Tavoitteena helpompi arki ja sujuvampi elämä


9.6.2018

Pirkanmaan Osuuskaupan yksi tärkeimmistä tehtävistä on helpottaa asiakasomistajiensa arkea tarjoamalla palveluita siten, että ne ovat helposti kaikkien saatavilla. Vuonna 2017 osuuskauppa teki useita täysin uusia aluevaltauksia kasvattaen ja kehittäen samalla perinteistä toimipaikkaverkostoaan.

– Vuosi 2017 oli monella tapaa merkittävä, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä. – Vuoden suurin uutinen oli tietenkin vuosikausia odotetun Prisma Nokian valmistuminen ja avautuminen loppuvuodesta, mutta suurhankkeen lisäksi teimme paljon pienempiä, mutta merkittäviä uudistuksia kaikilla toimialoillamme.

Ruokakauppojen arki mullistui vuoden 2016 alussa, kun kaupan aukioloajat vapautettiin. Asiakkaille on haluttu siitä lähtien mahdollistaa kaupassa käynti mahdollisimman laajoilla aukioloilla silloin, kun se parhaiten heille sopii. Viime joulun alla kokeiltiin laajinta mahdollista aukioloaikaa, kun Prisma Kaleva palveli yhdeksän päivän ajan ympäri vuorokauden. Lisäksi Lielahden ja Nokian Prismat pidensivät samaan aikaan aukioloaikojaan kello 24:een saakka.  – Joulu on kaupan näkökulmasta vuoden vilkkain sesonki, jolloin sekä tavara- että asiakasvirrat ovat suurimmillaan. Laajennettujen aukioloaikojen avulla helpotimme ruuhkaa sekä asiakasvirroissa että hyllyjen täyttämisessä ja tästä tuli runsaasti positiivista palautetta, Jylhä kertoo.

Uudet konseptit laajentavat palvelutarjontaa

Osuuskauppa otti viime vuonna myös rohkeita askeleita täysin uusille liiketoiminta-alueille. Tampereen Sokokseen avattu mehubaari Viheriö, Kalevan Prismakeskuksessa toimintansa aloittanut kukkakauppa Kukittamo sekä tietenkin toimintansa lopettaneen Rosson paikalle Koskipuistoon noussut Ravintola Puisto laajentavat osuuskaupan palvelutarjontaa entisestään. – Haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisia palveluita, lähellä heidän arkisia toimiaan. Näin palvelumme ovat helposti ja nopeasti saavutettavissa myös hektisen arjen keskellä, Jylhä toteaa hymyillen.

Osuuskauppa jatkoi lisäksi ympäristöystävällisemmän autoilun mahdollistamista, kun Orituvan ja Kolmenkulman ABC-liikenneasemille avattiin loppuvuodesta yhteistyönä Fortumin kanssa sähköautojen latauspisteet. – Orituvan latauspiste on tärkeä osa Tampereen ja Jyväskylän välistä laturiverkostoa, jonka myötä Etelä- ja Keski-Suomen välinen sähköautoilu helpottuu merkittävästi, Jylhä kertoo. – Kolmenkulman latauspiste puolestaan sijaitsee erinomaisella paikalla kolmen valtatien risteyskohdassa.

Kattava ruokakauppaverkosto uudistuu jatkuvasti

Vaikka uusien toimipaikkojen avaukset keräävätkin luonnollisesti suurimman huomion, myös osuuskaupan vanhat yksiköt uudistuvat säännöllisesti. Vuonna 2017 muun muassa ABC Lahdesjärvi koki täydellisen kasvojenkohotuksen, kun niin aseman miljöö kuin tarjontakin uudistui merkittävästi. – Kiinnitimme erityisesti huomiota lasten ja heidän perheidensä palveluihin ja nyt Lahdesjärvi onkin jopa entistäkin viihtyisämpi pysähdyspaikka kaikille asiakkaillemme, Jylhä hehkuttaa.

Vuonna 2017 alkoi siis monta uutta tarinaa, mutta samalla kaksi toimipaikkaa tuli myös tiensä päähän. S-market Nokia sulki ovensa uuden Prisman myötä, minkä lisäksi osuuskauppa luopui Tampereen Hämeenkadulla sijainneen ravintola New Yorkin liiketoiminnasta. – S-market Nokian työntekijät siirtyivät vanhoina työntekijöinä uuteen Prismaan ja muihin toimipaikkoihimme, sillä halusimme säilyttää heidän ammattitaitonsa palveluksessamme, Jylhä kertoo. – New Yorkissa ongelmalliseksi muodostuivat ennen kaikkea ravintolatoiminnan haasteet kahdessa kerroksessa. Myös New Yorkin henkilökunnalle tarjosimme töitä muista yksiköistämme, Jylhä jatkaa.