
Bright Friday 2023 järjestetään taas marraskuussa!
Tarjoamme pirkanmaalaisille seiskaluokkalaisille nuorille ilmaisen, heidän toivomallaan ohjelmalla höystetyn tapahtuman, josta saa myös eväitä elämään. Pirkanmaan Osuuskauppa ja Tampereen kaupungin nuorisopalvelut järjestävät yhdessä nuorten kanssa ilmaisen Bright Friday -tapahtuman, jonka teemana on ”Et ole yksin. Yhdessä olemme enemmän.”
Illan aikana päästään nauttimaan monipuolisesta musiikin ja aktiviteettien täyteisestä ohjelmasta. Nuorille tarjotaan tapahtumassa hodari + juoma sekä pientä naposteltavaa pitkin iltaa. Lisäksi Pakkahuone täyttyy erilaisista nuorten toivomista aktiviteettipisteistä glitteröinnistä bingoon.
Aktiviteetteina:
- Glitteröintiä
- Kuvauspiste
- Onnenpyörä
- Reaktiopeliseinä
- Flippereitä
- Kicker futis
- Bingo
Tapahtuman esiintyjät julkaistaan myöhemmin!
Voit toivoa ohjelmaa, esiintyjää ja jättää biisitoiveita DJ:lle 15.6. saakka.
Juontajana Roni Bäck
"Yksinäisyys on jotain mitä itsekin olen kokenut nuoruudessa. Muistan kesäloman alun, kun tajusin ettei minulla ole ketään kenelle laittaa viestiä, että nähtäisiinkö. Tai niin minä ainakin kuvittelin. Se tuntui todella ahdistavalta. On hienoa että tällaisia tapahtumia järjestetään vähentämään tai ennaltaehkäisemään yksinäisyyttä!". Vuoden 2022 tapahtuman juontanut tubettaja Roni Bäck nähdään myös vuoden 2023 juontajana.


Esiintyjänä Kupari
”Räppään elämästä, siitä mitä olen kokenut ja mitä tulen kokemaan tulevaisuudessa. Mullakin on omakohtaisia kokemuksia yksinäisyydestä. Mulla oli seiskalla aika paha koulukiusaaminen, joka meni jopa väkivallan puolelle." Tapahtuman esiintyjäkaartissa nähdään tänäkin vuonna yleisöä villinnyt nuori lupaus, räppäri Kupari.
Kupari kannustaa pyytämään hankalassa paikassa apua: ”Jos kaverina tiedät, että toinen on alakuloinen, niin kysy asiasta ja kerro vaikka opettajalle, niin kaveri saa apua. Kenenkään ei kannata jäädä yksin.”
Lisätiedot tapahtumasta
- Ilmoittautua voivat pirkanmaalaiset seiskaluokkalaiset.
- Ilmoittautuminen täytetään yhdessä huoltajan kanssa.
- Tapahtumaan mahtuu 700 nuorta. Ilmoittautumalla varmistaa paikkansa tapahtumassa, ilmoittautuminen on auki niin kauan kun paikkoja on vapaana / tapahtumapäivään klo 19.00 saakka.
- Sisään pääsee näyttämällä ilmoittautumisen yhteydessä saamaansa QR-koodia. Ilmoittautumisvahvistuksen yhteydessä on myös linkki, josta voi esteen tullessa perua osallistumisensa ja vapauttaa paikkansa jollekin muulle.
- Tapahtumanjärjestäjä voi kysyä henkilöllisyystodistusta ovella, jos epäilee osallistujan olevan muu kuin seiskaluokkalainen.
- Omia eväitä ja avaamattomia juomia saa ottaa mukaan.
- Tapahtumassa on järjestyksenvalvonta.
- Tapahtumanjärjestäjät ottavat tilaisuudessa video- ja kuvamateriaalia. Jos jotain nuorta erityisesti haastatellaan tai kuvataan, hänen huoltajiltaan pyydetään erikseen jälkikäteen lupa kuvien ja haastattelun julkaisuun.
- Tapahtumaan tulee myös median edustajia.
- Tapahtuma on ilmainen ja päihteetön.
- Tapahtumajärjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.
- Heräsikö kysymyksiä? Tavoitat järjestäjät brightfriday@insitu.fi.
Lisätiedot bussikuljetuksesta:
- 300 ensimmäiselle järjestetään ilmainen bussikuljetus maakunnasta. Nuorten mukana tulevat nuorisotyöntekijät pääsevät myös bussilla.
- Jokaiseen bussiin mahtuu 50 ensin ilmoittautunutta.
- Maakunnasta kuusi bussireittiä, tarkemmat reitit yllä.
- Bussikuljetus on ilmainen.
- Jokaisen nuoren omalla vastuulla on ehtiä bussiin mennen tullen.
Tapahtuman ja bussikuljetuksien aikataulut tarkentuvat lähempänä tapahtumaa
