”Tuli itku ilosta” – Kangasalan Hesburger palkittiin Pirkanmaan parhaana


6.8.2021

Kangasalan Hese nappasi Alueensa paras Hesburger 2020 -palkinnon tämän vuoden alussa. Vaikka kilpailun voitto oli vuoropäällikkö Hanna Järvisen (kuvassa) ja koko tiimin tähtäimessä jo viime vuodesta lähtien, pääsi tunnustus silti yllättämään.

– Kun kuulin voitosta, soitin heti ravintolapäälliköllemme Iina Virtaselle FaceTime-puhelun. Kyllähän siinä vähän onnesta itkettiin. Oli vähän epätodellinen olo, että nytkö se tuli, palkinnon vastaanottanut Hanna kertoo.

Tunnustuksesta kilpaili Kangasalan yksikön kanssa yhteensä 15 muuta Pirkanmaan alueen Hesburgeria. Hesburger jakaa alueelliset palkinnot vuosittain Hesepäivillä. Tapahtumaa ei voitu tänä vuonna koronapandemian takia järjestää, joten Hesburgerin kenttäpäälliköt jakoivat palkinnot suoraan ravintoloissa.

Alueen parhaan Hesburgerin valintaan liittyy useampia valintakriteereitä. Myynnin lisäksi esimerkiksi asiakaspalautteella, henkilökunnan osaamisen kehityksellä ja asenteella on kilpailussa iso rooli.

Hesburgerin kenttäpäällikkö Petteri Määtän mukaan Kangasalan tiimi erottui erityisesti innokkuutensa ja kehittämishalunsa ansiosta.

– Aina kun tästä ravintolasta lähtee, niin jää hyvä mieli siitä fiiliksestä, joka siellä vallitsee. On helppo antaa, kun vastapuolella on jano vastaanottaa tietoa ja viedä asioita eteenpäin.

Kangasalan huipputiimi on totisesti tunnustuksensa ansainnut, Petteri kehuu.

Takana myllerrysten vuosi

Kangasalan Prisman yhteydessä toimivalle Hesburgerille viime vuosi oli muutoksia täynnä. Samalla kun ravintolaa remontoitiin ja sen paikkaa talven aikana muutettiin, elettiin myös haastavaa korona-aikaa.

Näissä olosuhteissa kisatessa Hanna onkin tunnustuksesta erityisen ylpeä.

– Se, että pääsimme pandemia-aikana samoihin laatukriteereihin kuin ”normaalina” aikana, kertoo paljon tiimistämme. Meillä on töissä huipputyyppejä ja oma-aloitteisia moniosaajia, Hanna kiittelee.

Vuoropäällikkönä kymmenen vuotta työskennellyt Hanna uskoo hyvän tiimihengen voimaan. Kangasalan pieni mutta tehokas yhdeksän hengen tiimi on hitsautunut vuosien varrella tiiviisti yhteen. Vallitsevasta tilanteesta johtuen porukka ei kuitenkaan harmikseen päässyt kokoontumaan ja juhlistamaan voittoa vielä tammikuussa. Uudistuneen Hesen avajaisissa Hanna kuitenkin yllätti työporukan kakulla ja ilmapalloilla. Helmikuussa uudistuneena avatussa ravintolassa näkyy myös Kangasalan henkilöstön kehittämistyön tuloksia.

– Pääsimme mukaan vaikuttamaan uuden paikan toiminnallisuuksiin, mikä oli tosi hieno juttu. Arki toimii täällä nyt huomattavasti paremmin kuin ennen, Hanna kertoo.

”Nyt vedetään maaliin asti”

Voitto alueellisessa kilpailussa oli Kangasalla lähellä jo viime vuonna. Siitä sisuuntuneena tiimi ottikin tekemiseen uuden asenteen.

– Päätimme, että tämä vuosi olisi meidän. Oli koronaa tai ei, nyt vedettäisiin maaliin asti. Asetimme tavoitteen ja pääsimme siihen – vieläpä melko nopeasti. Tästä on hyvä jatkaa, Hanna summaa.

Kangasalan Hese ja muut alueidensa parhaat Hesburger-ravintolat osallistuvat automaattisesti myös valtakunnalliseen Suomen paras Hesburger 2021 -kilpailuun. Siinä voittajalle on luvassa rahapalkinto. Voittajat julistetaan vuoden 2022 tammikuussa.

Hannan kolme vinkkiä voittavan tiimihengen luomiseen

  1. Tavoite selväksi. Näin kaikki tietävät, mitä kohti mennään. Tavoite edellyttää suunnitelmallisuutta.
  2. Hyvä perehdytys. Se on työntekijän pohja kaikelle tekemiselle. Muista, että kaikki eivät opi samalla tavalla.
  3. Ihan pienet jutut. Arjessa on tärkeää kiittää ja palkita – vaikka kaupan herkuilla. Ne yleensä katoavat aina!