Kivenheiton Torstaikaraoke saa hyvälle mielelle


16.3.2017

Kivenheiton, Voimavirran ja Iltalinjan yhteistyönä kuukausittain järjestettävä Torstaikaraoke tarjoaa kehitysvammaisille nuorille mahdollisuuden nousta lavalle esittämään suosikkikappaleitaan.

25-vuotias Laura astuu lavalle varovaisin askelin, ottaa mikrofonin käsiinsä ja suuntaa katseensa lavan edessä olevaan näyttöön. Ruudulle alkaa tipahdella Katri Ylanderin Onko vielä aikaa –hitin sanoja ja nuori nainen aloittaa laulun. Sanat tulevat ulkomuistista, sillä Laura ei osaa lukea. Kappaleen päätyttyä hän laskeutuu hymyillen lavalta raikuvien aplodien saattelemana.

Kehitysvammaisille nuorille aikuisille suunnattu Torstaikaraoke sai alkunsa Setlementti Tampere ry:n Voimavirran sekä Tampereen Kaupunkilähetys  ry:n Iltalinjalla-toiminnan työntekijöiden yhteisestä aloitteesta. – Pohdimme erilaisia mahdollisuuksia järjestää kehitysvammaisille nuorille innostavaa ja osallistavaa tekemistä, kertoo Voimavirran erityisohjaaja Helvi Nybakka. Yhtenä ajatuksena esiin nousi yhteisen karaokeillan järjestäminen. – Kivenheittoon päädyimme esteettömyyden, sijainnin ja Helvin kontaktien ansiosta, Iltalinjan ohjaaja Noora Hämäläinen jatkaa.

Torstaikaraoke on Setlementti Tampere ry:n Voimavirran, Tampereen Kaupunkilähetys  ry:n sekä Kivenheiton yhteinen voimainponnistus.

Helvi otti yhteyttä Kivenheiton vuoropäällikkö Ville Peltolaan, joka innostui heti asiasta. Kun ravintolapäälliköltäkin tuli välittömästi vihreää valoa, alkoivat asiat edetä vauhdilla. – Torstaikaraoke sopii hienosti osuuskaupan palvelukulttuuriin ja me olemme Kivenheitossa ylpeitä siitä, että saamme olla mukana tekemässä jotakin, jota ei olla Tampereella ennen toteutettu, itsekin aikaisemmin kehitysvammaisten leiriohjaajana toiminut Ville toteaa hymyillen.

Helvi ja Noora yhtyvät Villen sanoihin. – Illat ovat olleet upea menestys, Helvi iloitsee. – Ensimmäiseen iltaan osallistui yli 50 ihmistä ja sana on lähtenyt kiertämään. Tätä toista kertaa on kysytty ja odotettu tosi paljon, Noora jatkaa. Voimavirran ja Iltalinjan puolesta paikalla on yhteensä neljä työntekijää sekä useita nuorten henkilökohtaisia avustajia, joten osallistumiskynnys on todella matala. – Mukaan on uskaltautunut sellaisiakin, jotka eivät ole koskaan ennen käyneet pubissa, Helvi hymyilee.

Karaoken vetäjänä toimiva Kivenheiton vuoropäällikkö Ville Peltola iloitsee Torstaikaraoken suosiosta.

Erityisen vuolaasti Voimavirran ja Iltalinjan väki kiittelee juurikin Villeä, joka on kustannusten ja työvuorosäätöjen minimoimiseksi vetänyt molemmat karaokeillat vapaaehtoisesti omalla ajallaan. Vaatimatonta miestä huomio tuntuu hieman vaivaannuttavan. – Mielelläni näitä vedän. Ei minun elämäni kaadu muutamaan ylimääräiseen tuntiin työmaalla, varsinkin kun niin moni saa tästä iloa omaan elämäänsä. Ja seuraavat kerrat on kyllä tarkoitus sovitella ajoissa työajalle, pidetty karaokeisäntä toppuuttelee.

Nuori toisensa jälkeen käy lavalla tulkitsemansa omia suosikkikappaleitaan. Laurakin on jo päässyt lavalle toisenkin kerran, tällä kertaa Robinin Puuttuva palanen -kappaleen tahdissa. Antti Tuiskun faniksi tunnustautuva Laura on ollut paikalla molempina tapahtumailtoina ja aikoo tulla jatkossakin. – Kiva päästä laulamaan muuallakin kuin kotona, hän toteaa ja hymyilee valloittavasti.

Laura, 25, on yksi Torstaikaraoken vakiokävijöistä.