Historia ja eettiset toimintaperiaatteet


Osuustoiminnan juuret syvällä Pirkanmaassa

8.12.1901 Virroille Uuraisten kylään perustettiin osuuskauppa, Edistys Kauppakunta. Monien vaiheiden kautta Edistyksestä tuli osa Pirkanmaan Osuuskauppaa, sen vanhimmat juuret.

Pirkanmaan Osuuskaupan juuret ulottuvat vuoteen 1904 asti, jolloin perustettiin Toijalan Osuuskauppa r.l. Samana vuonna allekirjoitettiin myös SOK:n perustamisasiakirja Tampereella Puuvillatehtaan juhlasalissa.

Pirkanmaan Osuuskaupan perustava kokous pidettiin 24.9.1983. Uutta osuuskauppaa oli perustamassa hallintohenkilöitä yhdeksästä Pirkanmaalla toimivasta SOK-laisesta osuuskaupasta. Pirkanmaan Osuuskauppaan sulautuivat Osuuskauppa Tuotanto, Ikaalisten Osuuskauppa, Osuuskauppa Kotipohja, Ruoveden Osuuskauppa, Kurun Osuuskauppa, Osuuskauppa Satapirkka, Keski-Hämeen Osuuskauppa, Osuuskauppa Sastamala ja Virtain Kauppakunta.

Pirkanmaan Osuuskaupan varsinainen liiketoiminta alkoi 1.7.1984.

Pirkanmaan Osuuskaupan eettiset toimintaperiaatteet

1. Kuuntelemme asiakasta

Osuustoiminnallisena yrityksenä asiakasomistaja on sydämessämme. Palvelemme asiakkaita heidän etuaan ajatellen ja heitä kuunnellen. Kannamme vastuumme asiakkaille myymistämme tuotteista ja palveluista sekä ratkaisemme asiakkaiden ongelmat asiakaskohtaamisissa.

2. Toimimme avoimesti ja rehellisesti

Pidämme antamamme lupaukset toisiamme, asiakkaitamme ja muita sidosryhmiämme kohtaan. Käymme avointa vuoropuhelua niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmiemme kanssa. Kerromme toiminnastamme läpinäkyvästi ja avoimesti.

3. Arvostamme ja kunnioitamme toisiamme

Toimimme tasa-arvoisesti. Käyttäydymme asiallisesti ja reilusti toisiamme kohtaan emmekä syrji ketään. Arvostamme toistemme työtä. Kunnioitamme toistemme yksilöllisyyttä ja työyhteisöjemme monimuotoisuutta.

4. Kilpailemme reilusti

Kohtelemme yhteistyökumppaneitamme tasapuolisesti ja reilusti. Noudatamme hyviä kauppatapoja. Nostamme esille omat vahvuutemme, emme kilpailijoiden heikkouksia. Teemme yhteistyötä toimialojemme kehittämisessä toimialajärjestöjen ja muiden yhteisöjen kautta kilpailulainsäädännön sallimissa puitteissa.

5. Olemme lahjomattomia

Emme ota vastaan emmekä anna lahjuksia. Arvoltaan kohtuulliset lahjat ja kiinteästi liiketoimintaan liittyvä vieraanvaraisuus on sallittua. Toimimme aina yrityksen edun mukaisesti, emmekä anna henkilökohtaisen tai lähipiirin edun vaikuttaa päätöksiimme.

6. Noudatamme hyvää hallintotapaa

Toimimme hyvää hallintotapaa noudattaen kaikilla organisaatiotasoilla. Toimintatapamme ja hallintomme ovat läpinäkyviä. Noudatamme toiminnassamme alan hyviä käytäntöjä, tekemiämme sopimuksia sekä hyväksymiämme toimintaohjeita.

7. Kunnioitamme ihmisoikeuksia

Olemme sitoutuneet kunnioittamaan kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja edistämme niiden toteutumista omassa toiminnassamme ja odotamme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme.

8. Toimimme vastuullisesti

Kehitämme toimintamme vastuullisuutta tavoitteellisesti sidosryhmiämme kuunnellen. Haemme yhteistyökumppaneita, joiden toiminta on sopusoinnussa arvojemme ja periaatteidemme kanssa ja, jotka ovat valmiita kehittämään toimintaansa.

9. Huolehdimme ympäristöstä

Tunnistamme ja seuraamme toimintamme ympäristövaikutuksia. Pyrimme ennaltaehkäisemään mahdolliset haittavaikutukset ja ottamaan käyttöön ympäristön kannalta parhaita käytäntöjä.