Tippavaarassa S-marketin harjannostajaiset – asiakkaat mukaan suunnittelemaan uutta kauppaa


20.1.2023

Alkuperäisestä aikataulusta venynyt S-market-avaus on jo hyvän askeleen lähempänä, kun kaupparakennus on saavuttanut harjakorkeuden. Uuden kaupan työntekijöiden rekrytointi on pian käynnistymässä.

Hämeenkyrönväylän varrella Tippavaarassa vietetään tänään uuden S-marketin harjannostajaisia. Avajaispäivän tähtäin on tällä hetkellä kesäkuun alussa.

– Valitettavasti maailman tilanne vaikutti hankkeen aikatauluun siten, että myöhästyimme alkuperäisestä suunnitelmastamme avata jo joulukauppaan 2022. Hankkeen harmillinen viivästyminen tarjoaa meille kuitenkin lisäaikaa ja mahdollisuuden käydä vuoropuhelua tulevien asiakkaidemme kanssa, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan S-marketien ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro.

S-market Tippavaara on käynnistänyt tammikuun alussa sähköisen kyselyn, jossa asiakkaat voivat jättää valikoimaan ja palveluun liittyviä toiveitaan uudelle kaupalle. Tippavaaran S-marketiin tulee kattava, edullisen hintatason valikoima, jota terästetään paikallisella omaleimaisuudella ja asiakastoiveilla. Asiakaskysely on lähetetty niille kaupan vaikutusalueella asuville ja asioiville, joiden sähköpostiosoite löytyy Pirkanmaan Osuuskaupan asiakastiedoista.

Rekrytointi käynnistyy helmikuussa

Henkilökunnan rekrytoiminen upouuteen S-marketiin alkaa helmikuun lopussa. Tehtävät ovat monipuolisia ja muiden alueella palvelevien S-kauppojen kanssa tehtävä yhteistyö mahdollistaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen mahdollisimman hyvin.

­­- Alueen sydämellinen kolmikko Sale Kyröskoski, S-market Hämeenkyrö ja S-market Tippavaara oheispalveluineen palvelee asiakkaita yhdessä ja on keskittäjälle hyödyllinen yhtälö. Sen lisäksi se tarjoaa myös työntekijöille mahdollisuuden sekä kehittää osaamistaan että räätälöidä työtä omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Käytännössä pyrimme siihen, että vuoroja voisi ottaa kaikista kolmesta toimipaikasta, Sami avaa.

S-marketin lisäksi uuteen kaupparakennukseen tulee liiketila Pirkanmaan Osuuskaupan Hesburgerille drive-in-kaistoineen. Rakennuksessa on myös varaus kokonaisuuden täydentämiselle muilla palveluilla. Lisäksi marketin yhteyteen nousee sähköautojen latauspisteitä sekä uusi ABC-autopesuhalli ja ABC-automaattiasema.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro, sami.hieta-aro@sok.fi, puh. 010 767 0085

www.pokrekry.fi