Säästäminen ja sijoittaminen kuuluvat kaikille


26.2.2021

Joka kerta kun Kalevan Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankki-pisteen myynti- ja palveluvastaava Auli Vallenius käyttää pankkikorttiaan, hänen rahastoonsa sujahtaa S-mobiilin Säästäjä-palvelun kautta 50 senttiä. Näin Auli on säästänyt lähes huomaamattaan melkoisen potin.

– Olen hämmästynyt siitä, kuinka paljon Säästäjä säästää puolestani! Vuositasolla säästöä kertyy useampia satasia ihan tavallisella pankkikortin käytöllä, Auli kiittelee.

Mikrosäästämispalvelu Säästäjä on yksi monista S-Pankin työkaluista, joilla pankki on vastannut kasvavaan säästöbuumiin. Myös sijoittaminen on nyt suosittua, sillä rahastoissa varat voi saada vaivattomasti poikimaan enemmän tuottoa kuin perinteisillä korkotileillä.

– S-Pankista saa maksutonta asiantuntija-apua, joten rahastojen maailmaan ei tarvitse sukeltaa sokkona. Sijoittaminen ei ole vain miljonäärien hommaa. S-Pankissa sijoittajaksi voi ryhtyä jo kymmenellä eurolla, Auli rohkaisee.

Pankkipalveluihin pääsee näppärästi puhelimella

S-Pankki on täyden palvelun pankki. Sieltä saa vakuudetonta S-Lainaa 50 000 euroon saakka ja tarjolla on myös kilpailukykyisiä asuntolainoja.

S-Pankin verkkopalvelutarjonta kasvaa koko ajan ja erityisesti S-mobiili-sovellus kiinnostaa asiakkaita. S-mobiilin kautta voi tarkastella ja muokata pankkiasioita tai vaikkapa seurata bonuskertymää.

Täysin kotimaisen S-Pankin palvelut ovat kaikkien saatavilla, ja asiakasomistajaperheen lapsillekin voidaan avata pankkiin omat tilit. S-Pankki saa paljon kiitosta siitä, että pankissa on helppo asioida ja ihan oikean ihmisen juttusille pääsee vaikka lauantaina.

– Suosittelemme ajanvarausta, mutta toki palvelupisteellä voi piipahtaa myös kauppareissun yhteydessä, Auli kannustaa.

Aulin säästövinkit top 3
  1. Ota käyttöösi Säästäjä-palvelu. Jokaisesta tekemästäsi S-Etukortti Visa Debit -ostoksesta siirtyy rahastoon valitsemasi summa 50 sentistä 5 euroon!
  2. Pane bonus poikimaan ja ohjaa se kuukausittain S-Tililtä suoraan rahastoon. S-mobiilin kaut­ta voit seurata rahaston kehitystä ja ottaa kertyneet varat käyttöön heti kun haluat.
  3. Älä luota arpaonneen. Rahastosäästäjän palautusprosentti on huomattavasti parempi kuin lottoajan. Rohkeasti vain kokeilemaan!