Valmistelut Tampereen Marks & Spenceriä varten alkavat tammikuussa


10.11.2014

Sokoksen alkuvuoden myynti kasvoi kaksi prosenttia

Käyttötavarakaupan yleisestä trendistä poiketen Tampereen Sokos kasvatti myyntiään tammi–kesäkuussa kaksi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pukeutuminen, kauneus ja kosmetiikka ovat Sokoksen ydin, jota kodinosasto sisustustarvikkeineen täydentää. – Näihin alueisiin tulemme panostamaan tulevaisuudessakin, Sokos- ja Emotion-ryhmäpäällikkö Maija Korpela kertoo.

Sokoksen 40-vuotisjuhlakuukausi lokakuussa sujui hienoissa tunnelmissa ja ruoan myynti kasvoi edellisvuoteen nähden. Kuukauden aikana kerrottiin asiakkaiden Sokos-muistoja ja heille tarjottiin erilaisia etuja ja tapahtumia. – Juhlakahvituksessa hupeni 6500 leivosta ja kahvikupillista, Korpela iloitsee. Loppuvuonna Sokos keskittyy asiakaspalveluun ja joulukaupan onnistumiseen.

Marks & Spencer avataan keväällä

Sokoksen kanssa samaan kiinteistöön valmistuu Marks & Spencer, josta tulee osa Pirkanmaan Osuuskaupan liiketoimintaa. Muutostyöt Sokos-tavaratalossa alkavat tammikuussa. – Osastot tulevat vaihtamaan paikkaa, kun teemme tilaa M&S:lle Korpela kertoo.

Maailmankuulun brittiläisen M&S:n valikoima painottuu muotiin ja tulee kattamaan naisten ja miesten pukeutumisen, naisten aluspukeutumisen ja pienen määrän perinteisiä Marks & Spencerin herkkuja, kuten keksejä, suklaata, makeisia, chipsejä, hilloja ja teetä.

– M&S:n tuotteet täydentävät Sokoksen valikoimaa. Meille valmistuu entistä vetovoimaisempi pukeutumisen ja kauneuden tavaratalo, Korpela lupaa.