SOK sijoittaa FIMin avulla miljoona euroa maahanmuuttajien työllistämiseen


24.10.2016

Varainhoitoyhtiö FIM neuvottelee useiden sijoittajien kanssa rahoituksesta hankkeelle, joka tähtää tuhansien maahanmuuttajien työllistämiseen. Ensimmäisenä mukaan hankkeeseen on lähdössä SOK, joka sijoittaa siihen miljoona euroa.

FIMin ja vaikuttavuussijoitusyhtiö Epiquksen rakentaman hankkeen tarkoituksena on nopeuttaa merkittävästi oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden työllistymistä. Hankkeen tilaaja on työ- ja elinkeinoministeriö.

— Turvapaikanhakijoiden nopea työllistyminen on koko yhteiskunnan etu. Siksi olemme lähteneet sijoittajaksi tähän täysin uudenlaiseen hankkeeseen. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäksi se voi onnistuessaan olla meille myös taloudellisesti kannattava, sanoo johtaja Jari Annala SOK:sta

Suomeen saapui viime vuonna ennätysmäärä kansainvälistä suojelua hakevia. Heidän nopea työllistäminen säästäisi valtion työmarkkinatukea ja kotoutumiskoulutuksen kustannuksia sekä kasvattaisi verokertymää.

Työllistymisen nopeuttamista tavoitellaan hankkeessa, joka tähtää vähintään 2000 oleskeluluvan saaneen maahanmuuttajan työllistymiseen kolmessa vuodessa. Onnistuessaan hanke tuo valtiolle 28 miljoonaa euron säästöt. Hankkeen sijoittajat puolestaan saavat kohtuullisen korvauksen.

Hankkeen uskotaan kiinnostavan erityisesti pääkaupunkiseudulla, missä joillekin aloille on tällä hetkellä vaikea löytää työntekijöitä. Myös S-ryhmän parissa kartoitetaan mahdollisuuksia tarjota työpaikkoja hankkeeseen.

Hanke on esimerkki vaikuttavuussijoittamisesta, joka on noussut maailmalla isoksi ilmiöksi. Vaikuttavuussijoittamisen hankkeissa tavoitellaan rahallisen tuoton lisäksi myönteisiä ja mitattavia yhteiskunnallisia tai ympäristöllisiä vaikutuksia. Nyt FIM on tuomassa sijoitusmallia Suomeen.

– Sijoittajat ovat olleet tavattoman kiinnostuneita yhteistä hyvää rakentavista hankkeista. Neuvottelemme parhaillaan useista uusista hankkeista tällä saralla, kertoo FIMin toimitusjohtaja Teri Heilala.

SOK:n sijoitus on yksi S-ryhmän uuden vastuullisuusohjelman avausteoista. Ohjelma julkistetaan kokonaisuudessaan lähikuukausien aikana.

– Yritykset haluavat sitoa yhä tiukemmin vastuullisuuden liiketoimintansa kiinteäksi osaksi. Vaikuttavuussijoittaminen on yksi tärkeä osa tätä kehitystä, SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen linjaa.