8.8.2024
Kotivakuutus on yksi suomalaisille tutuimpia vakuutusturvia.
– LähiTapiolan kotivakuutuksesta korvataan vuosittain karkeasti noin 120 000 vahinkoa. Sitä ei moni ehkä hahmota, että suurin osa näistä on irtaimistolle eli esimerkiksi kodinkoneille, laitteille ja polkupyörille sattuneita. Kaikkein kalleimmat ja myös inhimillisesti raskaimmat vahingot liittyvät toki yleensä kodin tulipaloihin ja vuotoihin, ja vähintään niihin kannattaakin kotivakuutuksella varautua, sanoo LähiTapiolan kehityspäällikkö Timo Ekholm.
Ekholmin mukaan moni ei välttämättä tiedosta kotivakuutuksesta esimerkiksi sitä, että se korvaa muutakin kuin tuhoutunutta omaisuutta. Esimerkiksi tulipalon sattuessa vakuutuksesta voidaan korvata tilapäisen asumisen ja kuljetusten kuluja. Ne auttavat alkuun, kun palo on koetellut omaa arjen turvallisuutta.
– Sekin on hyvä muistaa, että kotivakuutus kannattaa pitää katkotta voimassa. Esimerkiksi muuton yhteydessä voi sattua vahinkoja, jotka ovat vakuutuksesta korvattavia. Lisäksi asuntokauppojen aikana voimassa ollut vakuutus antaa turvaa mahdollisten riita- ja oikeustapausten varalle.
Kokosimme vastauksia yleisiin kotivakuutukseen liittyviin kysymyksiin.
Vakuuttamisen lähtökohtana on asumismuotosi. Kerros- tai rivitalossa asuva tarvitsee vakuutuksen kodin irtaimistolle ja kiinteille sisustuksille, koska itse rakennukselle sattuneet vahingot menevät yleensä taloyhtiön vakuutuksen piikkiin. Omakotitalon kotivakuutus taas kattaa sekä itse rakennuksen että irtaimiston.
Vakuutusturvia on tarjolla erilaajuisia. Niiden sisältöä kannattaa vertailla ja peilata omaan tarpeeseen ja tilanteeseen. Halvin vakuutus ei aina ole paras vaihtoehto.
– Vakuutuksen valinnassa kannattaa miettiä omaa riskinsieto- ja -kantokykyä vahinkotilanteessa. Perustason vakuutus kattaa ne kodin suurimmat riskit, eli palot, vuodot ja myrskyt, mutta laajasta kotivakuutuksesta voidaan korvata laajemmin äkillisiä irtaimistovahinkoja. On hyvä pohtia esimerkiksi, kestääkö oma taloustilanne puhelimen tai pesukoneen rikkoutumisen vai haluaako varautua näiden korjauskuluihin tai uuden ostoon vakuutuksella, sanoo Ekholm.
Useimmat LähiTapiolan asiakkaat valitsevat laajan kotivakuutuksen.
Vastuuvakuutus korvaa vakuutetun ulkopuolisille aiheuttamia vahinkoja, joista hän on lain mukaan korvausvelvollinen. Oikeusturvavakuutus taas korvaa mahdollisia lakimiesavun kustannuksia yksityiselämään liittyvissä riita-, rikos- tai hakemusasioissa.
Omavastuu on se osuus, jonka maksat vahingon sattuessa kuluista itse. Vakuutusyhtiö maksaa ylimenevän osan. Omavastuuosuuden suuruutta muuttamalla voit vaikuttaa vakuutuksen hintaan.
Kun tutustut vakuutuksen sisältöön, siellä tulee vastaan sellainen termi kuin enimmäiskorvausmäärä. Se tarkoittaa suurinta mahdollista summaa, joka vahingon sattuessa voidaan korvata. Kun pyydät vakuutustarjouksen, saat arvion sinulle sopivasta enimmäiskorvausmäärästä kotisi pinta-alan perusteella. Voit tarvittaessa korottaa sitä. Valittu korvausmäärä vaikuttaa vakuutuksen hintaan.
– Vakuutusta ottaessa kannattaa miettiä, onko tuo summa omalle omaisuudelle riittävä esimerkiksi tilanteessa, jossa se tuhoutuu täysin tulipalossa. Omaisuuden arvoon voi vaikuttaa esimerkiksi tavaroiden määrä ja arvo tai tasokkailla materiaaleilla tehty remontti, vinkkaa Ekholm.
Vakuutusturvan laajuuden ja omavastuun suuruuden lisäksi kotivakuutuksen hintaan vaikuttavat kodin ja vakuutuksenottajan tiedot. Näitä tietoja ovat esimerkiksi ikäsi, sijaintipaikkakunta, pinta-ala ja rakennuksen tekniset tiedot.
Kotivakuutus korvaa tavaroillesi sattuneita vahinkoja myös kotisi ulkopuolella, kun matkustat kotimaassa. Lisäksi LähiTapiolan kotivakuutukseen voi ottaa matkatavaraturvan ulkomaanmatkoille. Ulkomaan matkatavaraturvasta korvataan myös esimerkiksi matkatavaroiden myöhästymisistä tai katoamisista aiheutuneita kuluja, jos ne eivät saavu perille esimerkiksi matkanjärjestäjän ongelmien takia.
Tiesithän, että myös kotivakuutus kerryttää S-ryhmän Bonusta? Lisäksi nyt Kodin irtaimistovakuutus vuodeksi –30 % alennuksella 30.9.2024 saakka.
Lue lisää: Kokeile laskurilla, millainen vakuutus sopisi sinun kotiisi.
3.12.2024 | Etu | Kampanja | Prisma