22.10.2020
Suomen ensimmäiset niin sanottujen protoversioiden jälkeiset ostoskorien ja -kärryjen desinfiointilaitteet on otettu viime perjantaina Tampereella Koivistonkylän Prismassa käyttöön. Uudet FOUM-malliset laitteet ovat pirkkalalaisen Innorent Productionin käsialaa. Aiemmin nähtyihin testiversioihin nähden uusissa edistyksellisissä laitteissa on muun muassa parempi pesutulos, taloudellisempi kemikaalin käyttö sekä helpompi käytettävyys.
Laitteiden lopullinen sijoituspaikka tulee olemaan Pirkkalaan joulukuussa avattava Prisma, mutta ne saapuivat parhaillaan käynnissä olevan remontin ajaksi ensikäyttöön Koivistonkylän Prismaan jo viime viikolla. Asiakkaat ovat käyttäneet laitteita ahkerasti: ensimmäisen viiden päivän aikana yhteensä yli 1 500 kertaa.
Aiemmin nähtyihin prototyyppeihin verrattuna uusissa laitteissa on:
− Pirkkalan Prisman kantavia teemoja tulevat olemaan vastuullisuus ja edelläkävijyys, joten yhteistyö paikallisen laitevalmistajan kanssa näin tärkeässä asiassa oli meille ohittamaton mahdollisuus, ryhmäpäällikkö Mari Riutta kommentoi.
Kuvat: Jukka Salminen
1.12.2023 | Kampanja | Prisma
29.11.2023 | Sokos / Sokos Emotion | Tiedote
27.11.2023 | Tiedote