16.5.2019
Tampereen vanhin, Pyynikintorin laidalla sijaitseva pubi Tuoppi on ollut samalla paikalla yli 50 vuotta. Viimeiset oluset lasketaan tuoppeihin 25.6.2019. – Tilan vuokrasopimus päättyy. Kiitämme asiakkaitamme hauskoista yhteisistä hetkistä, toimialajohtaja Anna Mari Koutroukides kertoo. Tuopin kuusi työntekijää työllistyvät muualle Pirkanmaan Osuuskauppaan.
Valkoisten pöytäliinojen ravintolassa oli yksi paha puute
Tuoppi aloitti aikanaan ruokaravintolana valkoisine pöytäliinoineen kaikkineen. Yksi paha puute Tuopissa kuitenkin ensimmäisinä vuosikymmeninä oli. – Rouvat kerran minulle muistelivat, miten olivat nautiskelleet käsilaukuistaan virvokkeita salaa vessassa, kun väkeviä juomia ei vielä myyty, ryhmäpäällikkö Marko Lehtinen nauraa.
Väkeviä alkoholijuomia asiakkaat pääsivät tilaamaan vasta 90-luvun alussa. Tuopin äärellä ovat monet asiakkaat parantaneet maailmaa, jakaneet ilot ja surut, viettäneet aikaa yhdessä. – Oli ennen yhdeksää jo pitkä jono, portsari laski sitten vähitellen väkeä sisälle, Lehtinen kuvailee. Viime vuosina asiakkaat ovat päässeet maistelemaan hanasta 20 erilaista olutta, minkä olutseuratkin huomioivat 2018 Kultainen humala -kunniamaininnalla.
Uusia makunautintoja luvassa tulevaisuudessa
Legendaariseen pubiin liittyy monia manselaisia muistoja, joita osuuskauppa haluaa jatkossakin mahdollistaa.
– Kartoitamme liiketiloja sieltä, missä ihmiset tulevaisuudessa liikkuvat ja viettävät aikaa. Ideoimme jatkuvasti uusia elämyskokonaisuuksia ruoan ja juoman ympärille. Toivon mukaan lähitulevaisuudessa avaamme uusia ravintolayksiköitä, Koutroukides kertoo.
Lisätietoja:
toimialajohtaja Anna Mari Koutroukides, annamari.koutroukides@sok.fi, 0107670086
ryhmäpäällikkö Marko Lehtinen, marko.lehtinen@sok.fi, 0107672416
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat