Rosso Koskipuisto myy urheiluseurojen suunnittelemia pizzoja


13.10.2014

Jokaisesta myydystä pizzasta lahjoitetaan osa suunnittelijaseuralle

Tampereen Koskipuiston Rosso on historiansa aikana toiminut lukuisten urheilijoiden ruokailupaikkana ja ollut mukana tukemassa urheiluseuroja yhteistyössä Suomen Urheiluliiton kanssa. – Luonnollisena jatkumona kaikelle tälle päätimme vahvistaa tukeamme tamperelaiselle junioritoiminnalle Rosson Pizza Cupin muodossa, Rosso Koskipuiston ravintolapäällikkö Lasse Haapa kertoo.

Pizza Cupin lähtökohtana oli valita seuraa kohden 2–4 pelaajaa, jotka suunnittelivat seuran näköisen pizzan, nimesivät sen ja valmistivat siitä mallikappaleen Rosson keittiössä. Kaksi innokasta seuraa, SC Classic ja Rantaperkiön Isku tarttuivat haasteeseen ja lähtivät mukaan mittelemään herkullisilla pizzoillaan siitä, kumpi kerää enemmän faneja. Koskipuiston Rossossa onkin lokakuun ajan myynnissä neljä uutta herkullista pizzaa, joiden tuotosta lahjoitamme osan kunkin pizzan suunnittelijaseuran junioritoiminnalle. Mitä enemmän pizzoja myydään sitä enemmän myös lahjoitussumma per pizza kasvaa.

– Tervetuloa testaamaan osuuko esimerkiksi Ässäsyöttö sinun makuhermoosi vai oletko enemmän Lihapitsan ystävä!

Lisätietoja: Rosso Koskipuiston ravintolapäällikkö Lasse Haapa, 010 767 2374