7.8.2018
S-ryhmän tulos kasvoi alkuvuonna hieman edellisvuodesta. Kustannustehokkuus parani ryhmän toiminnoissa kautta linjan. S-ryhmän investoinnit kasvoivat merkittävästi.
S-ryhmän tammi–kesäkuun 2018 operatiivinen tulos oli 133 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan tulos oli 128 miljoonaa euroa. SOK-yhtymän operatiivinen tulos kasvoi viime vuodesta vajaat 10 miljoonaa euroa ja oli 20 miljoonaa euroa. Koko ryhmän veroton vähittäismyynti kasvoi 2,7 prosenttia ja oli 5,6 miljardia euroa.
– S-ryhmän tulos on kokonaisuudessaan hieman edellisvuotta parempi. Erityisesti SOK:n liiketoiminnan tulos koheni selvästi edellisvuodesta. Viime vuodelle ajoittuneet Latvian ja Liettuan toimintojen alasajoon liittyvät kertaluonteiset kustannukset eivät näy enää tämän vuoden tuloksessamme, kertoo SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä.
S-ryhmän kasvaneet investoinnit ja halpuuttaminen laskivat hivenen osuuskauppojen yhteenlaskettua tulosta.
Aurinkoinen kesä on saanut asiakkaat liikkeelle niin kotimaassa kuin lähialueilla.
– Erityisesti hotellit, terassit ja isot kesätapahtumat ovat vetäneet väkeä. Jalkapallon MM-kisat täyttivät Pietarin Sokos Hotellit, ja Messin johtama Argentiinan maajoukkue toi hotelleille mukavaa lisänäkyvyyttä, Heikkilä jatkaa.
Ryhmän tulosta käytetään esimerkiksi logistiikan tehostamiseen, muihin mittaviin digitaalisiin hankkeisiin ja toimipaikkojen uudistamiseen. S-ryhmä investoi alkuvuonna 280 miljoonaa euroa eli yli 30 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
– Investointeja tarvitaan suorituskykymme jatkuvaan parantamiseen. Se mahdollistaa hintojen laskemisen ja palvelujen kehittämisen vieden meitä kohti visiotamme: ylivoimaista hyötyä ja helppoutta omasta kaupasta, korostaa Heikkilä.
Asiakasomistajille maksettiin bonusta 161 miljoonaa euroa. Määrä on edellisvuoden tasolla, vaikka alkuvuonna voimaan astunut alkoholilaki estää bonuksen maksamisen alkoholituotteista. S-ryhmän osuuskaupat ovat alkuvuoden aikana laskeneet bonustaulukoiden rajoja niin, että nyt kaikista osuuskaupoista saa viiden prosentin bonuksen jo 900 euron kuukausiostoilla.
Mobiilimaksamisen vallankumous käynnistyy syksyllä
Syksyllä lähes tuhannessa S-ryhmän päivittäistavarakaupassa sekä verkkokaupoissa voi maksaa ostokset MobilePayllä. MobilePay toimii kaikilla älypuhelimilla ja kaikkien pankkien korteilla.
Asiakkaiden arkea helpottavien muiden digitaalisten palveluiden kehitys jatkuu vauhdikkaasti S-ryhmässä. Julkaisemme elokuussa S-kanavalla Omat ostot -palvelun, jonka avulla asiakasomistajat voivat seurata omaa kulutustaan ja tarkastella ostoksiaan esimerkiksi tuoteryhmittäin.
– Asiakastiedon merkittävin hyödyntäjähän on asiakas itse. Haluamme käyttää suurta datamäärää jäsentemme omaksi eduksi ja tarjota heille erilaisia elämää helpottavia palveluita. Omat ostot -palvelu on tästä yksi esimerkki. Myös monia muita palveluita on työpöydällä, Heikkilä paljastaa.
S-ryhmän suurin digihanke, Sipoon päivittäistavarakaupan logistiikkakeskus, saadaan kokonaisuudessaan käyttöön vuoden loppuun mennessä.
S-ryhmän ja SOK-yhtymän keskeiset luvut 1–6/2018
S-ryhmä kokonaisuudessaan (osuuskaupat + SOK-yhtymä) 1–6/2018:
SOK-yhtymä (SOK + tytäryhtiöt) 1–6/2018:
SOK-yhtymän osavuosikatsaus 1–6/2018 julkaistaan kokonaisuudessaan S-kanavalla 16.8.2018.
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat