Ruokakauppojen ostostietoja tieteen tueksi – S-ryhmän ja yliopistojen yhteistyö laajenee


13.6.2018

Kuinka tutkia, toteutetaanko ravitsemussuosituksia käytännössä? Miten kasvisten hintojen lasku vaikuttaa ostokäyttäytymiseen? Kuinka helsinkiläisen lapsiperheen ostoskori eroaa kajaanilaisesta sinkkukorista? S-ryhmän ja yliopistojen yhteistyö, jossa ostodata yhdistyy ruoankäytön ja elintapojen tutkimukseen, laajenee.

− Käynnistimme yhteistyön Tampereen ja Helsingin yliopistojen kanssa vuonna 2016, jolloin 14 000 asiakasomistajaa ja asiakasta antoi meille luvan ostotietojensa hyödyntämiseen tieteentekemisen tukena. Nyt tutkimus laajenee ja kutsu osallistua lähetetään noin miljoonalle asiakasomistajalle, johtaja Veli-Pekka Ääri SOK:sta kertoo.

Ostotietoja luovutetaan vain, jos asiakasomistaja antaa siihen erikseen suostumuksensa. Tutkijoille ei luovuteta sellaisia tietoja, joiden avulla yksittäinen asiakasomistaja tai kotitalous olisi suoraan tunnistettavissa. Ostotietoja annetaan yliopistoille tuoteryhmätasolla.

Lisää tietoa, viisaampia päätöksiä

Jo ensimmäisen vaiheen yhteistyö on tuonut arvokasta lisätietoa ruoankäyttötutkimuksiin. S-ryhmän ja yliopistojen yhteistyö onkin kansainvälisestikin tarkasteltuna innovatiivinen avaus elinkeinoelämän ja akateemisen maailman välillä.

− Ostodatan kautta olemme päässeet tarkastelemaan kaupassa tehtäviä jokapäiväisiä valintoja ja tuottamaan tietoa niissä nopeasti tapahtuvista muutoksista. Olemme esimerkiksi tutkineet, millaiset ostokset kytkeytyvät asiointikertojen tasolla yhteen eli millaisia elintarvikkeita valitaan tyypillisesti samaan ostoskoriin. Koko valtakunnan kattava ostodata on tutkijan näkökulmasta aarreaitta: sillä voidaan tutkia esimerkiksi asiakasomistajien ruokavaliotyylejä ja elintapoja sekä niiden vaihtelua eri väestöryhmissä ja niitä ohjaavia tekijöitä, yksi vastuututkijoista, Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm toteaa.

Sillä, millaista ruokaa suomalaiset syövät, on moninaisia vaikutuksia esimerkiksi terveyteen, hyvinvointiin ja ympäristöön. Siksi tutkimustulokset on tärkeää saada mahdollisimman monia hyödyttävään käyttöön.

− Tieteellisen tutkimuksen lisäksi haluamme tuottaa tietoa yhteiskunnallisten päätösten tueksi. Jokainen mukana oleva asiakasomistaja on tässä omalta osaltaan edistämässä tätä tärkeää tavoitetta, biostatistiikan professori Jaakko Nevalainen Tampereen yliopistosta innostaa.

Palveluja datasta

Tutkimuksen edetessä tutkijaryhmän tavoitteena on tuottaa aiheesta kiinnostuneiden asiakasomistajien käyttöön tietoa terveellisempien elintapojen ja hyvinvoinnin tueksi.

− Meillä kantava ajatus on, että asiakkaista kertyvä data tulee käyttää asiakkaiden omaksi eduksi. Sitä tapahtuu jo nyt esimerkiksi valikoimien suunnittelussa, ja jatkossa entistä enemmän erilaisten elämää helpottavien palveluiden kautta. Tämän yhteistyön osalta se tarkoittaa sitä, että voimme tulevaisuudessa tarjota helpon tavan peilata omaa ruuan kulutusta vaikkapa ravitsemussuosituksiin, SOK:n kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu lupailee.

Bilekori vai perinteisen kokkaajan kassi? Ostotiedot auttoivat tutkijoita tunnistamaan seitsemän erilaista ostoskorityyppiä. Lue lisää: https://www.s-kanava.fi/uutinen/mita-loytyy-asiakasomistajien-ostoskasseista-tutkijat-selvittivat-seitseman-eri-tyyppia/4563157_384136