Jukka Suoniemi on varsinainen POK-konkari: työvuosia on pian takana huimat 40. Kärrytalkoista vuonna 1979 alkanut elämänura on kulkenut puutarhamyymälästä Unionin bensa-aseman esihenkilöksi ja edelleen Ylöjärven S-marketin projektipäällikköksi. Jukalla on aina ollut pokkaa astua uusiin saappaisiin ja positiivisuutta nähdä muutos mahdollisuutena.

Jukalle merkityksellisin työvuosi taitaa olla Unionilta.

– Kun menin esittäytymään 1984, oli kassan takana viehättävä nainen, johon ihastuin heti. Taisi olla molemminpuolista, sillä yhä ollaan naimisissa, Jukka paljastaa. Toimipaikat ovat vaihtuneet, rakkaus on pysynyt. Se on myös pitkän pokkilaisuuden salaisuus. Jukka kannustaa olemaan avoin uusille tehtäville.

– On hienoa, että voi samassa talossa olla useassa työpaikassa. Olen halunnut johtaa omaa yksikköä ja saanut olla marketpäällikkö ympäri Pirkanmaata. Kun 1986 kysyttiin teollisten elintarvikkeiden tuoteryhmävastaavaksi, sanoin että voin lähteä, vaikken tiedä kuin hernekeittopurkin!

Kasvu vaatii joukkuepeliä

Jukka on ollut mukana jo lähes kymmenen yksikön avauksessa tai uudistuksessa. Nyt on meneillään Ylöjärven S-marketin muutostyö Prismaksi. Haaste on jälleen mielenkiintoinen ja Jukka arvostaa, että hänen kokemustaan on projektissa kuultu.

Ryhmän ja yksiköiden kasvaessa tarvitaan joukkuepeliä ja hyvää esihenkilötyötä.

– Koen olevani yksi lenkki ketjussa. Apulaispäälliköt ja henkilöstö ovat erittäin tärkeässä roolissa, samoin tukitoiminnot. Työ seuraa muuten helposti kotiin. Hallintoneuvostossa olen päässyt vaikuttamaan näköalapaikalta.

Jukka on saanut kahdesti Vuoden esimies -palkinnon. Yhden rutiinin hän on pitänyt: kierros myymälässä ja henkilöstön tervehtiminen aamuisin. Vasta sitten kääritään hihat.

Ala muuttuu, kollega auttaa 

Toimiala on muuttunut Jukan työvuosina. Aikoinaan tilaukset tehtiin Micronik-laitteilla 6-numeroisilla koodeilla. Kerran taisi sattua näpyttelyvirhe.

– Minulle soitettiin, olenko oikeasti tilannut sata kiuasta. Onneksi kysyivät.

Digiloikkaan on hypättävä yhdessä: uusia palveluita, kuten itsepalvelukassoja, on otettu käyttöön. Jukka tunnustaa, ettei aina ole teknisesti näppärin, mutta kaikessa ei tarvitse olla paras asiantuntija: aina löytyy apuja ja POK:ssa myös mahdollisuuksia kouluttautua.

 

Tulisiko sinusta meidän uusi työkaveri? Kurkkaa avoimet työpaikat!

Toimipaikoissamme on työn touhussa tänä kesänä useita kesäpätkäläisiä eli nuoria, jotka ovat saattaneet aikaisemmin käydä Tutustu ja tienaa -harjoittelun, mutta odottelevat vielä täysi-ikäisyyttä ja ekaa kesätyöpestiä. 17-vuotias Venla Stenhäll on viihtynyt kesäpätkällään Mäntän S-marketissa ja kertoo oppineensa jo paljon uutta. 

Tänä vuonna uuteen Kesäpätkä-kesätyöhömme haki peräti 2400 nuorta, mikä kertoo siitä, että moni alaikäinen nuori on kaivannut kesätöitä ja reilun kuukauden mittaista kesäpätkää.  

Mäntän S-marketissa työskentelevä Venla on päässyt purkamaan kuormia ja hyllyttämään. Perehdytyksessä hän oppi esimerkiksi sen, miksi on tärkeää hyllyttää oikein ja miten kassaa käytetään. Mukana arjessa on kuitenkin aina työkaveri, eikä mitään tarvitse tehdä yksin. 

– Olen saanut hyvää palautetta siitä, että teen tosi reippaasti ja ripeästi annetut tehtävät. Mielestäni olen saanut palautetta tarpeeksi: yleensä se on annettu työn lomassa esimerkiksi sanomalla, että hyvin meni. Palautetta on tullut kaikilta työkavereilta, joiden kanssa olen työskennellyt, Venla muistelee. 

Minipalautteita työpäivän aikana

 Jokainen pokkilainen voi vaikuttaa siihen, miten mukavaa nuorilla on töissä – ja kuinka halukkaita he ovat palaamaan takaisin seuraavana kesänä. Minipalautteita voi antaa pitkin työpäivää. 

– Nuorille palautteen saaminen ihan perusasioista on äärettömän tärkeää. Jos esimerkiksi nuori on arka ottamaan katsekontaktia vieraisiin ja hän tekee sen, voi sanoa, että hienosti huomioitu asiakasta. Ja jos joku työtehtävä ei onnistu, sekin on tärkeää sanoa ja näyttää nuorelle, että miten asia kuuluu tehdä, kertoo HR-assistentti Henni Suhonen. 

Venla on jo lyhyen työpätkän aikana huomannut, miten kiva fiilis säännöllisen palautteen saamisesta tulee. 

– Se nostattaa itsetuntoa. Alussa voi jännittää, mutta se auttaa, kun saa palautetta ja kehutaan. Tulee sellainen olo, että osaan tehdä asioita.  

Mokaaminen on tärkeä oppimiskokemus

Henni muistuttaa, että palaute vaikuttaa työelämään kiinnittymiseen ja voi tukea oppimista ja rohkaista eteenpäin.  

– Kuulumisia kyselemällä tietää, tarvitseeko nuori lisätukea. Myös korjaava palaute on tärkeää. Voi sanoa: anteeksi, unohdin neuvoa tämän, mutta katsotaan yhdessä. Monet nuoret ovat epävarmoja, joten on tärkeää myös sanoittaa, että mokaaminen on ok ja jokainen tekee virheitä. Ne ovat tärkeitä oppimiskokemuksia. 

Venlalle jo toinen kerta Mäntän S-marketissa on tuonut varmuutta siitä, että töitä voisi tehdä jatkossakin opintojen ohella. 

– Ilmapiiri on ollut todella hyvä. Se vaikuttaa paljon siihen, kun miettii tulevaisuuden työpaikkoja, hän hymyilee.

Hämeenkyröläiset saavat upouuden S-marketin Tippavaaraan 1. kesäkuuta. Myymälä avautuu keskeiselle paikalle, Hämeenkyrön väylän viereen. Myymälän tuotevalikoima ja palvelut on suunniteltu asiakaskyselyn pohjalta – etenkin laajat aukioloajat saivat alueella kannatusta. Uuden marketin odotetaan tuovan Hämeenkyröön asiakkaille enemmän valinnanvaraa ja monipuolisemman palvelutarjonnan. Hämeenkyrön molemmat S-marketit tarjoavat yhdessä alueen edullisimman ostoskorin.  

Hämeenkyrön väylän varrella Tippavaarassa vietetään tänään uuden S-marketin avajaisia. Noin 1800-neliömetrin kokoisen myymälän lisäksi uuteen rakennukseen avataan Hesburger, Arnolds sekä Musti ja Mirri. Rakennuksesta löytyy myös pakettiautomaattipiste, ruoan verkkokaupan noutopiste sekä ravintolasali ja kesäterassi ruokailijoille. Pihasta löytyy myös ABC-automaattiasema, sähköautojen suurteholatauspiste ja ABC Car Wash.

– S-marketin Ruokatorilta ja Hesburgerista voi ostaa mukaan tuotteita tai istahtaa levähtämään ja syömään ruokia paikan päälle. Meillä voi nauttia kaiken aamukahveista illalliseen, kehuu Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro.

Laajat aukioloajat ja kattava lähiruokavalikoima

Asiakkaat arvostavat erityisesti tässä ajassa edullista hintatasoa. Asiakkaat saavat alueen edullisimman ostoskorin molemmista Hämeenkyrön S-marketeista. Uuden Tippavaaran S-marketin palvelut on suunniteltu asiakastoiveiden pohjalta. Hämeenkyröläiset saivat kertoa toiveistaan alkuvuonna erillisessä kyselyssä. Moni piti tärkeänä laajoja aukioloaikoja. Toiveiden mukaisesti uusi S-market on avoinna aamuvarhaisesta yömyöhään, kello 6–24. Myös Ruokatorin ja lähiruoan tuotteistuksessa on huomioitu asiakastoiveet.

– Tippavaaraan tulee yksi Pirkanmaan laajimmista S-market-valikoimista. Meiltä löytyy myös laaja lähiruokatuotevalikoima, yhteensä 700 erilaista tuotetta paikallisilta tuottajilta ympäri Pirkanmaan. Esimerkiksi leipähyllyssä on monta hyllyllistä pelkästään lähituotteita. Ainutlaatuista on myös Viitalan kotileipomon kanssa suunniteltu tuote, jota ei muualta saa, Sami iloitsee.

Elämääsi sopivalla työllä uusia mahdollisuuksia työntekijöille

S-marketin henkilökunnan rekrytointi aloitettiin helmikuussa ja töitä myymälästä haki ennätyksellisen paljon, yli sata ihmistä. Pirkanmaan Osuuskauppa kokeilee alueella samalla myös uudenlaista Elämääsi sopiva työ -mallia, jossa töitä tarjotaan joustavasti alueen kolmen eri myymälän kesken: Tippavaaran ja Hämeenkyrön S-marketin sekä Kyröskosken Salen työntekijöille. Salen ja S-marketin halukkaat työntekijät pääsevätkin kokeilemaan entistä monipuolisempaa työnkuvaa. Tippavaaran S-marketin 36 työntekijästä 20 on lisätunteja tekeviä, muut uusia tekijöitä.

Uusien työpaikkojen lisäksi Tippavaaran S-market tuo monipuolisen palvelutarjonnan Hämeenkyrön väylän vilkkaalle alueelle. Myymälä on Pirkanmaan kolmanneksi suurin S-market, edelle menevät vain Toijala ja Lempäälä.

– Uudella myymälällä on alueelle sekä koko Pirkanmaan Osuuskaupalle suuri merkitys. Tänä päivänä on harvinaista, että voidaan rakentaa myymälä kokonaan omalle tontille. Sijainti on myös erinomainen: palvelemme paikallisten lisäksi myös vilkkaalla Hämeenkyrön väylällä liikkuvia. Odotamme etenkin kesällä mökkiliikennettä ja uskomme, että palvelukokonaisuus saa pysähtymään ja viihtymään meillä, S-market-ketjujohtaja Sami Laine kehuu.

Tippavaaran S-marketissa vietetään tällä viikolla avajaisviikonloppua torstaista sunnuntaihin. Koko viikonlopun myymälässä on avajaistarjouksia ja monipuolista ohjelmaa, esimerkiksi lähiherkkujen maistatuksia, livemusiikkia ja kakkukahveja. Myymälän avajaisia vietetään 1. kesäkuuta alkaen kello 9.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro, sami.hieta-aro@sok.fi, puh. 010 767 0085
S-market-ketjujohtaja Sami Laine, sami.laine@sok.fi, puh. 010 767 0093

Pokkilaisten henkilöstöeduista kertyy moneen talouteen vuodessa jopa tuhansien eurojen säästö. Suomen monipuolisimmat henkilöstöedut ovatkin yksi syy siihen, miksi reissunainen Rita Nyman on pysynyt aloillaan Prismassa – ja harrastanut ihan himona!

Ruoan verkkokaupan keräilijänä työskentelevä Rita aloitti Kalevan Prismassa kiireisenä koronakeväänä 2020. Keräilytyö sopi Ritalle kuin nenä päähän, sillä hän on aina pitänyt kaupassa käymisestä. Kun ostoksilla käy työkseen, käyttötavara- ja päivittäistavaravalikoimaa pääsee näkemään monipuolisesti.

– On kiinnostavaa seurata uutuustuotteiden menekkiä. Usein tulee itsekin kokeiltua niitä tuotteita, joiden huomaa trendaavan meidän verkkokaupan asiakkaiden keskuudessa. Sellaisia ovat vaikkapa eksoottiset satokausihedelmät, välipalat ja leivät, hän kertoo.

Muutkin arjen ja juhlan ostokset Rita keskittää Prismaan. Vuonna 2022 hän sai ostoksistaan henkilökunnan ostoetua yhteensä 700 euroa. Paisuvaa ostoetusummaa hän seuraa kätevästi S-mobiilista.

Tanssilavaharrastus liikuttaa ympäri Suomea

Verkkokaupan keräilytyössä Ritaa miellyttävät myös työajat ja niiden joustavuus.

– Opiskelen Tampereen yliopistossa varhaiskasvatusta ja teen keräilytyön ohella myös toista työtä iltasella. On hienoa, että minulle jää joustavan työajan myötä riittävästi aikaa vapaa-ajan tekemisille ja henkilöstöeduista nauttimiselle.

Pirteä Rita on vastikään palannut laivareissulta Tallinnasta, mutta tulevan kuukauden kalenteriin on jo lyöty lukkoon kokonaiset kolme uutta risteilyä.

– Pokkilaiselle laivamatkat ovat edullisempia, ja hyödynnän risteilyetua rakkaimman harrastukseni parissa. Käyn katsomassa iskelmälaulajien keikkoja ympäri Suomea ja vesillä useita kertoja vuodessa. Auton tankkaan useimmiten ABC:llä, ja autovakuutus on LähiTapiolassa, josta saan Bonusta.

Tanssilavakulttuuri on tullut vuosien varrella Ritalle erittäin tutuksi, ja etenkin Suvi Teräsniskaa hän on fanittanut antaumuksella.

– Olen nähnyt Suvin keikalla yhteensä jo 120 kertaa!

Henkilöstöedut

Ei mikään hento kuiskaus, vaan aito menomimmi! Risteilyetujen lisäksi Rita pitää etenkin pokkilaisten leffalippuedusta ja kaikkien työntekijöiden ja perheiden yhteisestä Särkänniemi-päivästä.

Edukkaat unet ja makuelämykset

Reissunaiselle myös S-ryhmän hotellietu on ollut kullan arvoinen: edullisimmillaan hotellihuoneen saa pokkilaisena 70 eurolla. Hotelliyöpymisen yhteydessä Ritan tulee usein myös ruokailtua S-ryhmän ravintoloissa, joissa henkilökuntaetuna saa 25 prosenttia alennusta ruoasta ja juomasta.

– Tapaksia Helsingissä, italialaista Jyväskylässä. Tampereella suosikkini on ehdottomasti Puiston monipuolinen brunssi. Harvassa paikassa saa paistaa itse aamiaisvohvelit!

Vaikka Rita matkustaa lähes viikoittain, Oulua pohjoisemmas tie ei ole vielä kertaakaan vienyt. Seuraavana haaveissa onkin reissu Pirkanmaan Osuuskaupan Kuusamon-mökille, jossa majoittuminen on työntekijöille huippuedullista.

Puisto-ravintola

Rita hyödyntää 25 prosentin ravintolaetua muun muassa Puiston herkullisella brunssilla.

Kulttuuria, kulttuuria!

Pokkilaisten laajoja liikunta-, hieronta- ja fysioterapiaetuja Rita ei ole vielä toistaiseksi hyödyntänyt.

– Reilut 10 000 askelta työpäivän aikana riittää minulle liikunnaksi. e-Passi-etua hyödynnän aina mieluummin kulttuuriin. Viime vuonna ostin lipun Tapsan tahdeille. Tänä vuonna menen katsomaan kesäteatterissa Irwin-musikaalia ja hankin loppuvuodelle konserttilipun.

Viime kesänä Rita pääsi ensi kertaa mukaan pokkilaisten vuosijuhliin, jotka olivat koronan vuoksi pari vuotta tauolla.

– Haloo Helsinki veti upean keikan Pyynikin illassa. Se oli minun aikanani eka pokkilaisten kokoontuminen isolla porukalla, enkä malta odottaa tämänvuotisia vuosijuhlia. Niistä tulee taatusti spektaakkeli.

Rohkeita kasvumahdollisuuksia

Ruoan verkkokaupan kasvu ja muuttuminen on ollut viimeisten vuosien aikana huimaa ja tuonut Ritan työhön paljon uutta. Työntekijöiden kasvupolkuihin ja kouluttautumiseen panostetaan Pirkanmaan Osuuskaupassa. Vuonna 2022 kaikkiaan 1400 työntekijää kouluttautui työn ohessa.

– Meillä on kiva tiimi, ja kaikki auttavat ja tukevat toisiaan. Olen oppinut paljon esimerkiksi palvelutiskityöskentelystä, jota pidin aiemmin heikkoutenani. Valmennuksissa ja tekemällä oppii, ja tämän vuoden henkilökohtaiseksi teemakseni olenkin valinnut rohkeuden. Harrastuspuolella se tarkoittaa sitä, että tavoitteeni on siirtyä lavan reunan katsojasta tanssilattialle joraamaan.

Ei taida tuottaa ongelmaa tälle tekijänaiselle!

 

Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstöetuja voivat hyödyntää kaikki Pirkanmaan Saleissa, S-marketeissa, Prismoissa, ABC-liikennemyymälöissä, Sokoksella, Emotioneissa, S-Pankissa sekä Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloissa ja pubeissa sekä konttorilla tukitoiminnoissa työskentelevät Pirkanmaan Osuuskaupan työntekijät. Ostoedun Pirkanmaan Osuuskauppa myöntää kaikille s-ryhmäläisille. Jutussa mainittujen etujen lisäksi Pirkanmaan Osuuskaupalla on myös muita osuuskauppakohtaisia henkilökuntaetuja.

Ritan ja muiden pokkilaisten työkaveriksi voi hakea osoitteessa pokrekry.fi

Perjantaina 10.3. juhlitaan uudistuneita S-marketeja Pirkanmaan suurimmilla kakkukahveilla kaikissa Pirkanmaan S-marketeissa.

Viimeisen kahden vuoden aikana olemme uudistaneet myymälöiden valikoimaa, miljöötä ja viihtyisyyttä. Keltasininen värimaailma vaihtui skandinaavisempiin sävyihin ja myymälöihin tuli lisää väljyyttä ja valoisuutta. Ketjukonseptia venytettiin paikalliseen arkeen sopivammaksi, minkä myötä jokainen kauppa palvelee yhä paremmin asiakkaitaan. Koko osuuskaupalle tärkeä lähiruoka näkyy entistä laajemmin.

Tervetuloa nauttimaan kakusta ja kahvista Pirkanmaan S-marketeihin perjantaina 10.3. klo 10–18!

Mattilan savusaunassa palaa samaa harmaaleppää kuin sata vuotta sitten. Silloin aikoinaan Essi Sivulan isovaari Iivari tunnusteli kädellä saunan ovenkahvasta, onko possu kypsää, ja kuljetti palviherkun hevoskärryillä Kankaanpään torille myyntiin. Rehellisyys ja käsityötaito näkyy myös Mattilan voitokkaissa valmisruokatuotteissa: Suomalainen menestysresepti 2023 ei ole hakemalla haettu hitti vaan intohimon hedelmä.

Aitous, aika ja savu; ne ratkaisivat Suomalainen menestysresepti -kilpailun voiton Veljekset Mattilalle.

– Jos yksikin niistä puuttuu, tuote jää vajaaksi. Smokehouse-tuoteperheemme maut ovat tosi täyteläisiä ja valmisruokaosastolla täysin poikkeavia, heruttelee Mattilan toimitusjohtaja Tero Sivula.

Perinteikäs lihajaloste-alan yritys kulkee tätä nykyä virallisesti nimellä Mattila Bros. mutta on edelleen tuttu, pieni ylöjärveläinen savustamo, jossa kaikki tehdään oikeasti käsityönä kokonaisista lihoista.

– Kuin kotona Amerikassa, Tero virnistää.

Amerikka-yhteys ei ole tuulesta temmattu: Mattilan ensimmäiset porsaat ostettiin 50-luvulla Kanadassa tienatuilla rahoilla, ja Suomalainen menestysresepti -kilpailun voittajatuotteet ammentavat pohjoisamerikkalaisesta smokehouse-kulttuurista.

Siis mistä?

Valmisruokahyllyn ihana hidastelija

Smokehouse-tuotteille tyypillistä on pitkään ja matalassa lämpötilassa kypsyttäminen, barbeque-tyyppinen pintamaustaminen, barkin eli kaarnan muodostuminen lihan pintaan ja tietenkin savu. Savustus ei kuitenkaan ole perinteistä suomalaistyyppistä savuaromilla dominoimista. Savua kohdellaan yhtenä mausteena muiden joukossa.

Alun perin smokehouse-tuotteita on valmistettu esimerkiksi Yhdysvalloissa kauppojen takatiloissa, joista niitä on nostettu myyntiin palvelutiskeille. Suomessa kiinnostus smokehouse-tuotteisiin on tällä hetkellä jyrkässä kasvussa. Hidastamisen trendi on valunut ruokakulttuuriin ja heti valmiiseen ruokaan.

– Neljänneksellä kotitalouksista kiire on yksi ruoanlaiton suurimmista esteistä. Me annamme laadukkaalla valmisruoalla ihmisille aikaa. Me teemme pitkät kypsytykset asiakkaan puolesta ja voimme olla vilpittömästi tosi ylpeitä tuotteistamme, Tero sanoo.

Mattilan SmokehouseTuotannon savusaunan ovella poseeraavat Johannes Nykänen, Tero ja Essi Sivula sekä Maarit Seilonen ja Tuula Kujala.

Kasvisvariantti yllätti

Mattilalla smokehouse-kulttuuria vaalivat muun muassa tuotekehittäjä Johannes Nykänen ja lihaosaaja Kaarle Muukka, Teron sanoin Hot Scandinavian Barbeque Boys. Ideoita tuotteisiin saadaan myös tuotannon työntekijöiltä ja verkosta ympäri maailmaa. Suomalainen menestysresepti -kisan jälkeen tuotekehitysprosessi on muuttanut muotoaan ja kisasta on saatu tulevaisuuden varalle arvokasta tietoa.

– Nyt lanseeraamassamme tuoteperheessä on mukana tietenkin perinteinen possu mutta myös valtakunnan paras kanatuote. Johanneksen kehittämä kanavariantti otettiin mukaan, koska se on yksinkertaisesti niin herkullinen, että olisi ollut tyhmää olla tuomatta sitä kauppoihin, Tero sanoo.

Sarjaa täydentämään haluttiin kasvisvaihtoehto, sillä laadukkaan kasvisruoan kysyntä kasvaa jatkuvasti.

– Emme halunneet lähteä tarjoamaan jotakin puolihuolimattomasti sarjan jatkoksi tekaistua kasvisruokaa vain siksi, että sellainen olisi hyvä olla. Halusimme, että kasvisruoka sopii tuoteperheeseemme saumattomasti. Smoked halloumi & roots pan istuu sarjaan kuin hansikas. Jos jo possu ja kana olivat täydellisiä, niin kasvisruoasta tehdyssä kuluttajatutkimuksessa saimme vielä paremmat arviot, Tero kertoo.

Mutta niinhän se on: hyvin tekemällä ei voi tulla kuin hyvää.

 

Kurkkaa kaikki Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöissä myytävät lähiruokatuotteet osoitteessa: s-ravinto.fi/lahiruoka

Ylöjärven Prisman rakentamiselle saatiin viimeinenkin vihreä valo, kun hankkeelle myönnettiin rakennuslupa ja urakkasopimukset allekirjoitettiin. Kuokat isketään maahan helmikuussa, ja jos rakentaminen etenee suunnitellusti, Prisman avajaisia vietetään syksyllä 2024.

Ylöjärvelle pitkään toivottu Prisma alkaa rakentua kevättalvella. Rakennusvalmistelut aloitetaan helmikuussa, ja varsinaiset työt alkavat maaliskuussa. Prisman arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Q’ark Oy, ja pääurakoitsijaksi valittiin Skanska Talonrakennus Oy.

Prisma toteutetaan nykyisen S-marketin laajennuksena siten, että rakennus kasvaa noin 3 500 neliömetristä 9 500 neliömetriin. Rakentaminen aloitetaan uudisosasta, joka käsittää myös myymälätilojen alle sijoittuvan pysäköintihallin. Pysäköintihalliin tulee 168 autopaikkaa ja sen pinta-ala on 4 700 neliömetriä. Ajoyhteys halliin tulee rakennuksen eteläpuolelle rakennettavalta uudelta Oksasentieltä.

Prisma tuo ylöjärveläisten saataville markkinan edullisimman ruokakorin, jossa paino on kotimaisuudessa ja paikallisuudessa. Hypermarketin yhteyteen saadaan kumppaneiden ja vuokralaisten myötä myös uusia arjen palveluita ja ravintoloita. Näistä Hesburger ja Prisma parturi-kampaamo ovat jo vahvistuneet, ja lisää paljastuksia tehdään pitkin matkaa.

S-market palvelee asiakkaita koko laajennushankkeen ajan. Asiakkaat pääsevät jättämään toiveitaan uudelle kaupalle ensi syksynä.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan Prisma-ketjujohtaja Karlos Kotkas, puh. 010 767 2520, karlos.kotkas@sok.fi

Alkuperäisestä aikataulusta venynyt S-market-avaus on jo hyvän askeleen lähempänä, kun kaupparakennus on saavuttanut harjakorkeuden. Uuden kaupan työntekijöiden rekrytointi on pian käynnistymässä.

Hämeenkyrönväylän varrella Tippavaarassa vietetään tänään uuden S-marketin harjannostajaisia. Avajaispäivän tähtäin on tällä hetkellä kesäkuun alussa.

– Valitettavasti maailman tilanne vaikutti hankkeen aikatauluun siten, että myöhästyimme alkuperäisestä suunnitelmastamme avata jo joulukauppaan 2022. Hankkeen harmillinen viivästyminen tarjoaa meille kuitenkin lisäaikaa ja mahdollisuuden käydä vuoropuhelua tulevien asiakkaidemme kanssa, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan S-marketien ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro.

S-market Tippavaara on käynnistänyt tammikuun alussa sähköisen kyselyn, jossa asiakkaat voivat jättää valikoimaan ja palveluun liittyviä toiveitaan uudelle kaupalle. Tippavaaran S-marketiin tulee kattava, edullisen hintatason valikoima, jota terästetään paikallisella omaleimaisuudella ja asiakastoiveilla. Asiakaskysely on lähetetty niille kaupan vaikutusalueella asuville ja asioiville, joiden sähköpostiosoite löytyy Pirkanmaan Osuuskaupan asiakastiedoista.

Rekrytointi käynnistyy helmikuussa

Henkilökunnan rekrytoiminen upouuteen S-marketiin alkaa helmikuun lopussa. Tehtävät ovat monipuolisia ja muiden alueella palvelevien S-kauppojen kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen mahdollisimman hyvin.

­­- Alueen sydämellinen kolmikko Sale Kyröskoski, S-market Hämeenkyrö ja S-market Tippavaara oheispalveluineen palvelee asiakkaita yhdessä ja on keskittäjälle hyödyllinen yhtälö. Sen lisäksi se tarjoaa myös työntekijöille mahdollisuuden sekä kehittää osaamistaan että räätälöidä työtä omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Käytännössä pyrimme siihen, että vuoroja voisi ottaa kaikista kolmesta toimipaikasta, Sami avaa.

S-marketin lisäksi uuteen kaupparakennukseen tulee liiketila Pirkanmaan Osuuskaupan Hesburgerille drive-in-kaistoineen. Rakennuksessa on myös varaus kokonaisuuden täydentämiselle muilla palveluilla. Lisäksi marketin yhteyteen nousee sähköautojen latauspisteitä sekä uusi ABC-autopesuhalli ja ABC-automaattiasema.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro, sami.hieta-aro@sok.fi, puh. 010 767 0085

www.pokrekry.fi

Äänestyksessä selvisi, että ylivoimainen enemmistö toivoi Bonuksen kertyvän tuplana joulukuussa – näin ollen tammikuussa asiakasomistajan tilipäivä on Pirkanmaalla tuplasti tuottavampi. Keskittämällä joulun ajan ostoksiasi voit siis kerryttää sievoisen summan vaikka kevään tai kesän lomakassaan.

Bonusta saa tuplasti 1.–31.12.2022 Pirkanmaan Osuuskaupan Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, S-kaupat.fi:ssä, Sokoksella, Sokos Herkussa, Sokoksen Hyvä Olo -hoitolassa, Prisma parturi-kampaamoissa, S-market Orivesi parturi-kampaamossa, Emotioneissa ja Kukittamoissa. Kampanja ei ole voimassa liikenneasemien Sale-myymälöissä.

Bonus on rahaa takaisin ostoistasi ja nyt sitä saa tuplana

Kun ostoja kertyy esimerkiksi 500 eurolla kuukauden aikana, kampanja-ajan ostoista saa 3 %:n sijaan 6 % Bonusta. Yli 900 euron kuukausiostoilla bonusprosentti on 5 %, jolloin kampanjaostoista maksetaan 10 % Bonusta. Nyt siis voit saada jopa 10 % rahaa takaisin jokaisesta käyttämästäsi eurosta! Lisäksi maksaessasi S-Etukortilla ostoistasi kertyy aina 0,5 % maksutapaetua.

Bonus tuplana kirjautuu automaattisesti, ja se maksetaan normaalin Bonuksen mukana. Bonuskertymää on helppoa seurata S-mobiilista, kun näet ostoksen alapuolella vihreän tähden ja tekstin “Bonus tuplana”.

Kampanjaan kuuluvien ketjujen osalta Bonusta tai maksutapaetua ei kuitenkaan kerry yrityskortilla maksetuista tai yrityksille tehdyistä ostoista, sopimushinnoitelluista tai laskutettavista ostoista, välitysmyynnistä, kuten Veikkauksen Online- ja arpamyynnistä ja pääsylipuista, yli 1,2 % alkoholia sisältävistä juomista ja yli 2,8 % alkoholia sisältävistä elintarvikkeista, tupakkatuotteista, tupakan vastikkeista, tupakointivälineistä, tupakkajäljitelmistä, sähkösavukkeista ja nikotiininesteistä, tax free -ostoista, matkakorttien latauksista, pullopanttien palautuksista eikä lahjakorttien ostosta. Bonus tuplana -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta.

Lue lisää: bonustuplana.fi

Niemenrannan asukkaita uskollisesti palvellut pop-up-Sale tekee pian tilaa upouudelle S-marketille, joka avataan aivan raitiotien kainaloon. Vajaassa vuodessa Näsijärven rannan tuntumaan noussut myymälä loistaa energiatehokkuudessa. Kasvavan kaupunginosan uuden lähikaupan avajaisia vietetään 2. joulukuuta.

Pirkanmaan järjestyksessä 26. S-marketin ovet avautuvat perjantaina aamuyhdeksältä. S-market-hankkeen tavoitteena on parantaa asuinalueen palveluja ja tarjota asiakkaille S-marketin myötä entistä monipuolisempi ostoskori.

Niemenrannan Salen loppuunmyynti kestää 1.12. saakka tai niin kauan, kun tavaraa riittää. Koko Salen väki siirtyy lennossa työhön S-marketiin, jossa myyntiala kasvaa Salen 300 neliömetristä noin 900 neliömetriin. Samalla remmiin saadaan uusia työkavereita, sillä S-market työllistää Salen väen lisäksi myös liudan uusia työntekijöitä. S-marketlaiset palvelevat asiakkaita maanantaista lauantaihin klo 7–22 ja sunnuntaisin klo 9–22.

Perjantaiaamun avajaisseremonian jälkeen S-marketissa nautitaan kuuteen saakka kakkukahveista, ja iltapäivällä myymälässä pistäytyy joulupukki. Asiakasomistajille avajaistarjouksista ja ostoksista ylipäätään kilahtaa Bonus tuplana – koko joulukuun ajan.

Energiatehokas tulokas

Niemenrannan uusi S-market kestää pukinkin arvioivan silmän: myymälästä tulee Pirkanmaan Osuuskaupan kuudestoista päästötön toimipaikka.

Kaikki Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöiden uudet tai uusittavat kylmäkalusteet on jo pitkään varustettu energian säästämiseksi ovilla, näin myös Niemenrannassa. Tarkemmin toimipaikan energiatehokkuudesta kertoo ryhmäpäällikkö Jyrki Halme:

– Marketissa yhdistetään laajasti S-ryhmässä käytettäviä energiatehokkuuden konseptiratkaisuja. Lämmitys on toteutettu kaupan kylmälaitoksesta syntyvällä hukkalämmöllä ja maalämmöllä, mikä mahdollistaa maaperään varastoituneen uusiutuvan energian hyödyntämisen. Maaperä toimii lisäksi kesäaikana kylmäjärjestelmässä syntyvän lauhteen lämpövarastona. Kaupan energiatehokas kylmäjärjestelmä käyttää kylmäaineena luonnollista hiilidioksidia.

Myymälän energiaratkaisut tukevat S-ryhmän vuodelle 2025 asetettua hiilinegatiivisuustavoitetta.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Jyrki Halme, puh. 010 767 0090, jyrki.halme@sok.fi