Sofian luokka palkittiin 500 eurolla


28.10.2013

Pirkanmaan Osuuskauppa järjesti toistamiseen kestokassin kuvituskilpailun Pirkanmaan peruskoulujen 1.-6. luokille. Töitä saapui yhteensä 218, joista osuuskaupan raati valitsi viisi jatkoon. Nämä jatkoon päässeet työt olivat kahden viikon ajan yleisöäänestyksessä S-kanavalla. Ääniä annettiin yhteensä huimat 1152 kappaletta. Voittajaksi selvisi Sofia Westerbergin piirros 355 äänellä (30,8 %). Sofia on kuvassa ruskeahiuksinen tyttö, joka pitelee seteliä.

Mitkä ovat voittajan tunnelmat?
– Tuntuu tosi hyvältä. Idea piirustukseen vain tuli mieleeni. Kuvassa leivon pikkusiskojeni kanssa, mutta meidän perheen paras leipuri on kyllä äiti, Sofia kertoo.

Juttutuokio Sofian kanssa paljastaa, että piirros tosiaan kuvaa todellista tilannetta. Sofia tykkää leipomisesta. Hänen suosikkejaan ovat nimenomaan piirroksessakin näkyvät suklaamuffinssit, mutta myös mokkapaloja on mukava leipoa.

Pälkäneen Kostian koulun 5 B palkittiin 500 eurolla, jonka luokka aikoo käyttää ensi vuonna tehtävään leirikoulureissuun. Opettajat ovat mielissään siitä, että palkinto annettiin koko luokalle. Hyviä piirroksia oli monia, joten yhden työn valinta oli luokalle vaikeaa.
– Olette kaikki piirtäneet oman työnne kilpailua varten. Sofia teki hienon työn, mutta luokan yhteistyö kilpailuun osallistumisessa palkitaan nyt 500 eurolla, jonka pääsette yhdessä käyttämään, raadissa mukana ollut Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäis- ja käyttötavarakaupan kehittämispäällikkö Johanna Tervala-Pirskanen kertoi palkitsemistilaisuudessa.

Syksyllä on vielä suunnitelmissa yökoulu, johon vanhemmatkin kutsutaan vierailemaan. Sofian piirroksen innoittamana luokka aikoo leipoa suklaamuffinsseja, joita myös vanhemmat pääsevät maistelemaan. Leivonnassa käytetään, mitäs muutakaaan, kuin Sofian muffinssireseptiä.

Iloisten leipureiden kestokassit saapuvat myyntiin alkuvuonna. Vielä tänä vuonna kerromme, miten ensimmäisen kuvituskisan voittaneen Miro-Matiaksen luokan musiikkivideon nauhoitukset sujuvat. Pysy kanavalla!