Pirkanmaan Osuuskaupan hallitus päätti 29.9.2023 kokouksessaan Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin toiminnan lakkauttamisesta. Viimeinen aukiolopäivä on 15.10.2023. Toimintaympäristön muutokset ovat vaikuttaneet Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin toiminnan kannattavuuteen.
– Aiemmin asiakkaat ovat poikenneet nopeasti ohikulkumatkalla ruokailemaan Kalevan Liikenneasemalle. Alueen liikennejärjestelyiden muutokset ovat kuitenkin viime vuosina hankaloittaneet liikenneasemalle pääsyä. Tämä on osaltaan vaikuttanut siihen, ettemme ole saavuttaneet asettamiamme myyntitavoitteita. Hienosti asiakkaita palvelleesta henkilökunnastamme tämä ei ollut kiinni, toimialajohtaja Mikko Hautasaari korostaa.
Kalevan Liikenneasemalla toimiva Sale ja sen yhteydessä toimiva pieni kahvio jatkavat toimintaansa kesään 2025 saakka, jolloin viereen rakentuvaan uuteen Hippos-kortteliin avataan Sale. Asiakkaat pääsevät myös edelleen tankkaamaan autonsa pihassa olevalla ABC Automaattiasemalla.
– Reseptimme mukaisesti meillä pitää olla myös pokkaa. Lähdimme rohkeasti testaamaan uutta sporttibaaria asiakkaidemme kanssa ja nyt meillä on pokkaa ottaa pakkia ja todeta, että sporttibaarin ja Hesen yhdistelmä ei toiminut toivotulla tavalla. Tällaista uuden liiketoiminnan kehittäminen toisinaan on, Mikko jatkaa.
Kaikille Kalevan Liikenneaseman Hesburgerin ja Sport & Bar Kopin työntekijöille tarjotaan työtä Pirkanmaan Osuuskaupan muista toimipaikoista.
– Lämmin kiitos Kalevan Liikenneaseman Hesen ja Kopin tiimeille hyvästä työstä, jota he pääsevät nyt jatkamaan muissa toimipaikoissamme, Mikko kiittää.
Lisätietoja:
toimialajohtaja Mikko Hautasaari, mikko.hautasaari@sok.fi, 010 767 0080
Taas joutui armas aika ja sadat innokkaat kesätyöntekijät, jotka ovat käärineet hihansa ja liittyneet porukkaamme. Yksi heistä on 16-vuotias Iina Jarske, jolle Pirkkalan ABC on jo ennestään tuttu paikka yhden kesän, TET-harjoittelun ja nykyisen osa-aikatyön kautta. Silti hän muistaa edelleen ekan kesätyöpäivänsä kutkuttavan, mutta saman tien tervetulleen fiiliksen.
Iina tarttuu rivakasti toimeen ja opettelee mielellään myös uusia työtehtäviä, sillä tukena ovat Pirkkalan ABC:n mukavat työkaverit. Hän on tuntenut olevansa osa työyhteisöä alusta alkaen.
– Perehdytys oli aikoinaan tosi kattava. Tuli heti sellainen tunne, että meitä kesätyöntekijöitä on odotettu ja että meihin luotetaan. Töitä tehdään yhdessä, eikä ketään pomoteta.
Myös kokenut perehdyttäjä, POK:n myyntivalmentaja Anne Jääskeläinen tietää, että työsuvi sujuu alusta alkaen kivasti, kun nuoret otetaan vastaan tasavertaisina työkavereina. Tämä on korostunut palautteessa, jota POK on nuorilta kerännyt.
– Tervetullut olo ja onnistunut mukaan ottaminen ovat usein kiinni niin pienistä ja helpoista asioista kuin tervehtimisestä ja esittelyistä. Kun olemme nuorista heti aidosti kiinnostuneita, olemme jo voiton puolella.
Vaihtelevuus tuo mielekkyyttä
Iinan mielestä parasta kesätyössä on hommien vaihtelevuus. Hän saattaa työpäivänsä aikana esimerkiksi olla kassalla, pyyhkiä pöytiä, siivota, tiskata ja täydentää linjastoa.
– Täällä annetaan tehdä asioita itsenäisesti, mutta apua saa aina, kun sitä pyytää.
Tässäkin Anne on Iinan kanssa samoilla linjoilla, sillä muutkin nuoret ovat kertoneet, että juuri työtehtävien vaihtelevuus tekee kesätyöstä mielekkäämpää.
– Tässä porukassa on intoa ja halua oppia uutta – annetaan siis nuorten kokeilla eri hommia, arvostetaan kaikkia työtehtäviä ja muistetaan antaa hyvää palautetta.
Kohteliaisuudesta ja somehommista täydet kympit
Kesätyöntekijät ovat POK:lle mieletön voimavara, Anne muistuttaa. He tarkastelevat asioita tuorein silmin ja pystyvät auttamaan toiminnan kehittämisessä.
– Nuorilta voi oppia paljon esimerkiksi ostokäyttäytymisestä. Lisäksi somehommista ja kohteliaisuudesta he saavat minulta täyden kympin.
POK saa Nokian Tredussa liiketoimintaa opiskelevalta Iinalta hyvän arvion työnantajana, ja hän voisi suositella meitä myös kavereilleen.
– Täällä on ison talon edut ja mahdollisuuksia vaikka mihin, Iina hehkuttaa.
Pokkilaisten henkilöstöeduista kertyy moneen talouteen vuodessa jopa tuhansien eurojen säästö. Suomen monipuolisimmat henkilöstöedut ovatkin yksi syy siihen, miksi reissunainen Rita Nyman on pysynyt aloillaan Prismassa – ja harrastanut ihan himona!
Ruoan verkkokaupan keräilijänä työskentelevä Rita aloitti Kalevan Prismassa kiireisenä koronakeväänä 2020. Keräilytyö sopi Ritalle kuin nenä päähän, sillä hän on aina pitänyt kaupassa käymisestä. Kun ostoksilla käy työkseen, käyttötavara- ja päivittäistavaravalikoimaa pääsee näkemään monipuolisesti.
– On kiinnostavaa seurata uutuustuotteiden menekkiä. Usein tulee itsekin kokeiltua niitä tuotteita, joiden huomaa trendaavan meidän verkkokaupan asiakkaiden keskuudessa. Sellaisia ovat vaikkapa eksoottiset satokausihedelmät, välipalat ja leivät, hän kertoo.
Muutkin arjen ja juhlan ostokset Rita keskittää Prismaan. Vuonna 2022 hän sai ostoksistaan henkilökunnan ostoetua yhteensä 700 euroa. Paisuvaa ostoetusummaa hän seuraa kätevästi S-mobiilista.
Tanssilavaharrastus liikuttaa ympäri Suomea
Verkkokaupan keräilytyössä Ritaa miellyttävät myös työajat ja niiden joustavuus.
– Opiskelen Tampereen yliopistossa varhaiskasvatusta ja teen keräilytyön ohella myös toista työtä iltasella. On hienoa, että minulle jää joustavan työajan myötä riittävästi aikaa vapaa-ajan tekemisille ja henkilöstöeduista nauttimiselle.
Pirteä Rita on vastikään palannut laivareissulta Tallinnasta, mutta tulevan kuukauden kalenteriin on jo lyöty lukkoon kokonaiset kolme uutta risteilyä.
– Pokkilaiselle laivamatkat ovat edullisempia, ja hyödynnän risteilyetua rakkaimman harrastukseni parissa. Käyn katsomassa iskelmälaulajien keikkoja ympäri Suomea ja vesillä useita kertoja vuodessa. Auton tankkaan useimmiten ABC:llä, ja autovakuutus on LähiTapiolassa, josta saan Bonusta.
Tanssilavakulttuuri on tullut vuosien varrella Ritalle erittäin tutuksi, ja etenkin Suvi Teräsniskaa hän on fanittanut antaumuksella.
– Olen nähnyt Suvin keikalla yhteensä jo 120 kertaa!
Ei mikään hento kuiskaus, vaan aito menomimmi! Risteilyetujen lisäksi Rita pitää etenkin pokkilaisten leffalippuedusta ja kaikkien työntekijöiden ja perheiden yhteisestä Särkänniemi-päivästä.
Edukkaat unet ja makuelämykset
Reissunaiselle myös S-ryhmän hotellietu on ollut kullan arvoinen: edullisimmillaan hotellihuoneen saa pokkilaisena 70 eurolla. Hotelliyöpymisen yhteydessä Ritan tulee usein myös ruokailtua S-ryhmän ravintoloissa, joissa henkilökuntaetuna saa 25 prosenttia alennusta ruoasta ja juomasta.
– Tapaksia Helsingissä, italialaista Jyväskylässä. Tampereella suosikkini on ehdottomasti Puiston monipuolinen brunssi. Harvassa paikassa saa paistaa itse aamiaisvohvelit!
Vaikka Rita matkustaa lähes viikoittain, Oulua pohjoisemmas tie ei ole vielä kertaakaan vienyt. Seuraavana haaveissa onkin reissu Pirkanmaan Osuuskaupan Kuusamon-mökille, jossa majoittuminen on työntekijöille huippuedullista.
Rita hyödyntää 25 prosentin ravintolaetua muun muassa Puiston herkullisella brunssilla.
Kulttuuria, kulttuuria!
Pokkilaisten laajoja liikunta-, hieronta- ja fysioterapiaetuja Rita ei ole vielä toistaiseksi hyödyntänyt.
– Reilut 10 000 askelta työpäivän aikana riittää minulle liikunnaksi. e-Passi-etua hyödynnän aina mieluummin kulttuuriin. Viime vuonna ostin lipun Tapsan tahdeille. Tänä vuonna menen katsomaan kesäteatterissa Irwin-musikaalia ja hankin loppuvuodelle konserttilipun.
Viime kesänä Rita pääsi ensi kertaa mukaan pokkilaisten vuosijuhliin, jotka olivat koronan vuoksi pari vuotta tauolla.
– Haloo Helsinki veti upean keikan Pyynikin illassa. Se oli minun aikanani eka pokkilaisten kokoontuminen isolla porukalla, enkä malta odottaa tämänvuotisia vuosijuhlia. Niistä tulee taatusti spektaakkeli.
Rohkeita kasvumahdollisuuksia
Ruoan verkkokaupan kasvu ja muuttuminen on ollut viimeisten vuosien aikana huimaa ja tuonut Ritan työhön paljon uutta. Työntekijöiden kasvupolkuihin ja kouluttautumiseen panostetaan Pirkanmaan Osuuskaupassa. Vuonna 2022 kaikkiaan 1400 työntekijää kouluttautui työn ohessa.
– Meillä on kiva tiimi, ja kaikki auttavat ja tukevat toisiaan. Olen oppinut paljon esimerkiksi palvelutiskityöskentelystä, jota pidin aiemmin heikkoutenani. Valmennuksissa ja tekemällä oppii, ja tämän vuoden henkilökohtaiseksi teemakseni olenkin valinnut rohkeuden. Harrastuspuolella se tarkoittaa sitä, että tavoitteeni on siirtyä lavan reunan katsojasta tanssilattialle joraamaan.
Ei taida tuottaa ongelmaa tälle tekijänaiselle!
Pirkanmaan Osuuskaupan henkilöstöetuja voivat hyödyntää kaikki Pirkanmaan Saleissa, S-marketeissa, Prismoissa, ABC-liikennemyymälöissä, Sokoksella, Emotioneissa, S-Pankissa sekä Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloissa ja pubeissa sekä konttorilla tukitoiminnoissa työskentelevät Pirkanmaan Osuuskaupan työntekijät. Ostoedun Pirkanmaan Osuuskauppa myöntää kaikille s-ryhmäläisille. Jutussa mainittujen etujen lisäksi Pirkanmaan Osuuskaupalla on myös muita osuuskauppakohtaisia henkilökuntaetuja.
Ritan ja muiden pokkilaisten työkaveriksi voi hakea osoitteessa pokrekry.fi
ABC-latausverkosto kehittyy voimakkaasti niin Pirkanmaalla kuin muuallakin Suomessa. Vuoden 2023 aikana uusia latauspisteitä rakennetaan satoja ympäri maan. Myös olemassa olevia latauskenttiä tehostetaan, jolloin latausaika lyhenee ja latauskenttä pystyy ottamaan päivän aikana vastaan enemmän autoja.
Sähköautoilun suosio kasvaa
Sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä kasvaa. Helmikuussa 2023 jopa 30 prosenttia henkilöautojen ensirekisteröinneistä olivat sähköautoja. Plug-in hybridiautojen osuus oli noin 19 prosenttia. Uusille latauspisteille on siis kysyntää.
Tällä hetkellä Suomessa on yhteensä 220 ABC-latausasemaa, ja niissä on latauspisteitä 1 330 autolle. Loppuvuonna auton voi ladata jo noin 300 ABC-latausasemalla eri puolilla Suomea.
Pirkanmaan latauskenttien muutokset
Pirkanmaalla tehdään muutoksia seuraavissa latauskentissä:
- S-market Myllyhaka, Nokia (asiointilataus, kokonaan uusi latauskenttä), kevään 2023 aikana
- S-market Tippavaara, Hämeenkyrö (suurteholataus, kokonaan uusi latauskenttä), kesä 2023
- Liikenneasema Häijää (suurteholataus asiointilatauksen rinnalle), kesä 2023
- Prisma Kangasala (suurteholataus, kokonaan uusi latauskenttä), syksy 2023
- Prisma Lielahti (suurteholataus, kokonaan uusi latauskenttä), syksy 2023
- Sokos Tampere (suurteholataus, kokonaan uusi latauskenttä), syksy 2023
- Liikenneasema Viinikka, Tampere (suurteholataus, kokonaan uusi latauskenttä), syksy 2023
Lue lisää latausasemistamme: Sähköautoilu
ABC Toijalan, Kolmenkulman, Orituvan, Lahdesjärven, Pirkkalan ja Teivon ruokalistalta löytyy 3.–31.10. kolme maukasta annosta, joiden pääraaka-aineet ovat lähellä tuotettuja.
Lihaisat annokset tarjoillaan oheen täydellisesti sopivien lisukkeiden kera, ja S-Etukortilla nautit lähiruoka-annoksista vieläkin edullisempaan hintaan.
Valitse yksi tai maista kaikkia!
Tamperelainen S-Etukortilla hintaan 12,90 € (norm. 13,90 €)
Legendaarista Tapolan mustaamakkaraa, perunamuusia ja puolukkahilloa.
Currywurst S-Etukortilla hintaan 15,90 € (norm. 16,90 €)
Artesaani bratwurstia Sausage Finlandilta Nokialta, lohkoperunoita, Rasilaisen hapankaalia, marinoitua punasipulia, paahdettua sipulia, pekonia ja tomaatti-currykastiketta.
Porsaan potkaa S-Etukortilla hintaan 18,90 € (norm. 19,90 €)
Porsaan potkaa Kivikylän palvaamosta Säkylästä, kermaperunaa, Rasilaisen hapankaalia, marinoitua punasipulia, paahdettua sipulia, pekonia ja ryynisinappi-timjamikastiketta.
Tervetuloa herkuttelemaan!
15Sanapari tuulesta temmattu ei tarkoita palturia, kun puhutaan ABC-latauksesta. Kyseessä on S-ryhmän oma sähköautojen latausverkosto, jonka sähkö on sataprosenttisesti uusiutuvista energianlähteistä, tuulivoimalla tuotettua. Uusia latausasemia avataan vauhdilla koko maassa, sillä vuoden 2025 alkuun mennessä S-ryhmän tavoitteena on noin tuhannen latausaseman verkosto.
Kattavalle latausverkostolle on tarvetta: Autoalan ennusteen mukaan vuonna 2030 Suomen teillä ajelee jo noin 740 000 ladattavaa henkilöautoa.
Pirkanmaan Osuuskaupan verkostossa on tällä hetkellä 24 latausasemaa, joista jokaisella on 2–12 latauspistettä. Uudet latausasemat avataan tänä vuonna Toijalan ja Teivon ABC-asemille, Kalevan, Linnainmaan, Nokian ja Sastamalan Prismoille sekä Kalevan ja Kaukajärven S-marketeille. Hybridien ohella myös täyssähköautojen määrä kasvaa koko ajan, joten kaikille tänä vuonna avattaville paikoille tulee teholatauspiste, Pirkanmaan ABC-ryhmäpäällikkö Jukka-Pekka Pesonen kertoo.
Maailman edistynein autoilijan sovellus
Koko ABC-latauksen asiointi ja lähimpien latausasemien tarkistaminen hoituvat ABC-mobiililla. ABC-latausverkoston latauspisteissä lukee aina ABC-lataus.
– Hinnoittelu on asiakastoiveiden mukaisesti kilowatti-tuntiperusteinen sekä perus-, teho- että suurteho-latauksessa, joista kaksi jälkimmäistä ovat mukava helpotus erityisesti lyhyillä pysähdyksillä. Lisäksi ABC-mobiililla voi ostaa autopesun tai tilata ruoat tien päältä etukäteen. Sovellusta käyttämällä myös Bonukset tulee tankattua automaattisesti, Jukka-Pekka vinkkaa.
Ilmastofiksumpia arjen valintoja
ABC-lataus on yksi konkreettisista teoista kohti S-ryhmän kunnianhimoista ilmastotavoitetta: olla hiilinegatiivinen vuonna 2025.
– Valtakunnallinen investointimme kattavaan sähköautojen latausverkostoon tukee liikenteen murrosta.
Isona toimijana meillä on tärkeä rooli helpottaa vastuullisten valintojen tekemistä arjessa ja kannustaa kaikkia kohti ilmastofiksumpaa liikennettä. ABC-latauksen ohella haluamme panostaa myös ekologisempiin polttoaineisiin. Jo 12:lla -Pirkanmaan ABC-asemalla voi tankata Eko E85 -polttoainetta, ja uusiutuvaa NeroDieseliä on saatavilla Orituvan, Viinikan ja Sastamalan ABC-jakeluasemilla, Jukka-Pekka täydentää.
Sastamalan Häijäässä tapahtuu toukokuussa historiallinen liiketoimintakauppa, kun Neste-liikenneasema, Neste Express -automaattiasema ja Häijään Äijä -liikekeskus vaihtavat omistajaa. Kaupallinen kokonaisuus on Juha ja Janne Jokisen suvun elämäntyö, jonka jatkajiksi veljekset ovat valinneet Pirkanmaan Osuuskaupan ja sen lähes 210 000 asiakasomistajaa.
Porintien varressa Häijäässä autoilijoiden ja paikkakuntalaisten palvelut ovat vuosikymmenien kuluessa laajentuneet Jokisten perheen osaavissa käsissä. Perhe on kolmessa polvessa luotsannut ja laajentanut liikenneasemaa, rakentanut kylälle liikekeskuksen sekä vuokrannut keskuksesta kilometrin päässä sijaitsevaa kylmäaseman tonttia. Ajatus liiketoimintakokonaisuuden myymisestä alkoi kypsyä reilu vuosi sitten.
– Olemme toimineet lähes 30 vuotta yrittäjinä ja kehittäneet vuosikymmenien aikana liiketoimiamme mittavasti Häijään kylällä. Nyt kun tuli mahdollisuus kääntää elämässä uusi lehti, puntaroimme asioita ja tulimme siihen tulokseen, että olisi oikea hetki luopua liiketoiminnastamme. Olemme olleet koko elämämme kiinni huoltamoalalla, ja nyt on aika kuitata vuosien saatossa pitämättä jääneet lomat ja harrastaa. Harkitsimme myyntipäätöstä pitkään, ja siihen vaikutti POK:n lupaus kehittää palveluita Häijääseen edelleen, kertovat Juha ja Janne Jokinen.
Muutos näkyy ensimmäisenä polttonestemyynnissä
Liiketoimintakaupan myötä nykyinen Neste-liikenneasema, liikekeskus Häijään Äijä ja Neste Express -automaattiaseman tontti siirtyvät Pirkanmaan Osuuskaupan omistukseen kesäkuun alusta alkaen, ja näin ollen asiakasomistajien palvelupaletti seudulla laajenee. Sastamalan alueella asiakasomistajia palvelee jo Mouhijärven Sale, ja toukokuussa Ojansuun kaupunginosaan avataan Prisma.
Neste-liikenneaseman liiketoiminta siirtyy 1.6. Pirkanmaan Osuuskaupalle. Asiakkaille omistajanvaihdos näkyy heti liikenneaseman polttonestemyynnin ja autonpesun siirtymisenä ABC:n nimiin. Mittarikenttä on tarkoituksena uudistaa tankkaajia varten, ja valikoimaan saadaan mahdollisesti myös uusia polttonestelaatuja. Sähköautojen latauspisteet tulevat vuoden mittaan osaksi liikenneaseman palveluita. Tankkauksen, autonpesun ja sähköautojen lataustoiminnot voi jatkossa hoitaa helposti myös ABC-mobiilisovelluksella.
Liikenneaseman sisäkaupan suhteen kortteja ei ole vielä katsottu.
– Mahdollisia muutoksia ja uudistuksia teemme kiireettä ja asiakkaita kuunnellen. Ravintolapalveluiden suhteen konseptin muutos voi olla mahdollinen. Tontilla on vielä rakennusoikeutta jäljellä, mikä sekin luo tietenkin paljon mahdollisuuksia, pohtii Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari.
Neste Express -automaattiasema on kaupan jälkeen vuokralla Pirkanmaan Osuuskaupan tontilla. Myös kaupassa mukana olevan Häijään Äijä -liikekeskuksen yrittäjien vuokrasopimukset jatkuvat sopimusten mukaan.
Työntekijöistä ja asiakkaista omistajiksi
Liikepaikkakokonaisuus säilyy jatkossakin häijääläisissä käsissä, kun sen omistajiksi tulevat kaupan myötä Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajat.
– Olemme asiakkaidemme omistama yritys, ja tavoitteenamme on tuottaa hyötyä ja etuja asiakasomistajille. Laadukas ja systemaattinen liikennemyymälä- ja polttonestekauppa jatkuu Sastamalassa, ja haluamme kaupan myötä varmistaa sen myös tulevaisuudessa. Tämän ja Sastamalan muiden kaupallisten hankkeidemme myötä tavoitteenamme on parantaa asiakasomistajien palveluita seudulla ja vahvistaa alueen elinvoimaisuutta. Yksinomaan Tampereeseen investointi ei ole asiakasomistakuntamme etu.
Liikenneaseman päällikkönä jatkaa Jannen poika Heikki Jokinen, joka siirtyy vanhana työntekijänä Pirkanmaan Osuuskaupalle. Kaikilla muillakin liikenneasemalla työskentelevillä osaavilla ja paikallisten tuntemilla persoonilla on sama mahdollisuus jatkaa työtään uudella työnantajalla.
Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari, puh. 010 767 0080, mikko.hautasaari@sok.fi
Juha Jokinen, puh. 0400 820 234, juha.jokinen@nestehaijaa.fi
Pirkanmaan Osuuskaupan verollinen myynti nousi viime vuonna ennätykselliseen 1,2 miljardiin euroon ja veroton myynti ensi kertaa historiassa yli miljardin euron. Toiminnan tulos oli hieman yli 25 miljoonaa euroa. Hyvän myynnin myötä myös Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajille maksetun Bonuksen määrä kipusi viime vuonna kaikkien aikojen korkeimpaan lukuun, 35 miljoonaan euroon. Ennätyksellinen Bonus ja markkinoiden edullisimmat päivittäistavarahinnat toteuttivat osuuskaupan perustehtävää hyvin. Hienosti sujuneen ruokahuollon ja yhä suurempien asiakasvirtojen hyvän hoidon johdosta Pirkanmaan Osuuskaupan työntekijöille maksetaan vuosipalkkion lisäksi poikkeuksellinen koronabonus.
Pirkanmaan Osuuskaupan myynti kasvoi viime vuonna yhteensä 6 prosenttia edellisvuodesta. Päivittäistavarakauppa kasvoi 4,1 prosenttia, käyttötavarakauppa kasvoi 7 prosenttia ja ravintolakaupan myynti laski 10 prosenttia. Polttoneste- ja autopesukaupan myynti kasvoi peräti 24 prosenttia.
Vuonna 2021 S-ryhmän ruoan verkkokaupan tilausjärjestelmä uusiutui, ja samalla Pirkanmaan Osuuskaupan ruoan verkkokaupan noutopisteiden määrää kasvatettiin edelleen. Pirkanmaan Osuuskaupan ruoan verkkokaupan myynti on tuplaantunut sekä vuonna 2020 että 2021, eli uuden palvelun kysynnän kasvu on kova. Päivittäistavaran verkkokaupassa Pirkanmaan markkina on toiseksi suurin markkina pääkaupunkiseudun jälkeen.
Investointeja tehtiin yhteensä 35,5 miljoonalla eurolla: Useissa S-marketeissa ja Saleissa jatkettiin edellisenä vuonna käynnistyneitä liikeidea- ja miljööuudistuksia ja tehtiin asiakaspalvelua ja energiatehokkuutta parantavia kiinteistö- ja kalustouudistuksia, joilla otetaan askelia kohti S-ryhmän yhteistä hiilinegatiivisuustavoitetta. Lisäksi sähköautojen latausverkostoa laajennettiin, ja ABC-palveluita uudistettiin useilla paikkakunnilla. Sastamalaan avattiin uusi ABC-autonpesuyksikkö ja -automaattiasema, ja Sastamalan Prisman rakentaminen käynnistettiin.
Bonusta Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajille maksettiin ennätysmäärä, hieman yli 35 miljoonaa euroa. Vuonna 2020 maksetun Bonuksen määrä oli 33,4 miljoonaa euroa.
Työntekijöille koronabonus erinomaisesta työstä
Koko Pirkanmaan Osuuskaupan henkilökunta kuuluu vuosipalkkiojärjestelmään. Vuosipalkkiota maksetaan hyvästä viime vuodesta ja toimipaikan yhteisiin tavoitteisiin pääsystä työntekijöille maksimissaan 2000 euroa. Osa-aikaisille työntekijöille vuosipalkkio maksetaan suhteessa tehtyihin työtunteihin.
Kiitoksena erinomaisesta työstä Pirkanmaan Osuuskauppa maksaa jokaiselle työntekijälleen vuodesta 2021 lisäksi poikkeuksellisen koronabonuksen. Bonus maksetaan suhteessa tehtyihin työtunteihin ja on maksimissaan 500 euroa kokoaikaiselle työntekijälle.
– Jokainen Pirkanmaan Osuuskaupan työntekijä on koronan keskellä venynyt työssään yhteiskunnan huoltovarmuuden turvaamiseksi ja asiakkaidemme turvallisen asioinnin edistämiseksi – jo toisena vuonna peräkkäin. Jokainen työntekijämme on ansainnut erinomaisesta työstään ja asenteestaan ylimääräisen palkkion, kiittää Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko.
Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070, timo.maki-ullakko@sok.fi
Kesän korvalla Akaaseen avattavan uuden täysverisen ruokaravintolan visiona on olla paikallisten arjen piristys ja kolmostiellä kulkevien pelastus. Sijainti valtatien varressa on monelle asiakkaalle mitä oivallisin mutta samalla myös hankkeen kuriositeetti: ravintola Pizza&Buffa rakennetaan nimittäin Toijalan ABC:n sydämeen. Valmiiseen pöytään pääsee toukokuussa, ja kevään aikana koko liikenneaseman miljöötä ja palveluita uudistetaan.
– Koronakriisi on kurittanut merkittävästi matkailu- ja ravitsemiskauppaa, mutta uskomme vahvasti sen elpymiseen ja alalle investoimiseen. Vaikka henkilökunnan määrä alalla on tilapäisesti supistunut, Akaaseen avattavan uuden ravintolan myötä tavoitteenamme on myös luoda alueelle uusia työpaikkoja, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Jukka-Pekka Pesonen.
Ennen kuin pizzaa päästään paistamaan liikenneasemalla tehdään monenlaisia uudistustöitä. Miljöö piristyy kauttaaltaan, ja asiakkaan arkea helpotetaan tuomalla uusia palveluita ja täydennysostamisen mahdollisuuksia kätevämmin saataville: ABC-marketin tuotevalikoimaa ja paistopistettä laajennetaan, ja Hesburgeriin rakennetaan itsepalvelukassoja. Ravintola Pizza&Buffan konsepti sisältää pizzatarjoaman lisäksi muun muassa runsaan salaatinoutopöydän ja kotiruokalounaan.
Noin 2,4 miljoonan euron remontti alkaa pääsiäisen jälkeen, ja palveluiden pariin päästään vaiheittain toukokuussa. ABC-market palvelee koko uudistuksen ajan, mutta ravintolapalvelut ovat kahvia ja pikku purtavaa lukuun ottamatta hetken tauolla.
Kiinnostava konsepti paikallisille ja poikkeaville
Pirkanmaalla Pizza&Buffa on entuudestaan tuttu Kalevan Prisman ravintolamaailmasta.
– Konsepti tuo kilpailijoihin verrattuna uutta siinä, että viikonloppuina ja sesonkiaikoina buffetin tuotteet vaihtuvat lounasajan päätyttyä koko perheen buffetiksi ja ovat silloin tarjolla pitkälle iltaan asti. Myös uusi jälkkärisirkus voi olla osalle asiakkaista syy pysähtyä nimenomaan Toijalassa. Sitä ei ole Suomen muilla ABC-liikenneasemilla, Jukka-Pekka vinkkaa.
Liikenneasemalla buffetruokailu palvelee sekä nopeasti ruokailemaan poikkeavia että pidempään viihtyviä. Vaikka konseptiin kuuluu tuotteiden buffet-tyylinen esillepano, asiakkaalla on kulloistakin mielitekoa helpottavia valinnanmahdollisuuksia, sillä kokkia voi pyytää valmistamaan pizzaa haluamillaan täytteillä.
– Erilaisia nopean syömisen ravintolakonsepteja on nykyiselläänkin teiden varsilla, mutta me tuomme liikennemyymälään kokonaisen ravintolakonseptin sisustusta myöten. Toijalan ravintola rakennetaan viihtymisominaisuuksiltaan ensiluokkaiseksi, jotta paikalliset perheetkin haluavat lähteä sinne illanviettoon, Jukka-Pekka hymyilee.
Koko Suomen mittakaavassa ravintolakonseptin tuominen ABC-liikenneasemalle on merkittävä pilotti. Hanke on S-ryhmän ABC-liikennemyymälä- sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjujen yhteisponnistus, jossa ketjujen perinteiset rajat eivät pidättele. Toijalassa kerättävät kokemukset näyttävät, yleistyykö ravintolakonseptien yhdistyminen liikenneasematoimintaan muuallakin Suomessa.
Energiatehokkuusratkaisuilla päästöttömäksi liikenneasemaksi
Toijalan ABC:n uudistuksella otetaan myös askel kohti S-ryhmän yhteistä hiilinegatiivisuustavoitetta: remontti kohentaa liikenneaseman energiatehokkuutta.
Kevään aikana kylmälaitos uusitaan siten, että kylmälaitteiden jäähdytysaineena voidaan jatkossa käyttää ympäristöystävällisesti hiilidioksidia. Myös kylmälaitteiden tuottamaa lauhdelämpöä hyödynnetään.
Uudistetussa liikennemyymälässä hukkalämpövirtojen hyödyntäminen pyritään maksimoimaan. Kiinteistön lämmitysmuodoksi valittu maalämpö puolestaan mahdollistaa ylimääräisen lauhdelämmön varastoimisen maaperään lämmityskauden ulkopuolella. Lisäksi maaperästä voidaan hyödyntää ilmaisenergiana vapaajäähdytystä.
Näiden toimenpiteiden myötä liikenneasemasta tulee päästötön.
Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskaupan ABC-sisäkaupan ryhmäpäällikkö Jukka-Pekka Pesonen, puh. 010 767 0053, jukka-pekka.pesonen@sok.fi
Talvikuukausien loska ja lumi saattavat tehdä auton pinnalle isoakin hallaa. Oikeanlaisilla pesuaineilla ja -välineillä on iso merkitys paitsi lopputulokseen myös ympäristölle. Pirkanmaalla aukeaa loppuvuodesta kaksi täysin uutta ABC-autopesuasemaa ja kaksi aiemminkin käytössä ollutta päivitetään nykypäivän tarpeita vastaaviksi, asiakkaat ja ympäristö edellä.
Auto olisi hyvä pestä noin kerran kuukaudessa. Pesu auttaa pitämään maalipinnan ja pohjan kunnossa sekä suojaa kulumiselta. Monet suomalaiset pesevät autonsa itse painepesurilla talonsa pihassa. Nykyaikainen pesu autopesulassa on kuitenkin niin auton kunnon, ympäristön kuin pesukokemuksenkin kannalta parempi juttu.
– Kun auto pestään nykyaikaisin välinein ja pesuainein, on jälki laadukasta. Auto pysyy paremmin suojassa korroosiolta ja onhan puhtaalla biilillä mukavampi huristellakin, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan polttoneste- ja autopesukaupan myyntipäällikkö Timo Willandt.
Ympäristöön ja vastuullisuuteen liittyvät kysymykset ovat myös iso osa Timon ja muiden autopesuista vastaavien asiantuntijoiden arkea.
– Harvan taloyhtiön tai kodin pihassa on öljynerotinta, joka mahdollistaisi ympäristöystävällisen ja turvallisen autopesun. Riippuu toki käytettävistä pesuaineista, mutta omakotitalon ja mökin pihassa auton peseminen ei ole ympäristön kannalta paras vaihtoehto, Timo sanoo.
Vaikka autokanta sähköistyy kovaa vauhtia, se ei tarkoita automäärän suurta vähenemistä ainakaan lähivuosina. Autoja pestään nyt ja huomennakin.
– Haluamme olla autopesuverkostomme kanssa helposti saavutettavissa niin Tampereen taajama-alueella kuin maakunnissakin. Sekin on tärkeä vastuullisuuden toimenpide, Timo summaa.
Autopesun leviävä ilosanoma
Timon ensikosketus autopesuihin muussa kuin asiakkaan roolissa yltää reilun kymmenen vuoden päähän, kun hänestä tuli juuri avautuneen Viinikan liikenneaseman päällikkö.
– Viinikan päällikkönä tutustuin ensimmäistä kertaa autopesujen maailmaan. Siellä asiakkaita palveli kaksi pesuhallia, joista toinen siirrettiin Viinikkaan Kalevasta nykyisen ABC:n tontilta. Siitä on pitkä matka tähän vuoteen monessa suhteessa, Timo muistelee.
Tämän vuoden lopulla ABC-pesuyksiköitä on Pirkanmaalla yhteensä 13. Tämä tarkoittaa yhteensä kolmeatoista rollover-konetta, joissa autot pestään koneellisesti yksi kerrallaan. Tämän lisäksi on yksi pesukatu ja neljä itsepalveluyksikköä, joista löytyy yhteensä yhdeksän erillistä pesupaikkaa.
– Tänä vuonna tehdyt panostukset takaavat, että jokainen autopesulamme vastaa nykyaikaisia standardeja ja huomioi ympäristön moneltakin kantilta. Käytetyn veden määrä on minimoitu ja käyttämämme pesuaineet ovat olleet jo vuosia ympäristömerkittyjä. Tämän lisäksi pesupaikkojen valot ovat energiatehokkaita eivätkä pala, jos pesussa ei ole autoa. Tässäkin olemme laittaneet parasta mahdollista pöytään, Timo kehuu.
Ympäristöystävällisesti ympäryskuntiin
Osuuskaupan yhtenä tehtävänä on turvata palvelut ympäri Pirkanmaan.
– Asiakkaamme esimerkiksi Sastamalassa ja Toijalassa ovat jo pitkään toivoneet autopesupalveluita, ja tänä vuonna he pääsevät sellaisista nauttimaan. Sastamalasta meidät löytää kesällä avautuvan Prisman kupeesta jo joulukuun 2021 aikana. Samalle paikalle avaamme myös uuden kaksisaarekkeisen polttonesteaseman, Timo maalailee tulevaa.
Timo näkee palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden tärkeänä paikallisten asukkaiden kannalta.
– Haluamme osaltamme pitää alueet ja seudut elinvoimaisina. Palveluiden kuuluu olla nykyaikaisia ja mahdollisimman helposti saatavilla. Autopesuista puhuttaessa tämä on tärkeää etenkin harvemmin asutuilla alueilla, joilla autoillaan päivittäin ja ympäri vuoden kaikenkuntoisilla teillä.
Uudet ABC-pesuhallit Pirkanmaalla:
CarWash Kolmenkulma, Nokia
CarWash Sastamala
CarWash Toijala
CarWash Viinikka
Autopesut 49 €/kk
Pese autosi kiinteään kuukausihintaan ABC-mobiilin kuukausipesutilauksella Pirkanmaan Osuuskaupan ABC CarWash-autopesuasemilla jopa 8 kertaa kuukaudessa! Kuukausipesutilaus on voimassa oston jälkeen toistaiseksi. Tilauksen voi peruuttaa koska tahansa.
Lataa ABC-mobiili sovelluskaupastasi!