Uuden S-market Mäntän harjannostajaiset


11.9.2009

Pirkanmaan Osuuskauppa rakennuttaa Mänttä-Vilppulan kaupungin Mäntän keskustaan uuden S-marketin osoitteeseen Hallituskatu 25. Uuden S-marketin harjannostajaisia vietetään perjantaina 11.9. klo 14.

Rakennukseen tulee kaksi liiketilaa, joissa on yhteensä noin 2 500 kerrosneliömetriä; uusi S-market on kokonaisalaltaan kaksi kertaa entistä myymälää suurempi. Nykyaikainen ja tilava S-market tuo monipuoliset lähikaupan palvelut Mänttä-Vilppulaan, jossa asuu osuuskaupan asiakasomistajaperheitä noin 2 200. Kaikkiaan alueella asuu noin 5 790 taloutta.

Uusi S-market Mänttä on laajan valikoiman ruokakauppa, jossa mm. tuoretuotevalikoima on entistä monipuolisempi. Marketissa panostetaan myös pysyvästi edulliseen hintatasoon, ostamisen helppouteen ja tuoreuteen. Lisäksi S-Etukortilla saa Bonusta jopa viisi prosenttia.

S-marketin kiinteistöön tulee lisäksi etumyymälänä apteekki, jonka apteekkarina toimii Marja Lehtonen. Apteekin liiketilaan tulee oma sisäänkäynti Itätorikadulta. Liiketilat valmistuvat samaan aikaan.

Autoileville asiakkaille piha-alueelle tulee 138 pysäköintipaikkaa. Lisäksi piha-alueelle rakennetaan ABC-automaattiasema, jota on alueella jo pitkään odotettu.

Tavoitteena on avata uusi S-market ja ABC-automaattiasema joulukuussa 2009. Nykyisen S-marketin työntekijät siirtyvät uuteen avattavaan S-marketiin. Lisäksi S-market työllistää noin viisi uutta henkilöä. Marketpäällikkönä toimii Petra Häkkinen.

Uuden liiketilan rakentamisen ajaksi S-market on muuttanut väliaikaisiin tiloihin osoitteeseen Seppälän puistotie 5.

Rakennushankkeen arkkitehtina toimii Seppo Kangasniemi Oy, ja hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 5,2 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070

kaupallinen johtaja Jukka Kaikko, puh. 010 767 0080