S-ryhmän vastuullisuuspäällikkö tentissä


4.9.2019

Haluamme tehdä voitavamme omien ilmastovaikutustemme vähentämiseksi ja helpottaa ilmaston kannalta hyvien valintojen tekemistä myös asiakkaillemme. Kaunis ajatus, mutta mietityttääkö sinua, mitä oikeastaan teemme asian hyväksi? Someseuraajat pääsivät kysymään Pirkanmaan Osuuskaupan vastuullisuudesta. SOK:n vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman vastaa.

Brasilia tuhoaa tarkoituksellisesti sademetsiään. Aiotteko liittyä Brasilia-boikottiin?

Brasilialaisen tuotteiden kohdalla puhutaan usein pääosin lihasta, mutta maa on myös yksi suurimmista kahvin ja appelsiinimehun raaka-ainetuottajista. Siksi brasilialaisten tuotteiden boikotista keskustellessa on tärkeää ymmärtää asian mittakaava ja vaikutukset tarjontaan globaalissa mittakaavassa. Ilmastonmuutoksen kannalta kehitys Brasiliassa on äärimmäisen huolestuttavaa. Analysoimme parhaillaan, mihin toimenpiteisiin voimme omalta osaltamme ryhtyä.

Miten vastuullisuuspäällikkö näkee Veikkauksen rahapeliautomaattien tulevaisuuden Pirkanmaan Osuuskaupan toimipaikoissa?

Rahapelaamiseen liittyvät haitat ovat todellisia ja siksi on hyvä, että pelaamisen rajoja arvioidaan yhteiskunnassa yhä uudestaan. Suurena toimijana ymmärrämme vastuumme. Tehtävämme on esimerkiksi varmistaa, että alle 18-vuotiaat eivät pelaa.​ On hyvä, että uusi arpajaislaki tekee tunnistautumisen pakolliseksi vuodesta 2022 alkaen. Se tarkoittaa, että kaupan ja huoltoasemien auloissa olevia peliautomaatteja voi jatkossa pelata vain tunnistautuneena. ​Tunnistautuminen on todettu tehokkaimmaksi keinoksi pelaamisen hallintaan. S-ryhmä seuraa kuinka uusi lainsäädäntö toimii.

Ovatko Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöissä myytävät kalat vastuullisesti pyydettyjä?

S-ryhmässä on ollut vuodesta 2009 kalatuotteiden vastuullisuutta ohjaava linjaus, jota päivitetään kahden vuoden välein. Linjaus löytyy osoitteesta https://s-ryhma.fi/vastuullisuus/eettinen-toimintatapa/kalat

Miksi vielä syöntikelpoiset hevin tuotteet heitetään biojätteeseen ainakin Prismoissa? Miksi ette hyödynnä esimerkiksi ResQ Club -sovellusta tai myy suoraan kaupasta esimerkiksi hieman kolhiintuneita banaaneja valmiiksi pussitettuina ja hinnoiteltuina? Miten pyritte vähentämään hävikkiä konkreettisesti?

Teemme paljon töitä erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa, sillä tällä tavoin saamme ohjattua syöntikelpoista hävikkiä niille, jotka sitä eniten tarvitset. Yhteistyö erilaisten kumppaneiden kanssa on osuuskauppakohtaista sen mukaan, mitä toimijoita alueella toimii. Ravintoloidemme osalta teemme yhteistyötä myös ResQ Clubin kanssa. Tämän lisäksi joissakin myymälöissä jaetaan hieman tummuneita banaaneita hiukopalaksi lapsille.

Joskus näin Suomessa tuotteen, jossa kala oli pyydetty Norjassa, lähetetty Kiinaan käsiteltäväksi ja tuotu myyntiin Suomeen. Onko valikoimissanne tuotteita, joiden alkuperämaan, prosessointimaan ja jälleenmyyntimaan välille tulee tämänkaltaisia etäisyyksiä, joita sellaisenaan voidaan pitää epäekologisina ketjuina?

Pitkät ketjut eivät ole kenenkään etu. Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman tuoretta kalaa, minkä vuoksi hankintaketjut ovat varsin suorat. Esimerkiksi norjalainen lohi tulee suoraan Norjasta Suomeen siten, että se on muutaman päivän päästä pyyntihetkestä kauppojen tiskillä. Joissakin tuoteryhmissä, kuten tekstiilituotteissa tai valmisaterioissa raaka-aineen alkuperämaa voi poiketa tuotteen prosessointi- ja valmistusmaasta.

Miksi valikoimassa on pangasius-kalaa?

S-ryhmän kalatuotteiden vastuullisuuslinjauksessa on määritetty, että pangasiuksen tulee olla kestävästi kasvatettua. Lisätietoa S-ryhmän kalalinjauksesta on osoitteessa https://s-ryhma.fi/vastuullisuus/eettinen-toimintatapa/kalat

Koska hiililaskuri on tulossa S-mobiiliin?

Tulemme syksyn aikana julkaisemaan oman hiilijalanjälkilaskurin Omat ostot -palvelussa.

Mua kiinnostaisi tietää, minkälainen on SOK:n vastuullisuuspäällikön tyypillinen työpäivä? Miten hän on päätynyt juuri vastuullisuuspäälliköksi? Mikä vastuullisuuspäällikön työssä on top3 parasta asiaa?

Päivät vaihtelevat hyvin paljon. SOK:lla on viiden hengen tiimi ryhmätasolla, joista jokaisella on omat vastuualueensa, kuten ihmisoikeudet, ilmasto- ja ympäristöasiat ja vastuullisuusviestintä. Jokainen meistä tekee töitä tiiviisti liiketoimintojen kanssa siten, että kuluttaja voi hyvillä mielin ostaa palveluita ja tuotteita S-ryhmästä. Työhön kuuluu myös sidosryhmäyhteistyötä erilaisten järjestöjen kanssa, tärkeää on myös tunnistaa meihin kohdistuvat odotukset ja nousevat trendit sekä vastata näihin tarpeisiin.

TOP 3:

  • Työkaverit
  • Työ on mielenkiintoista, muuttuvaa ja haastavaa, sillä isona toimijana meiltä edellytetään paljon ja joudumme koko ajan huomioimaan eri näkökulmat.
  • Vaikuttavuus. Yhdessä saamme todella paljon aikaan. Ja kaipa meissä kaikissa on hieman maailmanpelastajaa.