Valkeakoskelaisten Joulunavausta vietetään tulevana lauantaina 27.11. klo 12–13. Tilaisuuden avaa perinteisesti kaupungin joulutervehdys ja kuusen valojen sytytys. Ulkoilmatapahtumassa luvassa poniratsastusta ja joulupuurotarjoilu. Esiintymässä AkkaBellat-viihdekuoro sekä Valkeakosken musiikkiopiston opiskelijat. Tapahtumaa pääsee seuraamaan myös kotisohvalta live-streamin välityksellä Koskikaran Facebook-tapahtumassa.

Ohjelmaa klo 12–13:

Lämpimästi tervetuloa!

Tampereen virallisten kaupunkipyörien, Sale-pyörien, kausi polkaistaan tänään käyntiin, kun 200 ensimmäistä kulkupeliä viedään keskusta-alueen kaupunkipyöräasemille. Kun Tampereen kaupunkipyörät -sovellus on ladattavissa omassa sovelluskaupassa, pyörän voi ottaa käyttöön.

– Sovellus pitäisi löytyä Google Playsta ja App Storesta viimeistään perjantaina, mutta pieniä käyttäjäkohtaisia näkyvyyseroja voi ilmetä. Olemme iloisia saadessamme kaupunkipyörät juhannukseksi liikenteeseen. Pienestä viivästyksestä huolimatta uskon, että Tampereella on edessä pitkä ja aurinkoinen pyöräilykesä, Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita sanoo.

Kaupunkipyöräjärjestelmän kehittäminen jatkuu käyttöönoton jälkeenkin. Jos pyörän käyttöönotossa tai palautuksessa esiintyy häiriöitä, kannattaa toimintoa kokeilla uudestaan. Palautteiden perusteella järjestelmää parannetaan pyöräilykauden edetessä.

Alkuvaiheessa kaupunkipyöräverkostossa on noin 200 pyörää ja 25 pyöräasemaa keskustan alueella. Loput 500 pyörää ja 45 asemaa otetaan käyttöön vaiheittain heinäkuun aikana.

Satulan selkään sovelluksella 

Palvelun käyttöä varten ladataan sovellus, jolla rekisteröidytään kaupunkipyörien käyttäjäksi ja jolla maksetaan pyörän käytöstä. Käyttöoikeuden voi ostaa päiväksi (5 euroa), viikoksi (10 euroa) tai koko kaudeksi lokakuun loppuun asti (25 euroa).

Sovelluksessa näkyvät helposti kaikki käytössä olevat kaupunkipyöräasemat sekä vapaana olevat pyörät. Kaupunkipyörä otetaan käyttöön skannaamalla pyörän lukossa oleva QR-koodi sovelluksen avulla. Käytön jälkeen kaupunkipyörä palautetaan ja lukitaan mille tahansa käytössä olevalle asemalle ja palautus kuitataan sovellukseen.

Kaikkiin käyttöoikeusjaksoihin sisältyy rajaton määrä 30 minuutin pyörämatkoja. Pienestä lisämaksusta voi reissata kerralla pidempäänkin, kuitenkin enintään viisi tuntia.

Vaivatonta ja tyylikästä liikkumista

Kaupunkipyörät ovat helppokäyttöisiä: niissä on kolme vaihdetta, käsijarrut sekä valot edessä ja takana. Lisäksi pyörissä on etukori pienille matkatavaroille, säädettävä satula ja soittokello.

Kaupunkipyörät tunnistaa lähikauppa Salen vastikään uudistuneesta, hillitystä ja raikkaasta värimaailmasta. Pyörien ulkoasun lisäksi yhtenäinen visuaalinen ilme ulottuu pyöräasemiin ja palvelun sovellukseen. Pirkanmaan Osuuskauppa on Sale-brändillään Tampereen kaupunkipyöräjärjestelmän brändäys-, markkinointi- ja mainoskumppani.

Ylläpitotiimi pitää kaupunkipyörät ajokunnossa

Kaupunkipyörien asiakaspalvelusta, ylläpidosta ja huollosta huolehtii Tampereen Sarka Oy. Ylläpitotiimi myös seuraa kaupunkipyörien saatavuutta kaupunkipyöräasemilla ja tarvittaessa siirtää pyöriä asemalta toiselle.

Jotta yhteiskäyttöpyörät pysyvät hyvässä kunnossa ja seuraavankin käyttäjän on mukava ottaa pyörä ajoon, käyttäjiltä toivotaan vastuullista toimintaa. Pienistäkin ongelmista ja vioista kannattaa raportoida asiakaspalveluun, jotta kaupunkipyörät saadaan pidettyä mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Kaupunkipyöräkautta juhlistavaa Sale-pyörä-päivää vietetään Tampereen keskustassa lauantaina 28.8. klo 15 alkaen. Lue lisää koko perheen ilmaistapahtumasta osoitteessa www.salepyora.fi.

 

Lisätietoja:

Tampereen kaupungin joukkoliikennejohtaja Mika Periviita  puh. 050 326 7007, mika.periviita@tampere.fi

Pirkanmaan Osuuskaupan Sale-ketjujohtaja Asta Haapanen puh. 010 767 2891, asta.haapanen@sok.fi

Tampereen virallisten kaupunkipyörien, Sale-pyörien, toimituksessa on ollut viivettä ja haasteita johtuen rahtiliikenteen maailmanlaajuisista ongelmista. Tavoitteena on, että pyörät saadaan tamperelaisten käyttöön ensi viikosta alkaen.

– Tilanne on todella valitettava, ja seuraamme toimitusketjun viestejä päivittäin. Kun kaupunkipyörät Tampereelle saadaan, niin ne otetaan käyttöön mahdollisimman pikaisesti, lupaa Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

Pyörät voi ottaa ajoon, kun Tampereen kaupunkipyörät -sovellus on ladattavissa ja pyörät ovat telineissä kaupunkipyöräasemilla. Alkuvaiheessa verkostossa on noin 200 kaupunkipyörää ja 25 kaupunkipyöräasemaa, loput pyörät ja asemat otetaan käyttöön vaiheittain kesä–heinäkuun aikana.

Näin ollen kesäkuun alkuun suunniteltu lanseeraustapahtuma vaihtuu lauantaina 28.8. järjestettävään Sale-pyörä-päivään, jota vietetään kaupunkipyöräkauden aloitusajankohdasta riippumatta. Tapahtuman alkuperäinen ohjelma ja sijainti säilyvät ennallaan.

Tapahtumapaikkana on Commercen talon edustalla sijaitseva Jugendtori. Sale-pyörä-päivä näkyy ja kuuluu myös verkossa – ohjelmaa pääsee seuraamaan etäyhteyksin Pirkanmaan Osuuskaupan Facebook-livessä.

Liity Sale-pyörä-päivän tapahtumaan Facebookissa!

SALE-PYÖRÄ-PÄIVÄ JUGENDTORILLA LAUANTAINA 28.8.

klo 15.00 // Tapahtuman avaus
klo 15.10 // Miro Mantere esittää: musiikkia Sale-pyörillä
klo 15.20 // Pyöränkellon soittamisen epävirallinen maailmanennätys
klo 16.30 // Motoriikka-Miikka taituroi Sale-pyörällä
klo 17.00 // Näin Sale-pyörä toimii
klo 17.30 // Miro Mantere esittää: musiikkia Sale-pyörillä
klo 18.00 // Näin Sale-pyörä toimii
klo 18.30 // Motoriikka-Miikka taituroi Sale-pyörällä
klo 20.00 // Sale-pyörän stunt Näsinneulasta – seuraa livestriimiä tapahtuman jättinäytöltä tai Pirkanmaan Osuuskaupan Facebookissa!

Tapahtumassa onnenpyörä ja ilmapallojen jakoa!

S-Pankin palveluneuvojat ovat kesällä tavattavissa useissa toimipaikoissamme. Palveluneuvoja auttaa sinua asiakasomistajuuteen ja S-Pankkiin liittyvissä asioissa kuten etujen, korttien ja S-mobiilin kanssa.

Vallitsevan tilanteen vuoksi tapaamiset ovat vain ajanvarauksella. Varaathan aikasi joko suoraan toimipaikasta tai puhelimitse. Katso myymäläkohtaiset yhteystiedot täältä.

Kesän kiertueaikataulu

S-market Mänttä 1.6., klo 10–16

S-market Ikaalinen 8.6., klo 10–16

S-market Valkeakoski, 17.6., klo 10–16

S-market Virrat 22.6., klo 10–16

S-market Sastamala 30.6., klo 11–17

S-market Orivesi 8.7., klo 10–16

Sale Karvia 18.8., klo 10–12.30

S-market Parkano 18.8. klo 14.30–16.30

Tamperelaiset saavat kaupungin joukkoliikenneverkoston uusimman jäsenen, Sale-pyörän, käyttöön maanantaina 7.6., kun kulkupeli lanseerataan Keskustorin tuntumassa järjestettävässä tapahtumassa. Sale-pyörät lasketaan kaduille hieman ennakoitua aikaisemmin, sillä lanseerauksen arvioitiin alun perin menevän lähemmäs juhannusta. Lanseerauspäivä on samalla ensimmäinen virallinen Sale-pyörä-päivä, jota vietetään jatkossa vuosittain.

Sale-pyörää päästään polkemaan Tampereella jo kesäkuun toisella viikolla, jolloin yhteensä 200 pyörää saapuu helpottamaan keskustassa ja keskustan tuntumassa liikkumista. Kaupunkipyörien infrastruktuuri on nyt valmiina, joten pyöriä ei tarvitse pidätellä tallissa pidempään. Palvelu täydentyy lopuilla 500 pyörällä vaiheittain heinäkuun aikana.

– Olemme iloisia, että saamme kaupunkipyörät käyttöön jo kesän alussa, vaikkei pyöräverkosto olekaan toimitusvaikeuksista johtuen täydessä laajuudessaan lanseerauspäivänä. Alkuun käytössä ovat keskustan pyöräasemat ja niitä otetaan käyttöön lisää sitä mukaa kun pyörien määrä kasvaa, Tampereen kaupungin joukkoliikennejohtaja Mika Periviita kertoo.

Lanseerauksen yhteydessä käyttöön otetaan keskustassa ja sen tuntumassa sijaitsevat kaupunkipyöräasemat. Asemaverkosto laajenee täyteen kapasiteettiinsa vaiheittain kesä–heinäkuun aikana.

Tyylikkäästi satulassa ja ostoksilla

Kesäkaduilla Sale-pyörän tunnistaa hillityn vaaleasta värityksestä, ja Sale-brändi näkyy muun muassa pyörän rungon ja korin teippauksissa. Sale-ilme ei ole aivan yhtä räiskyvä kuin mihin myymälöissä on totuttu.

– Valittu linja johtuu siitä, että Pirkanmaan kaikki Salet uudistuvat tämän vuoden aikana miljööltään entistä harmonisemmiksi. Kaupunkialueella esimerkkeinä uudistuksesta ovat keväällä remontoidut Hatanpään ja Amurin Salet. Samaa hyvää fiilistä haluttiin myös kaupunkipyörien ulkoasuun, Sale-ketjujohtaja Asta Haapanen Pirkanmaan Osuuskaupalta kuvailee.

Tampereen kaupunki valitsi Pirkanmaan Osuuskaupan huhtikuussa Tampereen kaupunkipyöräjärjestelmän brändäys-, markkinointi- ja mainoskumppaniksi, ja Sale-brändi valikoitui kaupunkipyörien visuaaliseksi kärjeksi nopeutensa ja helppoutensa vuoksi. Pyörien ulkoasun lisäksi Sale-brändi näkyy yhtenäisesti pyöräasemissa ja Tampereen kaupunkipyörät -sovelluksessa, jolla pyöräilijä ottaa kaupunkipyörän käyttöön.

Ensimmäistä Sale-pyörä-päivää vietetään näyttävin menoin

Sale-pyörät lanseerataan 7.6. Jugendtorilla Commercen talon edustalla järjestettävässä tapahtumassa, joka näkyy ja kuuluu myös verkossa – ohjelmaa pääsee seuraamaan etäyhteyksin Pirkanmaan Osuuskaupan Facebook-livessä. Pyörät taipuvat tapahtumassa moneen maailmanennätysyrityksestä stomp-esitykseen.

Päivän aikana nähdään myös Sale-pyörällä Näsinneulasta tehtävä stunt, joka striimataan suorana Jugendtorin jättiscreenille ja Facebook-liveen.

Tapahtumassa annetaan henkilökohtaista opastusta kaupunkipyörien käyttöön, ja Tampereen kaupunkipyörät -sovelluksen ladanneille on luvassa päivän mittaan pieniä palkintoja. Koko lanseerauspäivän ohjelma aikatauluineen päivittyy toukokuun aikana osoitteeseen www.pirkanmaanosuuskauppa.fi/salepyora sekä Pirkanmaan Osuuskaupan Facebook-tililtä löytyvään tapahtumaan.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan Sale-ketjujohtaja Asta Haapanen, puh. 010 767 2891, asta.haapanen@sok.fi

Tampereen kaupungin joukkoliikennejohtaja Mika Periviita, puh. 050 326 7007, mika.periviita@tampere.fi

Pirkanmaan Osuuskauppa tarkoittaa ruokaa, palveluita ja loistavia asiakaskokemuksia. Meidät omistaa 207 000 asiakasomistajaa. Osuuskauppana tavoitteemme on luoda asiakkaillemme helpompia hetkiä ja lisätä hyvinvointia. Annamme toimintamme hyödyn asiakasomistajille edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla yli sadassa liikepaikassa ja verkossa 3 000 työntekijän voimin.

Nysse vastaa Tampereen seudun joukkoliikennepalvelun järjestämisestä. Tampereen kaupunkipyöräpalvelu tulee osaksi Nyssen liikenneperhettä. Lisätietoja kaupunkipyörien käytöstä kevään aikana nysse.fi.

Tampereen kaupunki – Kaupunkiympäristön palvelualue vastaa kaupunkipyöräjärjestelmän suunnittelusta ja kehittämisestä. Kaupunkipyöräjärjestelmää kehitetään kestävän liikkumisen toimenpiteenä osana Hiilineutraali Tampere 2030 -tiekarttaa.

 

Kuvat: Pasi Tiitola

Tampereen elokuvajuhlilla puhuttaa tänä vuonna nuorten mielenterveys. Aiheesta ei saarnata, vaan sitä lähestytään lempeästi ja hersyvästikin. Yläkoululaisten lyhytelokuvakurssilla tamperelaisnuoret saavat myös itse äänensä kuuluviin.

Lielahden yläkoululla on joulukuusta saakka käynyt huiske, kun ysiluokkalaiset ovat valmistautuneet Tampereen elokuvajuhlien lyhytelokuvakurssiin. Nuorten mielenterveys -teema on innostanut nuoret käsikirjoittamaan tekstejä ja suunnittelemaan ja askartelemaan elokuviinsa hahmoja ja tapahtumapaikkoja helmikuun kuvauspäiviä varten.

– Lyhytelokuvat toteutetaan tänä vuonna stop motion -animaatiotekniikalla, jotta voimme tehdä mahdollisimman monipuolisia leffoja. Koronan takia emme voi poistua koulun tiloista, mutta animaation ansiosta tarinat voivat sijoittua vaikka avaruuteen, kuvailee kurssin ohjaaja, mediakasvattaja Kalle Raittila (kuvassa) Pirkanmaan elokuvakeskuksesta.

Vaikeillekin asioille saa ja voi nauraa

Lyhytelokuvakurssi on osa Pirkanmaan Osuuskaupan ja Tampereen elokuvajuhlien yhteistyötä. Lyhärikurssista saatiin kokemusta jo viime vuonna, kun nuoret tarttuivat elokuvan keinoin ilmastonmuutokseen. Kalle kertoo, että nuoret ovat näppäriä kohtaamaan ja käsittelemään vaikeitakin aiheita, kun heille annetaan siihen mahdollisuus.

– Uskon, että elokuvan tekeminen voi toimia nuorille jopa jonkinlaisena taideterapiana, ja mielenterveys on taatusti aihe, josta heillä riittää sanottavaa. Vaikka asia on vakava, sitä voi lähestyä huumorin keinoin, ja siinä yläkoululaiset ovatkin taitavia. Heillä on tekemisessä mahtava into, joka tarttuu!

Myös Tampereen elokuvajuhlien toiminnanjohtaja Laura Laaksosen mielestä elokuva on loistava tapa lähestyä hankaliksi koettuja aiheita. Hänelle itselleen nuorten hyvinvointi on sydämenasia.

– Nykynuoret ovat hyvin valveutuneita eikä mielenterveysongelmiin enää liity samanlaista stigmaa kuin aikaisemmin. Nuorten kokemus voi kuitenkin hädän hetkellä olla sellainen, että kukaan ei ymmärrä tai kuule heitä. Toiveeni on, että voisimme osaltamme madaltaa avun hakemisen kynnystä.

Mielen hyvinvointi ansaitsee huomiota

Lyhärikurssilla valmistuneet leffat esitetään verkossa maaliskuussa osana Tampereen elokuvajuhlien tarjontaa. Laura lupailee, että nuorten tuotantoa päästään kurkkimaan myös somessa.

Pirkanmaan Osuuskaupan yhteistöistä vastaava viestinnän asiantuntija Anna Harju (kuvassa) toivoo, että nuoret todella näyttävät kyntensä ja heidän tekemänsä elokuvat herättäisivät keskustelua:

– Elokuvat voivat auttaa muita nuoria ja myös toimia väylänä vanhemmille päästä lähemmäs nuorten sisäistä maailmaa.

Anna jatkaa, että nuoret ovat Osuuskaupalle tärkeä sidosryhmä. Vuosittain Pirkanmaan Osuuskauppa esimerkiksi työllistää satoja nuoria harjoittelijoita ja kesätyöntekijöitä. Osuustoiminnallisena yrityksenä sillä on myös vastuu kuulla nuoria tulevaisuuden kaupan kehitystyössä.

– Toimimme ihmiset ensin -periaatteella, ja teemme paljon työntekijöidemme ja asiakkaidemme hyvinvoinnin edistämiseksi. Fyysisen hyvinvoinnin ohella mielen hyvinvointi on tärkeä huomioitava asia, ja viimeisen vuoden aikana se on korostunut koko yhteiskunnassa. Tuemme kaiken ikäisten työntekijöidemme kasvupolkuja ja huomioimme työntekijöiden monenlaiset elämäntilanteet. Olen ylpeä siitä, että meillä on monimuotoinen työyhteisö, jonka osana on myös osatyökykyisiä ja erityistä tukea tarvitsevia, esimerkiksi mielenterveyskuntoutujia.

Musiikkivideoissa seikkaillaan Tampereen kaduilla

Tampereen elokuvajuhlat on maailman tärkeimpiä lyhytelokuvafestivaaleja, ja sen keskiössä ovat kansainvälinen ja kotimainen kilpailu. Vaihtuvia teemoja käsittelevien filmien ohella nähdään lyhytelokuvaklassikoita ja arkistojen aarteita. Tänä vuonna elokuvajuhlien teemoja ovat nuorten mielenterveyden lisäksi muun muassa ihminen lajina ja alkuperäiskansat.

– Tarjolla on esimerkiksi saamelaiselokuvia ja Amerikan alkuperäiskansoista kertovia leffoja. Tänä vuonna on aika paljon myös musiikkiteemaista ohjelmistoa. Kannattaa tsekata ainakin Sami Sänpäkkilän musiikkivideoista koottu retrospektiivi, jossa vilahtelee paljon tuttuja paikkoja Tampereelta, Laura vinkkaa.

Leffa-annista nautitaan tänä vuonna kotisohvalta

Korona varjostaa kevään 2021 Filkkareita (10.–14.3.) ja tapahtuma järjestetään kokonaan verkossa. Toisaalta elokuvat voivat tavoittaa entistä suuremman yleisön, sillä koko ohjelmisto tuodaan nettiin.

Myös S-Etukortilla saatava etu on siirtynyt verkkoon niin, että S-Etukortilla saa yhden ilmaisen katselukerran mihin tahansa ohjelmistossa olevaan näytökseen. Edun voi lunastaa Koskikeskuksen Festivaal Shopista 3.–6.3. Mikäli Koskikeskus on auki, Festivaal Shop on paikalla myös 8.–14.3. Festival Shop palvelee klo 11–19 Koskikeskuksen keskusaukiolla.

Lisäksi tarjoamme ilmaisia näytöksiä:

Sekä Festhome TV:n että Keikalla.fi-palvelun käyttö edellyttää kirjautumisen. Lisätietoja Filkkareiden ohjelmistosta ja lipunmyynnistä Tampere Film Festivalin verkkosivuilla.

S-Pankin palveluneuvojat ovat tammi-helmikuun aikana tavattavissa useissa toimipaikoissamme. Palveluneuvoja auttaa sinua asiakasomistajuuteen ja S-Pankkiin liittyvissä asioissa kuten etujen, korttien ja S-mobiilin kanssa.

Vallitsevan tilanteen vuoksi tapaamiset ovat vain ajanvarauksella. Varaathan aikasi joko suoraan toimipaikasta tai puhelimitse. Katso myymäläkohtaiset yhteystiedot täältä.

Toimipaikka           Päivämäärä    Kellonaika

S-market Sastamala          12.1.              10-16
S-market Virrat                  14.1.              10-16
S-market Ikaalinen            19.1.              10-16
S-market Mänttä                21.1.              10-16
S-market Orivesi                26.1.              10-16
S-market Urjala                  29.1.              11-16.30
Sale Karvia                            2.2.              10-12.30
S-market Parkano               2.2.               14.30-16.30
S-market Sastamala            9.3.               10-16
S-market Virrat                   16.3.              10-16
S-market Mänttä                 13.4.             10-16
S-market Orivesi                 20.4.             10-16
S-market Ikaalinen             27.4.              10-16
Sale Karvia                             4.5.               10-12.30
S-market Parkano                4.5.                14.30-16.30
S-market Urjala                    11.5.               11-17
S-market Sastamala             18.5.              11-17

 

 

 

Avausviikonlopun ajan 3.–6.12. myymälä on täynnä mahtavia avajaisetuja, jotka pääset hyödyntämään vain Prisma Pirkkalassa. Tule siis nauttimaan avajaistunnelmasta sekä tutustumaan upeaan Prismaan ja uusiin mahtaviin palveluihin.

Meillä Pirkkalan Prismassa herkullinen ruoka on pääosassa ja olemmekin rakentaneet kumppanien avustuksella ennennäkemättömän ruokamaailman. Oman Ruokatorimme rinnalla tarjolla on Nygrenin kalavalikoima, Sitkon pizzoja, SiipiWeikkojen siipiä, Itsudemon sushia ja 4 Vuodenajan herkkuja.

Tervetuloa!

Koivistonkylän Prismalle tuli täysi kymppi mittariin – siispä juhlimme 10-vuotissynttäreitä torstaista sunnuntaihin 8.–11.10. tapahtumin ja huippueduin!

Kunnia pyöreistä vuosista kuuluu tietysti asiakkaillemme ja järjestämme teille makoisat juhlat. Luvassa on neljä päivää huikeita tuote-etuja, alennuksia ja tapahtumia!

Saat esimerkiksi normaalihintaisista käyttötavaroista jopa –15 % S-Etukortilla sunnuntaihin 11.10. asti. Ja jos juhlahumussa hiukoo, Hesburgerissa nautit kerrosaterian hintaan 5,50 € (norm. 8,10 €).

Klikkaa tästä kaikkiin etuihin >>

Ohjelmassa

Torstaina 8.10.

Kakkukahvit klo 10–18

Lauantai 10.10.

Ilmapalloja ja eläinhahmoja klo 10-15

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan kanssamme!
Linnainmaan Prisman keväinen uudistus on saanut iloisen vastaanoton ja nyt on aika juhlia! Remonttiavajaisia juhlitaan koko loppuviikko. Tervetuloa viihtymään koko perheen kanssa ja tekemään löytöjä.

Torstaista sunnuntaihin vietettävien remppa-avajaisten kunniaksi saat Linnainmaan Prismasta 10.–13.9. S-Etukortilla kaikista käyttötavaratuotteista jopa –15 % alennuksen.

– Meillä on koko viikonlopun ajan luvassa herkullisia etuja ja kivaa ohjelmaa perheen pienimmille. Maistuisiko esimerkiksi uunituore take away -pizza Oksan POP-UP-myyntikojusta? Meillä pääset myös päivittämään treenikamppeet ja kodin sisustusta syksyyn, ryhmäpäällikkö Meeri Pirinen vinkkaa.

Mittavassa uudistuksessa keskityttiin luomaan entistä herkullisempi Prisma. Uuden myymälämiljöön lisäksi palvelutarjontaa väritettiin esimerkiksi inspiroivalla Ruokatorilla ja ihanilla susheilla. Myös käyttötavaravalikoimaa monipuolistettiin: uusina tuoteryhminä tulivat muun muassa valaisimet, verhot ja miesten ulkopukeutuminen. Lisätehoa sujuvaan asiointiin on tuonut entistä isompi pikakassojen määrä.

– Viihtyvyyden ja toimivuuden ohella myös myymälän energiatehokkuutta parannettiin. Tämä on Pirkanmaan ensimmäinen Prisma, jonne tuli uuden konseptin mukaiset ovelliset kylmäkalusteet. Lisäksi uusi led-valaistus tuo paljon säästöä vuositasolla. Asiakkaat ja henkilökunta olivat koko remontin ajan ilahduttavan hyvillä fiiliksillä kaupan kehittämisestä. Menevätköhän seuraavatkin kymmenen vuotta näin nopeasti, Meeri hymähtää.

Ohjelmassa

Torstaina 10.9.
Kakkukahvit klo 10–18

Lauantaina 12.9.
Jaossa ilmapalloja. Lisäksi myymälässä seikkailee eläinhahmoja klo 10–15.