Roosa nauha rintaan kaikista S-kaupoista – ”Kerätään yhdessä potti syöpätutkimukseen”


27.9.2018

S-kauppojen nauhamyynnillä tavoitellaan tänä vuonna mahdollisimman isoa pottia suomalaiseen syöpätutkimukseen. Nauhamyynti on kasvanut vuosi vuodelta ja viime vuonna myynnistä kertyi syöpätutkimuksen hyväksi ennätykselliset yli 450 000 euroa.

Nauha maksaa kolme euroa ja se tilitetään kokonaisuudessaan Syöpäsäätiölle. Nauhoja myyvät S-ryhmän kaupoista Prismat, S-marketit, Salet, Alepat, ABC-liikennemyymälät, Stockmann Herkut sekä Sokos ja Emotion.

– Nauhamyynnillä pystymme parhaiten kartuttamaan lahjoitussummaa syöpätutkimuksen hyväksi. Meillä on myymälöitä ympäri Suomen, joten voimme tarjota kaikille mahdollisuuden nauhan ostoon, valikoimajohtaja Katja Tapio S-ryhmän vähittäiskaupasta sanoo

Tänä vuonna nauhan on suunnitellut Anna Puu ja keräyksen teema on Minä & Sinä. Viime vuonna suunnittelusta vastasivat Duudsonit ja sitä edellisenä Michael Monroe.

Tänään torstaina 27.9. alkavan Roosa nauha -keräyksen lahjoitusvaroilla rahoitetaan rintasyöpätutkimusta ja vaikutetaan sairauden tehokkaampaan ehkäisyyn ja hoitoon. Varoilla rahoitetaan myös neuvontatyötä. Keräyksen järjestäjä on Syöpäsäätiö.