Valkeakoskella rokataan ihan liekeissä! Kelpaisiko teidänkin yhdistyksellenne 1000–3000 euroa Kannustajat-tukea?


5.10.2022

Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajat äänestävät 35 000 euron tukipotin jakautumisesta.

Lisää uusia harrastajia, laajempi viikkotarjonta ja oman salin kehittäminen mahdollistuivat valkeakoskelaiselle Tanssiseura Rocking Flamesille. He hakivat keväällä mukaan Kannustajiin ja saivat 2500 euroa toimintansa kehittämiseen. Rocking Flamesin porukassa puhutaan paljon tunteista. Tanssi on tapa kanavoida omia tunteita ja oppia elämänhallintaa.

Kannustajat-tuella helpotusta kolmeen koohon

Toukokuun äänestyksessä asiakasomistajamme antoivat 366 ääntä Rocking Flamesille. Se oli toisiksi eniten Muu Pirkanmaa -sarjassa. Yhteensä jaettiin 35 000 euroa, josta Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajamäärään pohjautuen puolet meni tamperelaisille yhdistyksille, puolet muualle Pirkanmaalle.

Harrastuksissa vanhemmilla on kolmen koon rooli.

”Kannusta, kuljeta, kustanna, sehän on se vanhempien rooli lapsen harrastuksissa”, Rocking Flamesin hallituksen puheenjohtaja ja valmentaja Laura Hell nauraa.

Monet Kannustajat-tukea saaneista yhdistyksistä käyttävätkin tukisummaa harrastusmaksujen alentamiseen, jotta kaikki lapset, perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta, pääsisivät mukaan harrastamisen riemuun.

Pomppiva pikkutyttö pääsi tanssimaan

Rocking Flamesissa harrastajia on viitisenkymmentä aina viisivuotiaista skidirockaajista kuusikymppisiin kuntorockaajiin.

”Emme halua lokeroida ketään. Sunnuntaisin on koko seuran treenit, joihin kaikki saavat tulla. Kaikki kuulutaan samaan porukkaan ja pystytään tekemään samoja asioita, kukin omalla tavalla. Idoleita ja roolimalleja tarvitaan. Vielä aikuisenakin”, Laura hymyilee.

Porukassa on myös yhtä monta jännittäjää kuin jäsentäkin. Kisabussissa kuunnellaan musaa ja lauletaan, se laukaisee suurimman jännityksen.

Tanssista on tullut monelle tytöistä elämäntapa.

”Olin pikkutyttönä pomppimassa lavan reunalla, kun isosisko oli tanssimassa, ja halusin kovasti mukaan. Viisivuotiaana pääsin sitten aloittamaan”, Kerttu Jurvanen hymyilee.

Rocking Flamesin riveistä on kasvettu kansainvälisillekin lavoille. Sara Hell on voittanut paritanssin Pohjoismaiden mestaruuden. Suomessa laji on vielä aika pieni.

Saran harrastuksen myötä Inka Heinonen innostui myös kokeilemaan tanssia. Hän tykkää harrastuksen monipuolisuudesta.

”Tanssissa voi tehdä niin paljon erilaista. Jokainen löytää siitä oman juttunsa. Samalla saa kavereita”, hän iloitsee.

Kannustajat-tuki

Tanssi on hitsannut Kerttua, Venlaa, Inkaa ja Saraa yhteen. Tanssiporukan kesken puhuminen on helppoa ja yhdessä tsempataan ja autetaan toisia eteenpäin.

Elämänhallintaa ja tunteiden bongausta

Rocking Flamesin porukassa puhutaan paljon tunteista. Tanssi on tapa kanavoida omia tunteita. Harrastuksessa panostetaan hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti.

”Jokainen kirjoittaa itse viikkotavoitteensa. Se voi olla vaikkapa, että syö kouluruokaa aiempaa paremmin, jotta jaksaa. Näiden tavoitteiden kirjaaminen kehittää myös nuorten kykyä keskittyä tärkeisiin asioihin”, hallituksen jäsen ja valmentaja Heikki Hell kertoo.

Mitä taitoja harrastus sitten kehittää?

”Kuntoa, tasapainoa, sosiaalisia taitoja, esiintymistä, niin ja suunsoittoa ja hiljaa oloa”, tyttöporukka nauraa.

Harrastuksesta voi jonain päivänä tulla myös ammatti. Venla Hallinmäki on toden teolla tempautunut tanssin pyörteisiin.

”Kehittelen showtanssiin erilaisia kuvioita. Ehkä jonain päivänä teen tätä työkseni. Olen harjoitellut ohjaamista Lauran kanssa. Pitäähän jonkun tätä työtä jatkaa tulevaisuudessa”, hän visioi pilke silmäkulmassa.

Mukaan Kannustajiin?

Yhdistykset voivat hakea mukaan marraskuun äänestykseen 15.10.2022 saakka.

Lisätietoa ja hakulomake: kannustajat.fi