S-ryhmän myynti kasvoi: ”Käyttötavarakauppa ylitti odotukset”


13.10.2016

S-ryhmän tammi–syyskuun 2016 veroton vähittäismyynti kasvoi 1,8 prosenttia ja oli 8 150 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi erityisesti päivittäistavarakaupassa, mutta myös käyttötavara myi hyvin.

– Käyttötavarakaupan myynti on ylittänyt odotuksemme. Etenkin Prismojen käyttötavaramyynti kasvoi selvästi kotimaassa. Myös tavaratalokauppa on saanut lisää vauhtia. Käyttötavarakaupan hyvä kehitys voi olla merkki siitä, että kuluttajien luottamus talouteen jatkaa vahvistumista, enteilee SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä.  

S-ryhmän Suomen käyttötavarakaupan myynti kasvoi 2,4 prosenttia ja oli 848 miljoonaa euroa. Kotimaan päivittäistavarakauppa kasvoi 3,9 prosenttia ja oli 5 049 miljoonaa euroa.

– Pärjäsimme ruokakaupassa alan muita toimijoita selvästi paremmin. Edullinen hintamielikuva on vahvistanut ruokakauppamme myynnin kehitystä, Heikkilä painottaa.

Muissa liiketoiminnoissa myynnit kehittyivät yleiseen taloudelliseen tilanteeseen nähden hyvin. Polttonesteiden alempi hinta sekä vapautuneet aukioloajat vaikuttivat edelleen ABC-asemien myyntiin. S-ryhmän ravintoloiden myynti laski pienemmän toimipaikkaverkoston takia. Vertailukelpoinen matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti kuitenkin kasvoi.

S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–9/2016

Liiketoiminta-alue

Myynti (milj. €, sis. koko S-ryhmä)

Muutos tilanteeseen 1–9/2015 (%)

Marketkauppa

5 712

+3,7

Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa

1 156

-5,9

Matkailu- ja ravitsemiskauppa

588

-0,9

Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa

209

+2,4

Rautakauppa

140

-4,3

Muut

344

+4,7

S-ryhmä yhteensä

8 150

+1,8