”Sushit vihdoin meillekin” – Linnainmaan Prisman remppa etenee vauhdilla


17.2.2020

Linnainmaan Prismalla mätkähti mittariin viime syyskuussa kymmenen vuotta. Iloiset ja vilkkaat vuodet ovat kuitenkin jättäneet jälkensä: kalusteet, lattiat, valaistus ja koko myymäläilme alkoivat olla tiensä päässä. Oli aika tarttua tuumasta toimeen: remontti aloitettiin tammikuussa kassa-alueen uudistamisella ja viimeiset naulat on tarkoitus naputtaa huhtikuussa paikoilleen.

Uudistuksessa on keskitytty luomaan entistä herkullisempaa Prismaa. Esimerkiksi kauan toivotut sushit sujahtavat torstaista 19.3. alkaen tarjolle.

– Itsudemon suositut sushit saapuvat vihdoin meillekin. Uusi upea Ruokatori tulee sijoittumaan vanhan maitokaapin paikalle ja sushibaari sitten sen jatkoksi. Heviosasto siirtyy päivittäistavaraosaston sisääntuloon, jolloin kauppaan astellessa vastassa ovat vehreät yrtit ja värikkäät vihannekset, ryhmäpäällikkö Meeri Pirinen intoilee.

Linnainmaan sushipiste tulee palvelemaan Kalevan ja Lielahden tavoin maanantaista lauantaihin kello 10–20 ja sunnuntaisin kello 12–18.

Uudistuneena kohti seuraavaa kymmentä

– Käyttötavaravalikoimamme syvenee ja monipuolistuu entiseen verrattuna. Uusina tuoteryhminä tulevat muun muassa valaisimet, verhot ja miesten ulkopukeutuminen. Haluamme palvella normaalisti koko remontin ajan, joten osa tuotteista on varmasti välillä pois tutuilta paikoiltaan. Salapoliisityön sijaan kannattaa kääntyä henkilökuntamme puoleen, he auttavat mielellään etsinnöissä, Meeri vinkkaa.

Linnainmaalaisille on jatkossa luvassa myös sujuvampaa asiointia, kun pikakassojen määrää lisättiin äskettäin kymmeneen.

– Viihtyvyyden ja toimivuuden lisäksi myös myymälän energiatehokkuus paranee. Tämä on Pirkanmaan ensimmäinen Prisma, jonne tulee uuden konseptin mukaiset ovelliset kylmäkalusteet. Lisäksi uusi led-valaistus tuo paljon säästöä vuositasolla. Asiakkaat ja henkilökunta ovat olleet ilahduttavan hyvillä fiiliksillä kaupan kehittämisestä. Menevätköhän seuraavatkin kymmenen vuotta näin nopeasti, Meeri hymähtää.