13.10.2016
Pirkanmaan Osuuskauppa on mukana S-ryhmän viiden miljoonan kilon vähennystalkoissa.
S-ryhmän ruokakaupan ruokahävikki pieneni viime vuonna kaksi miljoonaa kiloa, mikä euroissa mitattuna merkitsi viiden miljoonan euron säästöä. Kehitystyön ansioista Pirkanmaan Osuuskaupan hävikki pieneni 120 000 eurolla edellisvuoteen verrattuna.
– Tämä suunta on oikea, mutta tavoitteet ovat vielä korkeammalla. Kaupalle ruokahävikin välttäminen on myös taloudellisesti järkevää, ja siksi hävikin ennaltaehkäisyyn pyritään kaikin keinoin. Olemme sitoutuneet koko kaupparyhmän tasolla vähentämään ruokahävikkiä 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Kiloissa tämä vastaisi viittä miljoonaa ruokakiloa, vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen SOK:lta toteaa.
Pirkanmaan Osuuskauppa osallistuu hävikkitalkoisiin täysin voimin
– Meillä hävikinhallinta kuuluu luontevana osana jokaisen toimipaikan ja työntekijän arkeen. Kaupan elintarvikehävikistä ei synny lainkaan kaatopaikkajätettä, vaan se joko lahjoitetaan tarvitseville tai hyödynnetään esimerkiksi biopolttoaineena. Modernit tilausmäärien ennustejärjestelmät, vanhentuvien tuotteiden alennuskäytäntö ja jatkuvasti lisääntyvä ruokalahjoitusyhteistyö pitävät ruokajätteen määrän hallinnassa, päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Saikanmäki toteaa.
Pirkanmaan Osuuskaupassa hävikin määrä on saatu laskuun harkituilla toimenpiteillä. Hävikinhallinta alkaa valikoimien suunnittelusta ja tuotetilausten ennakoinnista. Tietojärjestelmiä on kehitetty ohjaamaan tuotteiden toimitusaikoja sekä optimoimaan tilausmääriä kysyntää vastaavaksi. Vaikka ennustettavuus on parantunut, niin esimerkiksi sää saattaa vaikuttaa yllättävästi myyntiin.
– Paikallisella tasolla huomioimme kunkin asiakaskunnan tarpeet. Tämä ei välttämättä tarkoita entistä laajempaa valikoimaa myymälässä, vaan osuvan valikoiman valitsemista asiakkaiden toiveita kuunnellen. Esimerkiksi satokausiajattelun esiin tuominen Kuukauden satokausituotteet -konseptin avulla on auttanut vähentämään hedelmien ja vihannesten hävikkiä niin kaupassa kuin kodeissa, Saikanmäki summaa.
Pirkanmaan Osuuskaupalla on 20 yhteistyötahoa, joiden kautta lahjoitettu ruoka toimitetaan sitä eniten tarvitseville. – Yhteistyökumppanimme ovat pääosin seurakuntia, työttömien yhdistyksiä ja kaupunkien työllistämispalveluita. Vapaaehtoinen yhteistyö hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa on sujunut erittäin joustavasti, kertoo osuuskaupan kehittämis- ja ryhmäpäällikkö Johanna Tervala-Pirskanen.
– Aloitimme lahjoitustoiminnan vuonna 2013 ja se laajenee jatkuvasti. Vuonna 2015 osuuskauppa lahjoitti vähävaraisille 90000 kiloa ruokaa. Hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta ruoka-apu kohdistuu tasapuolisesti niille, jotka sitä todella tarvitsevat.
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat