21.3.2016
Pirkkalassa toimiva Einetär toimittaa Pirkanmaan Osuuskaupan kauppoihin luomuituja ja salaatinkastikkeita. Vuonna 1989 toimintansa aloittaneen perheyrityksen juuret ovat syvällä pirkanmaalaisessa mullassa.
Einetär Oy:n toimitusjohtaja Riku Syrjänen on vannoutunut hyvän ruoan ystävä, jolle lähiruoka on sydämen asia. – Tuotteissamme käytetään kotimaisia, lähellä tuotettuja raaka-aineita, Syrjänen kertoo. – Tavoitteenamme on lisätä lähiruoan arvostusta kuluttajien keskuudessa.
Viime kesänä osaksi Einetär Oy:n toimintaa liittyi toinen pirkanmaalainen lähituottaja, kun Tannisen Chilisen liiketoiminta siirtyi osaksi Einetärtä. Syrjäsen mukaan yhdistymisellä pyritään vahvistamaan molempien osapuolten toimintaa. – Yhteistyötä tekemällä pienetkin toimijat pystyvät paremmin vastaamaan kuluttajien tarpeisiin sekä saavat helpommin tuotteet esille ja eri kohderyhmien tietoisuuteen, Syrjänen toteaa.
Einetär Oy:n lippulaivatuotteena ovat terveelliset luomuidut. – Idut ovat puhdasta ravintoa, minkä lisäksi itujen on todettu edistävän muun muassa suolen ja haiman toimintaa sekä lisäävän vastustuskykyä, Syrjänen kertoo.
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat