Te toivoitte – me toteutamme! Pirkanmaalla Bonus tuplana koko joulukuun ajan

Bonus on osuuskaupalle tärkeä tapa palkita asiakasomistajiaan, ja monelle Bonus onkin yksi tärkeimmistä syistä kuulua osuuskauppaan. Järjestimme asiakasomistajille lokakuussa Kuulolla-äänestyksen, jossa asiakasomistajilla oli mahdollisuus vaikuttaa siihen, milloin ennätyspitkä, kuukauden mittainen Bonus tuplana -kampanja järjestetään.

30.11.2022

Äänestyksessä selvisi, että ylivoimainen enemmistö toivoi Bonuksen kertyvän tuplana joulukuussa – näin ollen tammikuussa asiakasomistajan tilipäivä on Pirkanmaalla tuplasti tuottavampi. Keskittämällä joulun ajan ostoksiasi voit siis kerryttää sievoisen summan vaikka kevään tai kesän lomakassaan.

Bonusta saa tuplasti 1.–31.12.2022 Pirkanmaan Osuuskaupan Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, S-kaupat.fi:ssä, Sokoksella, Sokos Herkussa, Sokoksen Hyvä Olo -hoitolassa, Prisma parturi-kampaamoissa, S-market Orivesi parturi-kampaamossa, Emotioneissa ja Kukittamoissa. Kampanja ei ole voimassa liikenneasemien Sale-myymälöissä.

Bonus on rahaa takaisin ostoistasi ja nyt sitä saa tuplana

Kun ostoja kertyy esimerkiksi 500 eurolla kuukauden aikana, kampanja-ajan ostoista saa 3 %:n sijaan 6 % Bonusta. Yli 900 euron kuukausiostoilla bonusprosentti on 5 %, jolloin kampanjaostoista maksetaan 10 % Bonusta. Nyt siis voit saada jopa 10 % rahaa takaisin jokaisesta käyttämästäsi eurosta! Lisäksi maksaessasi S-Etukortilla ostoistasi kertyy aina 0,5 % maksutapaetua.

Bonus tuplana kirjautuu automaattisesti, ja se maksetaan normaalin Bonuksen mukana. Bonuskertymää on helppoa seurata S-mobiilista, kun näet ostoksen alapuolella vihreän tähden ja tekstin “Bonus tuplana”.

Kampanjaan kuuluvien ketjujen osalta Bonusta tai maksutapaetua ei kuitenkaan kerry yrityskortilla maksetuista tai yrityksille tehdyistä ostoista, sopimushinnoitelluista tai laskutettavista ostoista, välitysmyynnistä, kuten Veikkauksen Online- ja arpamyynnistä ja pääsylipuista, yli 1,2 % alkoholia sisältävistä juomista ja yli 2,8 % alkoholia sisältävistä elintarvikkeista, tupakkatuotteista, tupakan vastikkeista, tupakointivälineistä, tupakkajäljitelmistä, sähkösavukkeista ja nikotiininesteistä, tax free -ostoista, matkakorttien latauksista, pullopanttien palautuksista eikä lahjakorttien ostosta. Bonus tuplana -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden bonusostojesi mukaan. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta.

Lue lisää: bonustuplana.fi