
Pirkanmaan Osuuskauppa on rakennuttanut Virroille uuden S-marketin, joka
avattiin torstaina 11. lokakuuta 2007 osoitteessa Pääskyntie 13.
Osuuskauppa on jo pitkään harjoittanut päivittäistavarakauppaa Virroilla.
”Vanha, Virtain keskustassa toimiva S-marketin liiketila ei mahdollistanut
toiminnan kehittämistä ja asiakkaiden palvelujen parantamista. Tämän vuoksi
osuuskauppa rakensi kokonaan uuden, nykyaikaisen S-marketin Pääskyntielle”,
kertoo osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko. ”Myymälätoiminta on
lopetettu vanhassa kiinteistössä ja sille etsitään muuta käyttöä”, hän
jatkaa.
Uusi S-market on myymäläpinta-alaltaan suurempi; rakennuspaikan kokonaisala on
2 912 m2. Suuremman liiketilan myötä valikoimat ovat monipuolistuneet ja
asiakkaiden ostaminen helpottuu. Samassa rakennuksessa palvelevat myös Alko ja
Veikkaus. Lisäksi autopaikkojen määrä on lähes kaksinkertaistunut ollen noin
180.
Rakennushankkeen myötä Pirkanmaan Osuuskauppa tuo paikallisille
asiakasomistajille ajanmukaiset kaupan palvelut Virroille. Osuuskaupan
asiakasomistajaperheitä asuu Virroilla noin 1 700. Hankkeen
kokonaiskustannukset ovat yhteensä noin 5,1 miljoonaa euroa.
Nykyisen S-marketin henkilökunta on siirtynyt uuteen myymälään.
Marketpäällikkönä jatkaa Hanna Jartti.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. (03) 259 6600, gsm 0500-735 195
kaupallinen johtaja Jukka Kaikko, puh. (03) 259 6606, gsm 050-1637