Ruokaostokset voi nyt woltata alle tunnissa kahdesta Sale-myymälästä


5.11.2020

Wolt ja Pirkanmaan Osuuskauppa ovat tänään käynnistäneet yhteisen pilotin tuodakseen helpotusta asiakkaidensa arkeen nopeilla ruokaostosten kotiinkuljetuksilla. Neljä kuukautta kestävän kokeilun aikana asiakkaat voivat tilata Woltin sovelluksen tai verkkosivujen kautta päivittäistavaroita alle tunnissa kotiinkuljetettuna kahdesta Sale-myymälästä: Amurista ja Osmonmäeltä.

Salen henkilökunta kerää ostokset myymälässä ja Woltin lähettikumppanit toimittavat tilaukset asiakkaiden kotiovelle. Tilauksia voi tehdä myös ennakkoon, jolloin halutun toimitusajan voi määrittää viiden minuutin tarkkuudella.

Valikoimassa on heti alkuun noin 600 tuotetta kaikista tuoteryhmistä. Tuotteet myydään Salen normaalein hinnoin ja lisäksi tilaukseen tulee Woltin toimitusmaksu, joka on 1,90−5,90 euroa etäisyydestä riippuen. Erillistä keräilymaksua ei veloiteta. Toimitusalue kattaa Tampereen keskustan lisäksi esimerkiksi Hervannan, Vuoreksen, Härmälän, Lielahden ja Linnainmaan.

− Haluamme helpottaa asiakkaidemme elämää ja auttaa heitä käyttämään aikaansa itselle merkityksellisimpiin asioihin. Ruoan verkkokauppa on tänä vuonna ottanut ison hyppäyksen eteenpäin ja haluamme olla aktiivisesti tässä kehityksessä mukana, sanoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä.

− Kuten kivijalkakaupassakin on havaittu, yhtä ainoaa oikeaa asiointi- ja toimitusmuotoa ei ole olemassa verkkokaupassakaan, vaan oikeita kanavia erilaisiin asiakastarpeisiin tulee olemaan useita. On hienoa, että pääsemme kokeilemaan perinteisempien nouto- ja kotiinkuljetusratkaisujen lisäksi nyt myös pikatoimituksia yhdessä innovatiivisen kumppanin kanssa, Jylhä jatkaa.

Kokeilu ensimmäinen laatuaan Helsingin ulkopuolella

Wolt on satsannut vähittäiskauppaan vahvasti kuluvan vuoden aikana. Aiemmin tänä vuonna Wolt on avannut kaksi omaa verkkoruokakauppaa, Wolt Marketia, Helsingin Jätkäsaareen ja Kalasatamaan sekä aloittanut yhteistyön HOK-Elannon kanssa yhteensä seitsemällä Alepa-myymälällä Helsingissä ja Espoossa. Nyt alkavan yhteistyön myötä Wolt laajentaa ruokaostosten kotiinkuljetuksen ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

− Aloimme kuljettaa päivittäistavaroita ensimmäistä kertaa keväällä, ja huomasimme pian, että alle tunnin toimitukset ruokakaupoista ovat asiakkaidemme arjen helpottamisessa hyvin keskeisessä roolissa. Olemme todella iloisia, että pääsemme aloittamaan yhteistyön Salen kanssa ja tuomaan päivittäistavaroiden kotiinkuljetukset myös Tampereelle, sanoo Woltin Suomen maajohtaja Henrik Pankakoski.

Lisätiedot:

Henrik Pankakoski, p. 044 477 7498
henrik.pankakoski@wolt.com