1.12.2020
Pirkanmaan S-marketeista valtaosa on tänä vuonna kokenut mittavan muodonmuutoksen ja muutamat viimeiset pistetään paremmaksi kevään aikana. Miljööuudistuksen lisäksi valikoimat viilattiin vastaamaan entistä vahvemmin alueellisiin tarpeisiin ja toiveisiin. S-marketien ostodata kertookin, että loppuviikkoa vietetään Pohjois-Pirkanmaalla, Tampereella ja Etelä-Pirkanmaalla hieman eri tavoin.
Virroilla, Ruovedellä, Parkanossa, Orivedellä, Mäntässä, Hämeenkyrössä, Ikaalisissa ja Ylöjärvellä viikonlopusta nautitaan hyvällä omallatunnolla: ostoskärryihin sujahtaa datan perusteella paljon esimerkiksi pizzoja, riisipiirakoita, ruispaloja, punajuurisalaattia ja perinteisiä panimojuomia. Lihatuotteista selkeää ykköspaikkaa pitää HK:n Poprilli, perässään muut grilli- ja lauantaimakkarat sekä jauheliha.
− Näiden alueiden väestö asuu melko hajallaan, ja S-market saattaa toimia kylän sydämenä. Perinteisemmät valinnat korostuvat erityisesti vanhemmalla asiakaskunnalla. Nuorempien ostodata kertoo, että viikonloppuna on lupa herkutella helpoilla ratkaisuilla, joiden valmistaminen ei vaadi kotona ylimääräistä piperrystä. Lauantain ja sunnuntain aamupalapöydästä löytynee paljon erilaisia piirakoita, leivänpäällisiä, virkistäviä mehuja ja ihania kahveja, Pirkanmaan Osuuskaupan asiakkuusanalyytikko Heidi Länsipuro (kuvassa) tulkitsee.
Keskustassa eletään hetkessä
Kalevan, Pendoliinon, Tesoman ja Hyhkyn S-marketien sekä Sokos ja Food Market Herkun ostodatoja tarkastellessa voidaan Heidin mukaan havaita, että keskusta-alueella eletään hetki ja ruokailu kerrallaan: lähikauppa on kulman takana myöhään auki, jolloin täydennysostoksille pääsee melkeinpä milloin vain.
− Salaattiainekset korostuivat näillä alueilla hieman yllättäenkin: miniluumutomaattia, kurkkua ja jääsalaattia ostetaan paljon. Viikonloppuihin panostetaan croissantien, kananmunien, erilaisten kahvien, rypäleiden ja mandariinien muodossa. Lihatuotteista grillattu kana, fileesuikaleet ja jauheliha jyräävät kalan ohi. Keskustassa vaikutetaan kokeilevan rohkeasti myös uutuustuotteita ja viikonlopun kauppareissu hoidetaan usein vasta illalla, jolloin ostoskoriin pääsevät erikoisemmat panimotuotteet ja juustot,
Heidi listaa.
Eteläinen Pirkanmaa hullaantui Rostiksesta
Nokialla, Lempäälässä, Valkeakoskella, Viialassa, Toijalassa, Urjalassa, Sastamalassa, Kangasalla, Pälkäneellä ja Sääksjärvellä villiinnyttiin kuluneen syksyn aikana tämän vuoden hittituotteesta: ruiskuoren, kananmunan ja riisipuuron yhdistävästä Rostiksesta, joka voitti elokuussa Suomalainen menestysresepti -kilpailun. Se komeilee jutuntekohetkellä eteläisen Pirkanmaan S-marketien top 15 suosituimman tuotteen joukossa.
− Lisäksi viikonloppuihin ostetaan muita helppoja herkkuja: piirakoita, burgereita, makkaraa, pinaattiohukaisia, jauhelihaa ja kanasuikaleita. Alueella korostuvat erilaiset paikalliskeskukset rautateiden varrella. Lisäksi Tampereen eteläiset reunakunnat ”kaupungistuvat”, jolloin ostodatan anti on värikäs sekoitus monimuotoista mutta toimipaikkatasolla hyvin ympäristön viikonloppukulttuuria peilaavaa, Heidi kuvailee.
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat