S-market Kangasala avaa ovensa täysin uudistuneena 26.5.


25.5.2016

Uudistuneen S-market Kangasalan avajaisia juhlitaan torstaina 26. toukokuuta. Avajaispäivänä asiakkaille on tarjolla kakkukahvit. Kello 10.30 esiintyvät haitaristi Olavi Niemi sekä Kangasalan Mieslaulajat. Paikalla on myös Pirkanmaan Osuuskaupan Bonusneuvoja opastamassa asiakasomistajuus- ja S-Pankkiasioissa kello 10–18. Perheen pienimmille on luvassa torstaina ilmapalloja ja lauantaina aarteen etsintää. Juhlat jatkuvat koko viikonlopun herkullisten avajaistarjousten siivittämänä.

 

Oma Kauppa uudistui asiakkaiden toiveet huomioiden

S-market Kangasala avattiin 10 vuotta sitten kesäkuussa 2006. Kiinteistö on valmistunut 1992, jolloin paikalle avattiin Sparmarket Pilotti. S-market on nyt päivitetty puitteiltaan ja palvelutarjonnaltaan vastaamaan asiakaskunnan tämän päivän toiveita.  Remontissa uusittiin kaikki myymälän kalusteet energiatehokkuus huomioiden, tiloihin saatiin myös asiakas-wc, SER-kierrätysseinä ja lukolliset koiraparkit.

Tuotevalikoimaa laajennettiin yli 500 uudelle tuotteella. – Asiakkaat ovat esittäneet toiveitaan valikoiman suhteen ja tässä yhteydessä pystyimme toteuttamaan suuren osan näistä toiveista. Remontin myötä pystymme tarjoamaan monipuolisemman ja entistä ruokaisamman kaupan asiakkaillemme, kertoo ryhmäpäällikkö Meeri Pirinen. – Erityisen iloisia olemme, kun voimme uudistuksen myötä tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden istahtaa hetkeksi ja nauttia kupillinen kahvia uudessa Osuusravintola Oksassa. Jatkossa myös Oma keittiön herkullisia ruoka-annoksia voi syödä paikan päällä.

Pirkanmaan Osuuskauppa haluaa huolehtia kauppapalveluiden laadusta koko Pirkanmaalla ja nyt uudistusvuorossa oli S-market Kangasala. Laajentuneen tuotevalikoiman ja palvelutarjonnan sekä pysyvästi halpuutettujen hintojen ansiosta S-market Kangasala on entistäkin edullisempi ja ruokaisampi. Pirjo Koiviston johdolla koko S-marketin tiimi toivottaa sinut tervetulleeksi tutustumaan tuotteisiin ja maistelemaan herkullisia uutuuksia.

Tervetuloa!­

 

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Meeri Pirinen, 010 76 72890

S-market Kangasalan päällikkö Pirjo Koivisto, 010 76 71330