Suomen ensimmäinen ABC CarWash itsepalvelupesu on avattu Prisma Lielahteen


4.6.2014

Pirkanmaan Osuuskauppa kehittää Lielahteen monipuolista palvelukokonaisuutta. Toukokuussa Prisman yhteyteen avattiin ruoan verkkokaupan noutopiste eli Prisma Kauppakassi – Klikkaa ja nouda -palvelu. Nyt Prisma Lielahden parkkihallin Tampereen puoleiseen päätyyn on avattu ABC Car Wash itsepalvelupesu.

Auton voi jättää kuivumaan parkkihalliin ja lähteä ostoksille

Parkkihallissa on kaksi väliverholla erotettua pesupistettä. Prisma Lielahden infopisteestä voi ostaa kahden euron poletteja, joista saa määräalennusta. Asiakas päättää itse, mitä pesuohjelmia hän käyttää. – Tarvittavien polettien määrä riippuu valittavasta pesuohjelmasta ja siihen kuluvasta ajasta. Tottunut pesijä selviää keskimäärin viidellä poletilla, polttonestekauppias Riku-Pekka Lehtonen kertoo.

Auton voi pestä itse myös talvella, sillä Prisma Lielahden parkkihalli on lämmin läpi vuoden. Menopelin voi kätevästi jättää kuivumaan parkkihalliin ja käydä sillä aikaa ostoksilla. Prisma Lielahti ja ABC Car Wash itsepalvelupesu palvelevat yhtenäisillä aukioloajoilla. Itsepalvelupesusta saa myös Bonusta ja maksutapaetua.

Asiakas valitsee autolleen parhaan pesun

Pirkanmaan Osuuskaupalla on autopesukatu ABC Kolmenkulmassa sekä nykyaikaiset roll over -koneet ABC Teivossa ja vastikään remontoidussa liikenneasema Viinikassa. Kaikki nämä asemat tarjoavat muun muassa huippulaatuisen Premium-pesun, joka puhdistaa likaisemmankin auton.

– Olemme monipuolistaneet autopesupalveluiden tarjontaamme asiakastoiveiden pohjalta, Lehtonen kertoo. – ABC Car Wash itsepalvelupesussa asiakas voi valita pesuohjelman auton likaisuuden mukaan pelkästä huuhtelusta aina täydelliseen autopesuun kuumavahan ja kuivauksen kera, hän jatkaa.

Pesuvesiä ei lasketa sellaisenaan viemäriverkostoon, vaan ne menevät asianmukaisesti öljynerotuskaivoon. Itsepalvelupesu on siis ympäristöystävällinen ja helppo vaihtoehto omatoimiselle autoilijalle.