. Onni on myös tuntenut oman olonsa joskus yksinäiseksi ja kavereiden yksinäisyys on hänelle tuttua. Hän toivoi, että samanlainen tapahtuma järjestettäisiin myös ensi vuonna. 

Miko uskoi saavansa tapahtumassa hyviä vinkkejä ja oli myös jutellut uusien tuttavuuksien kanssa. Hänen mielestään on hienoa, että yksinäisyyteen liittyviä tapahtumia järjestetään.  

– Mun mielestä on kiva, että tällaisillekin jutuille tehdään oma tapahtuma. Sä et oo just yksin ja se on ihan… (näyttää peukkua). Kuuntelin vähän Ronin ja Mari-Katrin keskustelua ja kyllä ne ihan asiaa puhu.  

Miko kertoi, että hänellä ja hänen kavereillaan yksinäisyyden tunteet eivät onneksi ole olleet pysyviä. Hänen mielestään Bright Fridayn kaltaiset tapahtuvat voivat kuitenkin olla joillekin erityisen tärkeitä.  

Bright Friday 2022, Tuulia ottamassa glitter-tatuointia

Tuulia oli yksi monista, jotka ottivat tapahtumassa glitter-tatuoinnin.

Tuulia pitää illan teemasta ja on saanut hyviä vinkkejä yksinäisyyteen liittyen. 

– Illan teema on kiva, että tää on kiusaamisvapaa paikka. Oon saanut nyt hyviä vinkkejä. En aio olla ihan niin paljoo enää yksin ja tiedän olla enemmän kavereiden kanssa, jotka oikeesti on hyviä kavereita. Tuntuu surulliselta, että jotkut joutuvat olemaan koko ajan yksin. 

Myös Pinja tulee pahalle mielelle siitä, jos näkee jonkun olevan yksinäinen, ja silloin hän tarjoaa yleensä kaverille seuraa. Pinja pitää tärkeänä sitä, ettei tarvitse olla yksin ja että joku on aina tukena. Yhdessä olemme enemmän. 

Roni Bäck, Kupari ja Mari-Katri. Pakkahuoneen lavalla kohtaa kolme ex-yksinäistä, jotka kertovat omaa tarinaansa kukin omalla tavallaan. Tarina yksinäisyydestä on yhä useammalle nuorelle valitettavan tosi. Onneksi on myös keinoja, joilla nousta kohti valoa. Niistä puhuu seiskaluokkalaisten oma Bright Friday ‑tapahtuma.

”Muistan kesäloman alun, kun tajusin ettei minulla ole ketään kenelle laittaa viestiä, että nähtäisiinkö. Tai niin minä ainakin kuvittelin. Se tuntui todella ahdistavalta”, tubettaja Roni Bäck muistelee nuoruusvuosiaan.

Kaima Roni Kauppinen, 15-vuotias räppäri Kupari, komppaa:

”Mullakin on omakohtaisia kokemuksia yksinäisyydestä. Mulla oli seiskalla aika paha koulukiusaaminen, joka meni jopa väkivallan puolelle.”

Yksinäisyys ei ole aikaan sidonnaista. Eri syistä yksinäisyydestä kärsiviä nuoria on ollut aina. Tässä ajassa – koronan jälkeen, Euroopan vavisuttavassa sotatilanteessa – huoli nuorten hyvinvoinnista ja mielenterveydestä kuitenkin korostuu, eikä syyttä.

Tampereen kaupungin nuorisopalvelujen johtavan koordinaattorin Tiina-Liisa Vehkalahden mukaan nuorten ongelmat ovat viime aikoina moninaistuneet, pitkittyneet ja vaikeutuneet:

”Tämä näkyy muun muassa siinä, että nuoret eivät saa oikea-aikaista palvelua esimerkiksi päihde- tai mielenterveyshaasteissa, ja ongelmat ehtivät kasaantua ja kroonistua ennen avun saamista. Nuoriso-ohjaaja on vierellä kulkija ja kuuntelija, mutta nuori tarvitsee usein samaan aikaan myös muiden ammattilaisten palveluja.”

Bright Friday

Mari-Katri on itse entinen koulukiusattu ja tehnyt pitkään työtä sateenkaarinuorten parissa. ”Korona-aika ja muuttuva maailma vaikuttavat ihan kaikkien nuorten mielenterveyteen. Kouluterveyskyselyissä näkyy kuitenkin aika räikeänä, että sateenkaarinuorilla on muita enemmän esimerkiksi mielenterveyshaasteita.”

 

Ennen kuin on liian myöhäistä

Tamperelainen nuoriso-ohjaaja Mari-Katri Lempinen kohtaa nuoria työssään livenä ja chatin kautta.

”Yksinäisyys todella näkyy netissä nuorten kanssa viestiteltäessä. Saattaa olla, että nuorella on koulussa kavereita, mutta vapaa-ajalla niitä ei ole – tai toisin päin. Se on totta kai haaste, johon me aikuiset haluamme tarjota apua.”

Ongelmien nostaessa päätään keskusteluapu ja eteenpäin ohjaaminen ovat tärkeässä asemassa, sillä yksinäisyyden haitalliset vaikutukset kertautuvat mitä pidemmälle tilanne etenee. Pahimmillaan yksinäisyys voi johtaa syrjäytymiseen ja eristäytymiseen kaikista järjestelmistä ja yhteisöistä.

”Yksinäisyys haavoittaa ja hajottaa, ei anna toivoa eikä valoa tulevaisuudelle. Elämä voi tuntua merkityksettömältä ja oma olo arvottomalta. Elämä alkaa näyttäytyä kaikin tavoin juuri yksinäisyyden tematiikan kautta. Yksinäisyys voi aiheuttaa erilaisia mielenterveyden ongelmia ja pitkään jatkuessaan jopa fyysisiä sairauksia”, kertoo Tiina-Liisa.

Sekä Tiina-Liisa, Mari-Katri että Roni Bäck vastaavat nuoria mietityttäviin kysymyksiin Bright Friday -tapahtumassa, jossa yksinäisyyden teemaa käsitellään monesta näkökulmasta. Samalla pidetään superhauskaa erilaisten aktiviteettien parissa.

Mari-Katri kannustaa kaikkia pirkanmaalaisia seiskoja mukaan:

”Tämähän on ihan ainutkertainen mahdollisuus. Tapahtumassa on törkeän hyvät esiintyjät, ja sieltäkin voi löytää niitä uusia kavereita.”

Kupari Bright Friday

Kupari: ”Jos kaverina tiedät, että toinen on alakuloinen, niin kysy asiasta ja kerro vaikka opettajalle, niin kaveri saa apua. Kenenkään ei kannata jäädä yksin.”

 

Rohkeat Ronit Pakkahuoneen lauteilla

Tapahtuman esiintyjäkaartin nuorin on räppäri Kupari, joka veti ensimmäisen keikkansa Monitoimitalo 13:ssa räpättyään vasta kuukauden. Sen jälkeen nuorella lupauksella on ollut kymmenkunta keikkaa eri nuorisokeskuksilla.

”Räppään elämästä, siitä mitä olen kokenut ja mitä tulen kokemaan tulevaisuudessa. Ihan älyttömän hyvät fiilikset päästä Pakkahuoneen lavalle. Olen kuullut juttua, että tosi moni nuori on tulossa just meikän takia sinne. Kyllähän se tuntuu tosi hyvältä”, Kupari kertoo.

Yksinäisyyden haasteet yhdistävät jollain tavalla kaikkia Bright Friday -tapahtuman esiintyjiä. Miten Ronit Kauppinen ja Bäck sitten selvisivät omistaan?

Kauppinen toimi kuin oppikirjaesimerkki: ”Hain apua kuraattorilta, sain apua ja kiusaaminen on loppunut.”

Bäck alkoi puolestaan somettaa: ”Somettaminen on monelle introvertille tapa ilmaista itseään. Monesti some on ollut minulle se paikka missä olen saanut ’jutella kaverille’ eli yleisölleni.” Ja loppuhan on historiaa.

 

Info:

Mikä?

Bright Friday on pirkanmaalaisten seiskaluokkalaisten omat ilmaiset bileet.

Esiintyjinä muun muassa Roni Bäck, Kupari ja Costi. Ohjelmassa lisäksi DJ Mikaela Välipakan tahdittama disco, purtavaa, glitteröintiä, flippereitä, reaktiopeliseinä yms.

Tapahtuman järjestävät 120-vuotisjuhlavuottaan viettävä Pirkanmaan Osuuskauppa sekä Tampereen kaupungin nuorisopalvelut.

Missä?

Tampereen Pakkahuoneella. Maakunnista järjestetään nopeimmille ilmoittautujille ilmaiset bussikuljetukset tapahtumaan ja takaisin.

Milloin?

Perjantaina 25.11.2022 klo 18.00–22.00

Lisätietoja ja ilmoittautuminen

www.brightfriday.fi

”Mustana perjantaina” 25.11.2022 järjestettävä Bright Friday kerää jopa 700 pirkanmaalaista nuorta mielen hyvinvoinnin ympärille rakennettuun tapahtumaan.

Pirkanmaan Osuuskauppa järjestää yhteistyössä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden kanssa kaikille pirkanmaalaisille seiskaluokkalaisille avoimen ja ilmaisen tapahtuman, jonka teemana on yksinäisyys.

Tapahtuman päätähdet, seiskaluokkalaiset, ovat yhdessä elämän nivelvaiheista, jossa he voivat tuntea yksinäisyyttä tai erilaisuutta. Tapahtumassa aihetta käsitellään monesta näkökulmasta. Teemasta nuorten kanssa keskustelee muun muassa yksinäisyydestään julkisuudessa kertonut tubettaja Roni Bäck. Illan pääesiintyjänä nähdään tamperelainen rap-artisti Costi eli Tuomas Kostiainen, joka käsittelee tulevalla debyyttialbumillaan korona-ajan yksinäisyyttä.

– Musta perjantai on tänä vuonna loistava. Toivomme, että tapahtumassa solmitaan uusia ystävyyssuhteita ja että nuoret saavat myös eväitä elämän hankaliin tilanteisiin. Yhdessä olemme enemmän, sanoo tapahtumaa yhdessä nuorten kanssa ideoinut Pirkanmaan Osuuskaupan viestintäpäällikkö Viivi Pärssinen.

Tervaskannot tapahtuman takana

Bright Friday -tapahtuma on osa Pirkanmaan Osuuskaupan 120-vuotissyntymäpäivien juhlintaa.

– Asiakkaiden omistaman osuuskauppamme taivalta on takana 120 vuotta. Syntymäpäiviä voi juhlia monella tapaa. Kakkukahvien järjestämisen sijaan pureudumme osuuskaupan perustehtävään: Olemme olemassa auttaaksemme asiakasomistajiamme. Luomme hyvinvointia pirkanmaalaisille. Viime aikojen keskusteluita niin kahvipöydissä kuin julkisuudessakin on leimannut yhteinen teema – huoli nuortemme hyvinvoinnista ja mielenterveydestä ajassa, jossa ensin tuli korona, sitten sota. Mietimme, miten voimme yhdessä auttaa nuoriamme, Viivi kertoo.

Nuorten toiveiden pohjalta tapahtumaan tuodaan paljon erilaisia aktiviteetteja ja ohjelmaa. Tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa on mukana Tampereen kaupungin nuorisopalvelut, joka tuntee nuorten kipukohdat ja vastaa tapahtumassa livenä nuorten kysymyksiin.

– Yhteistyöllä saadaan aina enemmän aikaan kuin yksin puurtamalla. Siksi onkin hienoa tehdä tämän kaltaista tärkeää tapahtumaa yhdessä ison alueellisen toimijan kanssa. Seiskaluokkalaiset ovat juuri meidän kohderyhmäämme ja tapahtuman teema on erittäin ajankohtainen ja tärkeä. Nuoret tarvitsevat toisiaan sekä turvallisia aikuisia, sanoo Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti.

Tasavuosia jo viime vuonna

Historiankirjat kertovat, että Pirkanmaan Osuuskaupan juuret ulottuvat itse asiassa joulukuussa 1901 Virroille perustettuun Edistys Kauppakuntaan, josta tuli monien vaiheiden kautta osa Pirkanmaan Osuuskauppaa. Ei tarvitse olla edes seiskalla pystyäkseen laskemaan, että POK:n 120-vuotisjuhlavuosi oli jo viime vuonna.

– Pitää paikkansa. Viime vuosi oli intensiivinen, ja korona vei vielä huomiotamme. Päätimme suosiolla siirtää juhlintaa vuodella eteenpäin, ja se oli mielestäni hyvä veto. Nyt meillä on koossa arvojamme heijastava mielekäs ja merkityksellinen tapahtuma. Silloin kun juhlitaan, juhlitaan perusteellisesti, päättää Viivi.

Lisätietoja:

www.brightfriday.fi

Pirkanmaan Osuuskaupan viestintäpäällikkö Viivi Pärssinen, puh. 010 767 2566, viivi.parssinen@sok.fi

Tampereen kaupungin nuorisopalvelujen johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti, puh. 040 806 3239, tiina-liisa.vehkalahti@tampere.fi

Kuva: Muun muassa räppäri Kupari ja Mari-Katri Lempinen Tampereen kaupungin nuorisopalveluista nousevat Pakkahuoneen lavalle. Kuva: Reetta Muranen 

Osuuskaupan idea on aina perustunut yhdessä tekemiseen ja asiakasomistajien hyvinvointiin. Luonteva tapa juhlistaa 120-vuotiasta Pirkanmaan Osuuskauppaa on järjestää yhdessä nuorten ja Tampereen kaupungin Nuorisopalveluiden kanssa nuorten hyvinvointia tukeva tapahtuma. Bright Friday kokoaa pirkanmaalaiset seiskaluokkalaiset yhteen tärkeiden asioiden äärelle.


Ei mitään kakkukahveja

Meitä Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajia on jo yli 211 000. Asiakkaiden omistaman Osuuskauppamme taivalta on takana 120 vuotta. Vanhimmat juuremme ulottuvat Virroille joulukuussa 1901 perustettuun Edistys Kauppakuntaan, josta monien vaiheiden kautta tuli osa Pirkanmaan Osuuskauppaa.

– Syntymäpäiviä voi juhlia monella tapaa. Kakkukahvien järjestämisen sijaan pureuduimme tänä vuonna Osuuskaupan perustehtävän äärelle. Olemme olemassa auttaaksemme asiakasomistajiamme. Luomme hyvinvointia pirkanmaalaisille. Viime aikojen keskusteluita niin kahvipöydissä kuin julkisuudessakin on leimannut yhteinen teema – huoli nuortemme hyvinvoinnista ja mielenterveydestä ajassa, jossa ensin tuli korona, siten sota. Mietimme, miten voimme yhdessä auttaa nuoriamme, Pirkanmaan Osuuskaupan viestintäpäällikkö Viivi Pärssinen pohtii.

Ideoita livenä ja luurista

Pirkanmaalaisille seiskaluokkalaisille on luvassa 25.11. tapahtuma Bright Friday, jonka toteutusta on ideoitu nuorten kanssa. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Pirkanmaan Osuuskaupan ja Tampereen kaupungin Nuorisopalveluiden kanssa.

Osuuskaupan idea on aina perustunut yhdessä tekemiseen.
–  Tämä tapahtuma pitää loihtia yhdessä nuorisotyön asiantuntijoiden ja seiskaluokkalaisten kanssa. Totesimme ideoinnissamme jo alkumetreillä, ettei me tädit tiedetä, mitä nuoret toivovat ja mistä he tykkäävät, Viivi virnistää.

Nuoria piipahti elokuussa Tampereen Monitoimitalo 13:ssa kertomassa toiveistaan. Ohjelmaa lähdettiin suunnittelemaan pohtimalla, mitkä ovat nuoria kiinnostavia puhujia ja paikallisia nuorisobändejä, joita olisi kiva kuulla. Illan viimeistä toivebändiä unohtamatta.

Yksi ideoijista oli Vuoreksessa seiskaluokkaa käyvä Pinja Uusitalo.
– Bileissä pitää tietysti olla ilmapalloja, ja olisi hienoa saada ottaa niitä lopuksi mukaan kotiin. Kiva, jos tapahtumassa olisi myös erilaisia pelejä.

Ideointia tehtiin myös seiskaluokkalaisten tutustumisilloissa eri nuorisokeskuksissa sekä livenä että sosiaalisen median kanavissa.

Yhdessä syntyi monia ajatuksia onnenpyörästä VR-laseihin. Pinja voisi innostua kokeilemaan tapahtumassa myös sumopainia:
– Mä oon tosi vahva, harrastan painonnostoa ja teatteria, Pinja nauraa.

Hauskaa ohjelmaa on siis eittämättä luvassa, jännitys tiivistyy.

Bright Friday POK

Pinja lupasi tulla toistekin ideoimaan!

Et ole yksin. Yhdessä olemme enemmän

Bright Fridayn tavoitteena on tarjota nuorille oivalluksia ja konkreettisia eväitä elämään.

Nuoruus on monelle etsikkoaikaa.
– Millainen minä olen, olenko ainut tällainen, onko ok olla tällainen ja pääsenkö mukaan porukkaan? Haastavat sosiaaliset tilanteet mietityttävät. Nuoret ansaitsevat tukea ja konkreettisia eväitä sosiaalisiin tilanteisiin ja omien tunteiden hallintaan, Tampereen kaupungin Nuorisopalveluiden johtava koordinaattori Tiina-Liisa Vehkalahti kuvailee.

Tätä tematiikkaa on luvassa Bright Fridayssä yhteistyössä nuorten toivomien esiintyjen kanssa.

– Toivomme kaikkien saavan konkreettisia eväitä sosiaalisiin tilanteisiin. Ohjelma rakennetaan niin, että nuoret pääsevät luontevasti tutustumaan toisiinsa. Ehkä illan mittaan löytyy myös hengenheimolaisia. Yhdessä olemme enemmän, Viivi hymyilee.

 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen: brightfriday.fi

 

Pääkuva:

Nauru raikui Monitoimitalolla, kun nuoret miettivät, mitä hauskaa tapahtumassa voisi olla. Tapahtumaa ideoimassa olivat muun muassa seiskaluokkalainen Pinja Uusitalo, Osuuskaupan Rebecca Lahnalampi sekä Tampereen kaupungin Nuorisopalveluista Mari-Katri Lempinen ja Tiina-Liisa Vehkalahti.

Paikallisten oman Prisman avautuminen on meistä juhlimisen arvoinen asia ja siksi luvassa on viisi päivää huikeita tuote-etuja, alennuksia ja tapahtumia, joista ohessa poimintoja:

Prisman Asiakasomistajapäivillä saat käyttötavaroista jopa –15 % S-Etukortilla 5.6. asti.

VaLePa ry mukana avajaishumussa omalla ständillään keskiviikkona 25.5. klo 16–18. Tule moikkaamaan passari Mikko Eskoa ja osallistu arvontaan!

Auton voi pesettää samalla kauppareissulla edullisesti: ABC CarWash Sastamalassa on juhlan kunniaksi kaikki autopesut kympillä 25.–29.5.!

OHJELMASSA KOKO LOPPUVIIKON
Tapahtumaa juontaa taikuri Jari 25.–29.5.

Keskiviikkona 25.5.
Ilmapalloja jaossa 500 ensimmäiselle kävijälle
klo 9–19 kakkukahvit ensimmäiselle 3 500 kävijälle
klo 14, 16 ja 18 esiintyy iskelmäartisti Pasi Vainionperä
klo 16, 16.45 ja 17.30 tule morjenstamaan Herra Hakkaraista
klo 16–18 VaLePan ständillä arvonta ja tavattavissa Mikko Esko
S-Pankkineuvoja paikalla

Torstaina 26.5.
klo 11–16 lapsia viihdyttämässä ilmapallotaikuri Maddaleena

Perjantaina 27.5.
klo 15, 15.45 ja 16.30 Herra Hakkarainen viihdyttää lapsia
S-Pankkineuvoja paikalla

Lauantaina 28.5.
klo 10–16 kakkukahvit 2000 ensimmäiselle
klo 12, 12.45 ja 13.30 tule tapaamaan Herra Hakkaraista
S-Pankkineuvoja paikalla

Sunnuntaina 29.5.
klo 11–16 viihdyttämässä ilmapallotaikuri Maddaleena