S-ryhmän uusi logistiikkakeskus ei tuota joukkoirtisanomisia


19.9.2013

Sipooseen rakennettava logistiikkakeskus ei aiheuta julkisuudessa väitettyjä logistiikkatyöntekijöiden joukkoirtisanomisia.

Uusi keskus rakentuu ja otetaan käyttöön asteittain vuosikymmenen loppuun mennessä. Tällöin logistiikka-alalle ominainen henkilöstön suuri vaihtuvuus hoitaa valtaosan työvoiman vähennystarpeesta.

S-ryhmän logistiikasta ja varastoinnista vastaavan Inex Partners Oy:n toimitusjohtaja Jari Pousin mukaan nykyisestä Kilon päivittäistavarakaupan logistiikkakeskuksesta luovutaan kokonaan vasta vuonna 2020. Tilanne on myös hyvin henkilöstön tiedossa.

— Henkilöstölle ja heidän edustajilleen on kerrottu jo pitkään keskuksen rakentamissuunnitelmista sekä siitä, että ensi vuosikymmenen vaihteessa päivittäistavarakaupan logistiikassamme työskentelee noin 600 henkilöä. Automaation on jatkossa tarkoitus korvata kaikkein raskaimmat työvaiheet.

Pousi vakuuttaa, että henkilöstö pidetään jatkossakin hyvin informoituna suunnitelman etenemisestä ja toimenpiteistä neuvotellaan jatkuvasti henkilöstön edustajien kanssa.